_Osa 1
Tämä tarina on epätosi, mutta mahdollisesti mahdollista, kuten kaikki muukin tässä maailmassa tai jossakin toisessa.
Pirkka, kekseliäs ideoita pursuava kansanmies, ei tokikaan niin komea kuin saattaisi kuvitella. Paremminkin edustaa tässä naisten maailmassa sitä toista ääripäätä, muistuttaa ulkoiselta olemukseltaan enemmänkin lanttua, mutta... se leikkaa. Terävä on siis Pirkka ja Pula-niminen paikka on hänelle yhtä tuntematon kuin Loviisa kroaatille.
Än äs läheltä liippasi-tilanteeseen Pirkka on joutunut kohtalokkaasti ainoastaan kerran. Sinä päivänä paikallisen Kelan edessä tapahtui eriskummallisuuksia. Pirkka oli tuossa Kansaneläkelaitoksen haarakonttorissa selvittelemässä taloussotkujaan. Pirkka kun oli saanut kirjelmän Suomen postin välityksellä, joka tätänykyä muuten on liikelaitos ja muistuttaa enemmänkin R-kioskia. Niin, ihan pienessä pierussa ei kannata ärrälle mennä saattaa pian herätä frankeerattuna ties vaikka missä ja peloissaan joutua miettimään millainen noutaja sieltä tulee vai tuleeko ollenkaan.
Pirkka oli siis saanut Kelalta kirjelmän: työvoimapoliittisen lausunnon, koskien asuntopoliittisia asioita tee äs asumistukea, koska talouspoliittisessa mielessä Pirkan tulotaso oli muuttunut ja se täytyi tietenkin selvittää, muutenhan saattaisi valtion velka kasvaa ja kukapa sen sitten maksaisi kun näyttää siltä, että tulevien sukupolvienkaan piikkiin ei voi enää elellä, raakalaismaiseksi on mennyt elämä, no onneksi EU pelastaa vai oliko se USA.
Varsinaisesti kirjelmä oli lähetetty siksi, että Pirkka taistelijan luonteensa vuoksi oli päättänyt edelleen ryhtyä yrittäjäksi, tällä kertaa riskittömästi valtion kustannuksella. Oli anonut starttirahaa, onhan se päivänselvää, että mikään pisnes ei ala tuohta tuottamaan jos ei ole siemeniä, ei paljon koivu kasva jos ei ole mistä kasvaa. Eipä olisi Sakukaan lätkämaailman huipulla kultaa vuolemassa jos ei isänsä olisi avittanut.
Niinpä lähti siis Pirkka rinta rottingilla selvittämään finanssiasioitaan suurliikemiehen elkein Kelan konttoriin. Parkkeerasi kaverin rahoittaman suhteellisen iäkkään Audi satasen suoraan oven eteen kun ei ollut kolikkoakaan parkkimittariin laittaa. Sisällä sitten kelasivat tätä asiaa ihan fiksun tuntuisen typykän kanssa ja totesivat yhdessä naamatusten, että pykälien mukaan Pirkan tulotaso ei ole starttirahan vuoksi muuttunut, koska firmakaan ei vielä ollut lähtenyt käyntiin. Sitä Pirkka kyllä kovasti ihmetteli, että miksi hänen piti moinen talouspoliittinen lausunto antaa vaikka aikaisempi työmarkkinatuki on suurinpiirtein samaa luokkaa kuin starttiraha, mutta hienoltahan se tuntuu kun valtio huolehtii kansalaisestaan ja saa olla mukana antamassa monenmoisia poliittisia lausuntoja, aivan kuin herra konsanaan.
Asiat tulivat siis Pirkan osalta myönteisesti lausutuiksi, olipa vaan hienoinen huoli kun starttiraha maksetaan jälkikäteen ja lompsa oli tyhjä.
-Ainahan minä jotain keksin, ajatteli Pirkka ehtymättömällä positiivisuudellaan, marssien upseerin ja herrasmiehen tavoin ulos autolleen.
Ruosteenpunaisen Audinsa, jossa muuten on kaks täplä kolmosen ruiskukone ympärillä pyöri punaisessa takissaan, ihan sävy sävyyn viehättävä vaaleverikkö käsilaukkuineen, suorastaan hukassa näytti naisihminen olevan.
Lanttu kun Pirkalla leikkaa niin kysäisipä ohimennen viekottelevasti:
-Eikös ole komea pirssi, sadassa neljässäkympissä ampuu vielä kuin raketti, kelpaisikos neidolle kyyti ?
Voitte arvata, että vastaus ei todellakaan ollut sävy sävyyn. Mutta Pirkka ei ole luovuttajatyyppiä, yrittäjä kun on luonnostaan, niinpä hän lähestyi käsi ojossa naista kohti,
- Nimeni on Niksi, Pirkka Niksi.
Häkeltyypä siinä tiukempikin mimmi, antoi varovasti kättään ja sopersi hymyillen:
- Parkki, Pirkko Parkki.
Taisi nähdä Pirkassa häivähdyksen James Bondia. Kättely ei ollut voimakas, mutta osoittautui lujaksi kuten myöhemmät tapahtumat tulevat osoittamaan.
Tämä tarina on epätosi, mutta mahdollisesti mahdollista, kuten kaikki muukin tässä maailmassa tai jossakin toisessa.
Pirkka, kekseliäs ideoita pursuava kansanmies, ei tokikaan niin komea kuin saattaisi kuvitella. Paremminkin edustaa tässä naisten maailmassa sitä toista ääripäätä, muistuttaa ulkoiselta olemukseltaan enemmänkin lanttua, mutta... se leikkaa. Terävä on siis Pirkka ja Pula-niminen paikka on hänelle yhtä tuntematon kuin Loviisa kroaatille.
Än äs läheltä liippasi-tilanteeseen Pirkka on joutunut kohtalokkaasti ainoastaan kerran. Sinä päivänä paikallisen Kelan edessä tapahtui eriskummallisuuksia. Pirkka oli tuossa Kansaneläkelaitoksen haarakonttorissa selvittelemässä taloussotkujaan. Pirkka kun oli saanut kirjelmän Suomen postin välityksellä, joka tätänykyä muuten on liikelaitos ja muistuttaa enemmänkin R-kioskia. Niin, ihan pienessä pierussa ei kannata ärrälle mennä saattaa pian herätä frankeerattuna ties vaikka missä ja peloissaan joutua miettimään millainen noutaja sieltä tulee vai tuleeko ollenkaan.
Pirkka oli siis saanut Kelalta kirjelmän: työvoimapoliittisen lausunnon, koskien asuntopoliittisia asioita tee äs asumistukea, koska talouspoliittisessa mielessä Pirkan tulotaso oli muuttunut ja se täytyi tietenkin selvittää, muutenhan saattaisi valtion velka kasvaa ja kukapa sen sitten maksaisi kun näyttää siltä, että tulevien sukupolvienkaan piikkiin ei voi enää elellä, raakalaismaiseksi on mennyt elämä, no onneksi EU pelastaa vai oliko se USA.
Varsinaisesti kirjelmä oli lähetetty siksi, että Pirkka taistelijan luonteensa vuoksi oli päättänyt edelleen ryhtyä yrittäjäksi, tällä kertaa riskittömästi valtion kustannuksella. Oli anonut starttirahaa, onhan se päivänselvää, että mikään pisnes ei ala tuohta tuottamaan jos ei ole siemeniä, ei paljon koivu kasva jos ei ole mistä kasvaa. Eipä olisi Sakukaan lätkämaailman huipulla kultaa vuolemassa jos ei isänsä olisi avittanut.
Niinpä lähti siis Pirkka rinta rottingilla selvittämään finanssiasioitaan suurliikemiehen elkein Kelan konttoriin. Parkkeerasi kaverin rahoittaman suhteellisen iäkkään Audi satasen suoraan oven eteen kun ei ollut kolikkoakaan parkkimittariin laittaa. Sisällä sitten kelasivat tätä asiaa ihan fiksun tuntuisen typykän kanssa ja totesivat yhdessä naamatusten, että pykälien mukaan Pirkan tulotaso ei ole starttirahan vuoksi muuttunut, koska firmakaan ei vielä ollut lähtenyt käyntiin. Sitä Pirkka kyllä kovasti ihmetteli, että miksi hänen piti moinen talouspoliittinen lausunto antaa vaikka aikaisempi työmarkkinatuki on suurinpiirtein samaa luokkaa kuin starttiraha, mutta hienoltahan se tuntuu kun valtio huolehtii kansalaisestaan ja saa olla mukana antamassa monenmoisia poliittisia lausuntoja, aivan kuin herra konsanaan.
Asiat tulivat siis Pirkan osalta myönteisesti lausutuiksi, olipa vaan hienoinen huoli kun starttiraha maksetaan jälkikäteen ja lompsa oli tyhjä.
-Ainahan minä jotain keksin, ajatteli Pirkka ehtymättömällä positiivisuudellaan, marssien upseerin ja herrasmiehen tavoin ulos autolleen.
Ruosteenpunaisen Audinsa, jossa muuten on kaks täplä kolmosen ruiskukone ympärillä pyöri punaisessa takissaan, ihan sävy sävyyn viehättävä vaaleverikkö käsilaukkuineen, suorastaan hukassa näytti naisihminen olevan.
Lanttu kun Pirkalla leikkaa niin kysäisipä ohimennen viekottelevasti:
-Eikös ole komea pirssi, sadassa neljässäkympissä ampuu vielä kuin raketti, kelpaisikos neidolle kyyti ?
Voitte arvata, että vastaus ei todellakaan ollut sävy sävyyn. Mutta Pirkka ei ole luovuttajatyyppiä, yrittäjä kun on luonnostaan, niinpä hän lähestyi käsi ojossa naista kohti,
- Nimeni on Niksi, Pirkka Niksi.
Häkeltyypä siinä tiukempikin mimmi, antoi varovasti kättään ja sopersi hymyillen:
- Parkki, Pirkko Parkki.
Taisi nähdä Pirkassa häivähdyksen James Bondia. Kättely ei ollut voimakas, mutta osoittautui lujaksi kuten myöhemmät tapahtumat tulevat osoittamaan.
_Osa 2
Naisen heikohko hetki kesti kuitenkin vain tovin. Hän kokosi itsensä tai siis lappuliisa-lookinsa ja pamautti Pirkalle:
- Kuulkaas nyt Niksi, vai miksi itseänne kutsuitte, minä olen tämän kaupungin virallinen pysäköinninvalvoja, näin törkeästä pysäköimisestä rapsautan teille korotetun pysäköintivirhemaksun, ettäs tiedätte! Sitä voi seuraavan kerran vähän kelata mihin rotiskonsa parkkeeraa. Kuljen tästä parin tunnin välein, ettäs senkin tiedätte, jos on jotain aikomuksia vielä tähän seisauttaa.
Pirkka totesi tyynesti mielessään:
- Onpas melkoinen peli naiseksi, taitaapi olla ihan veekasin kone, ja kuutiotilavuutta enemmän mitä päälle päin näyttää.
Mikäs siinä, rahaton kun oli Pirkka niin eipä lappu paljon painanut, taitteli siitä äkisti lennokin ja sutaisi siihen tekstin:
- Ihana Oot.
Heitti sen Pirkon perään ja lennokki suhahti naisen korvan ohi kuin Concorde ikään lakeutuen pehmeästi muutaman metrin päähän. Nainen vilkuili ympärilleen ja kyykistyi Pirkan iloksi, veekasia kun oli mukava katsella myös takaapäin. Nainen poimi lennokin nopeasti maasta ja sujautti laukkuunsa.
- Myyty, totesi Pirkka ja paineli kaaraansa, hyväntuulisena väänsi virta-avainta, mutta eipä inahtanut Audi. Pirkka joviaalina miehenä ei siitä paineita ottanut vaan pisti pitkäkseen takapenkille ja uinahti makeaan uneen. Heräsi vasta aamusella kun joku topakasti koputteli ikkunoita. Pirkkohan se vaan oli, Pirkka kampesi takaikkunan auki ja kyselemään:
- Mikä hätänä, onko jotain sattunut ?
Suoraa huutoa oli Pirkko, hätä oli siis suuri, päätteli Pirkka ja lepytteli rakastettuaan. Tässä vaiheessa voidaan kai jo niin sanoa. Tosin Pirkko ei hämäläisyytensä vuoksi ollut vielä niin pitkällä.
-Nyt kuulkaa Niksi alkaa vitsit olemaan vähissä, kailotti Pirkko, siihen malliin, että koko lähitienoon väki heräsi ikkunoilleen nyrkkiä puimaan, siis ne, jotka eivät syystä tai toisesta piitanneet työnteosta juuri tänäänkään.
Pirkkapa ei tuosta häkeltynyt vaan väläytti sharmantin hymynsä jokatoisine hampaineen, kuten lantun näköinen mies vaan voi ja tokaisi:
- Vähissä, vähissä ovat vitsit vaan eivät lopu.
Kertoili siinä sitten pari hupaisaa kaskua, ei tietenkään mitään alapääjuttuja, vaikka haka oli niissäkin ja heltyihän se Pirkko hieman volyymiä laskemaan.
- Kuules nyt Pirkka, ethän sinä tähän voi jäädä majailemaan Kelan pääoven eteen, leirintäalue on tuossa suunnassa, sakko tästä kyllä nyt singahtaa, mutta jatkossa pääset siellä halvemmalla.
Pirkka fiksuna kaverina aisti selkeän asennemuutoksen, joka Pirkossa oli tapahtunut. Että oikein sinutteli ja oli huolissaan raha-asioistaankin. Pistihän se miehen suun messinglle siihen vaikuttavaan lähes täysin hampaattomaan virneeseen:
- Haa hyvä tästä tulee...
Pirkkokin huomasi menneensä virka-asioissa yllättävän henkilökohtaiseksi. Sitä ei vielä koskaan ennen ollut sattunut, niinpä ääni kellossa muuttui jälleen tiukemmaksi.
- No niin mikäs se rekisterinumero nyt taas olikaan, aivan NIX-100. Tässäpä tämä sakkolappu, eikä sitten mikään rakkauskirje. Täräytäpä vehkeesi käyntiin ja sassiin! Pirkka siinä hiukan ymmällään, mitähän vehjettä mahtoi Pirkko tarkoittaa? Koslaa kun ei saa käyntiin, ihanko jo niin pitkällä ollaan, vieläpä virka-aikana. Taitaapi Pirkko olla melkoisen vapaamielinen nainen, juuri siis Pirkan makuun. Tarkennuttuna vain siten, että naisen vapaamielisyyden tuli rajoittua vain Pirkkaan, sillä Pirkka oli kohtuullisen mustasukkainen mies, vaikka tennissukissa kulkikin olipa sitten puettuna tuuli- tai liituraitapukuun. Aivan, Pirkka oli päällisin puolin herrasmies, vaikka valkoisia sukkia käyttikin. Siihen oli kekseliäällä miekkosella syynsäkin. Muutamalla parilla valkoisia sukkia pärjäsi vallan mainiosti, vanhimmat, joita ei pesty koskaan siis tummimmat, sopivat juhlallisempiin tilaisuuksiin tumman puvun kanssa. Ja näitä erilaisia kokkareitahan menestyvällä liikemiehellä riitti. Hajukaan ei haitannut, eihän juhlatilaisuuksissa kukaan sentään toisten jalkoja nuuhki, ilmainen viina kun oli pääasia, näin oli Pirkka päissään pohtinut kun ei älyltään mikään vihannes ollut.
Varovasti sitten Pirkka kysymään, että mikäs vehje Pirkolla mielessä.
Naisen heikohko hetki kesti kuitenkin vain tovin. Hän kokosi itsensä tai siis lappuliisa-lookinsa ja pamautti Pirkalle:
- Kuulkaas nyt Niksi, vai miksi itseänne kutsuitte, minä olen tämän kaupungin virallinen pysäköinninvalvoja, näin törkeästä pysäköimisestä rapsautan teille korotetun pysäköintivirhemaksun, ettäs tiedätte! Sitä voi seuraavan kerran vähän kelata mihin rotiskonsa parkkeeraa. Kuljen tästä parin tunnin välein, ettäs senkin tiedätte, jos on jotain aikomuksia vielä tähän seisauttaa.
Pirkka totesi tyynesti mielessään:
- Onpas melkoinen peli naiseksi, taitaapi olla ihan veekasin kone, ja kuutiotilavuutta enemmän mitä päälle päin näyttää.
Mikäs siinä, rahaton kun oli Pirkka niin eipä lappu paljon painanut, taitteli siitä äkisti lennokin ja sutaisi siihen tekstin:
- Ihana Oot.
Heitti sen Pirkon perään ja lennokki suhahti naisen korvan ohi kuin Concorde ikään lakeutuen pehmeästi muutaman metrin päähän. Nainen vilkuili ympärilleen ja kyykistyi Pirkan iloksi, veekasia kun oli mukava katsella myös takaapäin. Nainen poimi lennokin nopeasti maasta ja sujautti laukkuunsa.
- Myyty, totesi Pirkka ja paineli kaaraansa, hyväntuulisena väänsi virta-avainta, mutta eipä inahtanut Audi. Pirkka joviaalina miehenä ei siitä paineita ottanut vaan pisti pitkäkseen takapenkille ja uinahti makeaan uneen. Heräsi vasta aamusella kun joku topakasti koputteli ikkunoita. Pirkkohan se vaan oli, Pirkka kampesi takaikkunan auki ja kyselemään:
- Mikä hätänä, onko jotain sattunut ?
Suoraa huutoa oli Pirkko, hätä oli siis suuri, päätteli Pirkka ja lepytteli rakastettuaan. Tässä vaiheessa voidaan kai jo niin sanoa. Tosin Pirkko ei hämäläisyytensä vuoksi ollut vielä niin pitkällä.
-Nyt kuulkaa Niksi alkaa vitsit olemaan vähissä, kailotti Pirkko, siihen malliin, että koko lähitienoon väki heräsi ikkunoilleen nyrkkiä puimaan, siis ne, jotka eivät syystä tai toisesta piitanneet työnteosta juuri tänäänkään.
Pirkkapa ei tuosta häkeltynyt vaan väläytti sharmantin hymynsä jokatoisine hampaineen, kuten lantun näköinen mies vaan voi ja tokaisi:
- Vähissä, vähissä ovat vitsit vaan eivät lopu.
Kertoili siinä sitten pari hupaisaa kaskua, ei tietenkään mitään alapääjuttuja, vaikka haka oli niissäkin ja heltyihän se Pirkko hieman volyymiä laskemaan.
- Kuules nyt Pirkka, ethän sinä tähän voi jäädä majailemaan Kelan pääoven eteen, leirintäalue on tuossa suunnassa, sakko tästä kyllä nyt singahtaa, mutta jatkossa pääset siellä halvemmalla.
Pirkka fiksuna kaverina aisti selkeän asennemuutoksen, joka Pirkossa oli tapahtunut. Että oikein sinutteli ja oli huolissaan raha-asioistaankin. Pistihän se miehen suun messinglle siihen vaikuttavaan lähes täysin hampaattomaan virneeseen:
- Haa hyvä tästä tulee...
Pirkkokin huomasi menneensä virka-asioissa yllättävän henkilökohtaiseksi. Sitä ei vielä koskaan ennen ollut sattunut, niinpä ääni kellossa muuttui jälleen tiukemmaksi.
- No niin mikäs se rekisterinumero nyt taas olikaan, aivan NIX-100. Tässäpä tämä sakkolappu, eikä sitten mikään rakkauskirje. Täräytäpä vehkeesi käyntiin ja sassiin! Pirkka siinä hiukan ymmällään, mitähän vehjettä mahtoi Pirkko tarkoittaa? Koslaa kun ei saa käyntiin, ihanko jo niin pitkällä ollaan, vieläpä virka-aikana. Taitaapi Pirkko olla melkoisen vapaamielinen nainen, juuri siis Pirkan makuun. Tarkennuttuna vain siten, että naisen vapaamielisyyden tuli rajoittua vain Pirkkaan, sillä Pirkka oli kohtuullisen mustasukkainen mies, vaikka tennissukissa kulkikin olipa sitten puettuna tuuli- tai liituraitapukuun. Aivan, Pirkka oli päällisin puolin herrasmies, vaikka valkoisia sukkia käyttikin. Siihen oli kekseliäällä miekkosella syynsäkin. Muutamalla parilla valkoisia sukkia pärjäsi vallan mainiosti, vanhimmat, joita ei pesty koskaan siis tummimmat, sopivat juhlallisempiin tilaisuuksiin tumman puvun kanssa. Ja näitä erilaisia kokkareitahan menestyvällä liikemiehellä riitti. Hajukaan ei haitannut, eihän juhlatilaisuuksissa kukaan sentään toisten jalkoja nuuhki, ilmainen viina kun oli pääasia, näin oli Pirkka päissään pohtinut kun ei älyltään mikään vihannes ollut.
Varovasti sitten Pirkka kysymään, että mikäs vehje Pirkolla mielessä.
_ Osa 3
Sussiunatkoon Pirkon reaktiota, hyvä ettei Audia nurin kaatanut. Olisi kaarasta tullut Idua ja kattoluukun kautta joutunut polkemaan kuin kivikautinen, renkaitten sojottaessa taivaaseen. Mikäpäs siinä, saattaisihan se lähteä paremmin käyntiin, täytyypä pohtia ideaa tuonnenpana, mietiskeli Pirkka. Onhan sitä hullumpiakin keksintöjä maailmassa patentoitu.
- Tätä vehjettäsi. Tätä pilinjatkettasi hoki Pirkko, eihän sinulla muita vehkeitä olekaan ja heilutti Audia niin, että jouset natisivat liitoksissaan.
Nyt oli Pirkan miehisyyttä loukattu pahemman kerran, tuommoinen keikutus ja väheksyntä tekee miehisimmänkin miehen merisairaaksi. Oksennushan siitä seurasi ja suoraan Pirkon rintamuksille. Eihän se tietenkään mikään tarkoitus ollut, olihan Pirkka än äs tissimiehenä Pirkon varustuksen arvioinut C-kokoiseksi eikä missään tapauksessa olisi niihin kuppeihin halunnut ylen antaa. Suorastaan ylenpalttisesti himoitsi päästä niihin käsiksi. Tilanne oli tietenkin melkoisen nolo ja varmaan jonkinlainen korvausvaatimuskin odotettavissa. Eipä hätää, ajatteli Pirkka ja kömpi takapenkiltä tukka pystyssä. Pirkalla välähti salamannopeasti, nythän minulla on mahdollisuus ! Pirkka oli monien vastoinkäymisten vuoksi oppinut näkemään ympärillään pelkkiä mahdollisuuksia kuten nytkin, Pirkka ei siis ollut mikään rajoittunut kellokalle, tavallinen missään mielessä. Muitta mutkitta hän kaivoi taskustaan nenäliinan, olihan siinä vähän kovettumia, mutta oli edelleenkin hyvin imukykyinen. Pirkko oli jäykistynyt paikalleen suolapatsaaksi, piteli nenästään ja kaikesta päätellen kiehui kuin Audin syyläri aika ajoin. Kuumana kävi siis Pirkko. Hyvä, ajatteli Pirkka yltiöoptimistina ja tarrasi nenäliinoineen Pirkon dekolteehen kyselemättä lupia sen kummemmin. Jäykistynyt Pirkko alkoi rentoutumaan. Pirkka oli varsin kätevä tässä mielipuuhassaan. Kuin vaivihkaa Pirkon jäykkyys siirtyi Pirkkaan ja jotain ylimaallista yhteyttä siinä molemminpuolin koettiin.
Oksennustakaan loppujen lopuksi ei kauhean paljon ollut, Pirkalla kun oli eväät männä viikolla olleet köyhänlaiset. Vapautuneena avasi Pirkko tuikkivat siniset silmänsä, piteli kylläkin edelleen nenästään ja kuiskasi kakistelematta:
- Ihanaa...
Pirkko oli sulaa vahaa Pirkan käsissä, kunnes tajusi olevansa matkassa virka-asioissa ja jämäköityi:
- Näpit irti renttu!
Pirkka siitä hieman ihmeissään, eihän tuossa tilanteessa niin viriili mies kuin hän kykene lopettamaan. Sen verran oli järki Pirkalla päässä, vaikka sfääreissä jo menikin, että malttoi kun muisti mahdolliset seuraamukset. Rakastelu kaupungin virallisen pysäköinninvalvojan kanssa tämän työaikana julkisella paikalla saataisi olla kovinkin raskauttavaa varsinkin ilman ehkäisyä. Tässä tapauksessa vieläpä Kelan pääoven edessä. Saattaisivat Kelassa pienuuttaan jopa pyörtää koko starttirahapäätöksen ja lisäksi vaatia vahingonkorvausta pyhän paikan häpäisemisestä. Muistipa vaan Pirkka erään pastorisnaisen takavuosilta, jonka kanssa samaa puuhaa virka-aikoina harrastettiin, ei sentään virantoimituksen aikana, mutta kuitenkin. Ihan sisäpuolella sakastissa häärättiin, eipä ole kukaan perään huudellut. Paitsi kyseinen pastori, mutta kun oli luonteeltaan turhan vaativa ja kirkkouskovaiseksikin olisi pitänyt alkaa. Ei käy luovan miehen kanssa semmoinen ei. Tilanne siis laukesi, mikään muu valitettavasti ei, vietettiin hetken hiljaisuus ja siitä Pirkka teki omat johtopäätöksensä. Audin konepelti oli kylmä, mutta Pirkko kuuma, tiettyä kovuutta havaitsi Pirkka nyt itsessään ja sai idean ! Lämpenisiköhän Audin konehuone, jospa vaikka käynnistyisi! Tarrasi Pirkon takamukseen, suuteli sumeilematta ja kaatoi Pirkon konepellille selälleen. Pienen asiaankuuluvan vastustelun jälkeen Pirkko oli valmis ihan mihin tahansa, muun maailman unohtuessa täysin ympäriltä. Molemmat sellaisen kiihkon vallassa, että jäipä huomaamatta seurannut yleisömenestyskin. Koko Kelan asiakas- ja henkilökunta oli jalkautunut, avustusasiat unohtuneet koko porukalta tyystiin. Olipa joku soittanut palkkion toivossa kuuman uutisvihjeen molempiin iltapäivälehtiin. Toimittajia ja paparezzeja vilisi paikalla. Aktia kesti puolisen tuntia, konepelti hehkui ja höyrysi, kansa taputti. Tosin osa pyöritteli päätään polvet notkuen ja mumisten...eipä vaan meidän nuoruudessa. Olivat sitä vanhempaa ikäpolvea, joiden polvia pojat pyrkivät pyyteettömästi parantamaan.
- Pirkka rakas, mitään ihanampaa en ole koskaan kokenut, kuiskutteli Pirkko.
Sussiunatkoon Pirkon reaktiota, hyvä ettei Audia nurin kaatanut. Olisi kaarasta tullut Idua ja kattoluukun kautta joutunut polkemaan kuin kivikautinen, renkaitten sojottaessa taivaaseen. Mikäpäs siinä, saattaisihan se lähteä paremmin käyntiin, täytyypä pohtia ideaa tuonnenpana, mietiskeli Pirkka. Onhan sitä hullumpiakin keksintöjä maailmassa patentoitu.
- Tätä vehjettäsi. Tätä pilinjatkettasi hoki Pirkko, eihän sinulla muita vehkeitä olekaan ja heilutti Audia niin, että jouset natisivat liitoksissaan.
Nyt oli Pirkan miehisyyttä loukattu pahemman kerran, tuommoinen keikutus ja väheksyntä tekee miehisimmänkin miehen merisairaaksi. Oksennushan siitä seurasi ja suoraan Pirkon rintamuksille. Eihän se tietenkään mikään tarkoitus ollut, olihan Pirkka än äs tissimiehenä Pirkon varustuksen arvioinut C-kokoiseksi eikä missään tapauksessa olisi niihin kuppeihin halunnut ylen antaa. Suorastaan ylenpalttisesti himoitsi päästä niihin käsiksi. Tilanne oli tietenkin melkoisen nolo ja varmaan jonkinlainen korvausvaatimuskin odotettavissa. Eipä hätää, ajatteli Pirkka ja kömpi takapenkiltä tukka pystyssä. Pirkalla välähti salamannopeasti, nythän minulla on mahdollisuus ! Pirkka oli monien vastoinkäymisten vuoksi oppinut näkemään ympärillään pelkkiä mahdollisuuksia kuten nytkin, Pirkka ei siis ollut mikään rajoittunut kellokalle, tavallinen missään mielessä. Muitta mutkitta hän kaivoi taskustaan nenäliinan, olihan siinä vähän kovettumia, mutta oli edelleenkin hyvin imukykyinen. Pirkko oli jäykistynyt paikalleen suolapatsaaksi, piteli nenästään ja kaikesta päätellen kiehui kuin Audin syyläri aika ajoin. Kuumana kävi siis Pirkko. Hyvä, ajatteli Pirkka yltiöoptimistina ja tarrasi nenäliinoineen Pirkon dekolteehen kyselemättä lupia sen kummemmin. Jäykistynyt Pirkko alkoi rentoutumaan. Pirkka oli varsin kätevä tässä mielipuuhassaan. Kuin vaivihkaa Pirkon jäykkyys siirtyi Pirkkaan ja jotain ylimaallista yhteyttä siinä molemminpuolin koettiin.
Oksennustakaan loppujen lopuksi ei kauhean paljon ollut, Pirkalla kun oli eväät männä viikolla olleet köyhänlaiset. Vapautuneena avasi Pirkko tuikkivat siniset silmänsä, piteli kylläkin edelleen nenästään ja kuiskasi kakistelematta:
- Ihanaa...
Pirkko oli sulaa vahaa Pirkan käsissä, kunnes tajusi olevansa matkassa virka-asioissa ja jämäköityi:
- Näpit irti renttu!
Pirkka siitä hieman ihmeissään, eihän tuossa tilanteessa niin viriili mies kuin hän kykene lopettamaan. Sen verran oli järki Pirkalla päässä, vaikka sfääreissä jo menikin, että malttoi kun muisti mahdolliset seuraamukset. Rakastelu kaupungin virallisen pysäköinninvalvojan kanssa tämän työaikana julkisella paikalla saataisi olla kovinkin raskauttavaa varsinkin ilman ehkäisyä. Tässä tapauksessa vieläpä Kelan pääoven edessä. Saattaisivat Kelassa pienuuttaan jopa pyörtää koko starttirahapäätöksen ja lisäksi vaatia vahingonkorvausta pyhän paikan häpäisemisestä. Muistipa vaan Pirkka erään pastorisnaisen takavuosilta, jonka kanssa samaa puuhaa virka-aikoina harrastettiin, ei sentään virantoimituksen aikana, mutta kuitenkin. Ihan sisäpuolella sakastissa häärättiin, eipä ole kukaan perään huudellut. Paitsi kyseinen pastori, mutta kun oli luonteeltaan turhan vaativa ja kirkkouskovaiseksikin olisi pitänyt alkaa. Ei käy luovan miehen kanssa semmoinen ei. Tilanne siis laukesi, mikään muu valitettavasti ei, vietettiin hetken hiljaisuus ja siitä Pirkka teki omat johtopäätöksensä. Audin konepelti oli kylmä, mutta Pirkko kuuma, tiettyä kovuutta havaitsi Pirkka nyt itsessään ja sai idean ! Lämpenisiköhän Audin konehuone, jospa vaikka käynnistyisi! Tarrasi Pirkon takamukseen, suuteli sumeilematta ja kaatoi Pirkon konepellille selälleen. Pienen asiaankuuluvan vastustelun jälkeen Pirkko oli valmis ihan mihin tahansa, muun maailman unohtuessa täysin ympäriltä. Molemmat sellaisen kiihkon vallassa, että jäipä huomaamatta seurannut yleisömenestyskin. Koko Kelan asiakas- ja henkilökunta oli jalkautunut, avustusasiat unohtuneet koko porukalta tyystiin. Olipa joku soittanut palkkion toivossa kuuman uutisvihjeen molempiin iltapäivälehtiin. Toimittajia ja paparezzeja vilisi paikalla. Aktia kesti puolisen tuntia, konepelti hehkui ja höyrysi, kansa taputti. Tosin osa pyöritteli päätään polvet notkuen ja mumisten...eipä vaan meidän nuoruudessa. Olivat sitä vanhempaa ikäpolvea, joiden polvia pojat pyrkivät pyyteettömästi parantamaan.
- Pirkka rakas, mitään ihanampaa en ole koskaan kokenut, kuiskutteli Pirkko.
_Osa 4
Pirkko katseli ympärilleen ja huomasi sankan kansanjoukon, mutta eipä ollut millänsäkään. Pirkka oli niin ylpeä housuja nostellessaan ja tunsi miehisyytensä olevan huipussaan, että unohti koko alkuperäisen ideansa, saada kärrynsä käyntiin, vehje sen sijaan oli käynnistynyt. Paparazzit räpsivät kuviaan ja lemmenpari paistatteli aamupäivää salamavalojen loisteessa. Keltaisen lehdistön toimittajat haastattelivat molempia erikseen ja yhdessä, kysymyksiä sateli ja vastauksia myös. Niin olivat Pirkka ja Pirkko vapautuneita, onnellisia ja innoissaan, punat poskillaan, että toimittajien kynät ihan oikeasti savusivat. Paikallisen ilmaisjakelulehden miestoimittaja, joka näytti siltä kuin ei olisi saanut miesmuistiin, teki juttua teemanumeroon, joka käsitteli hääasiota. Morsiuspukuja, lahjalistoja, hääkimppuja, kakkuja ja niin edelleen. Toimittaja tuijotti Pirkon rintojen väliin niin häpeilemättä, silmät ja ehkäpäpä muukin tapittaen, että tuskin sai kirjoittamastaan mitään selvää. Saattoipa koko teemanumerokin jäädä sikseen. Pirkka ei moisesta pitänyt, toisaalta tunsi tiettyä miehistä ylpeyttä Pirkostaan, joten ei sentään täräyttänyt toimittajapoloista kuonoon. Pirkka kun on empaattinen kaveri ja tietää miltä puutteessa eläminen tuntuu, tosin vain taloudellisessa mielessä.
Pikkuhiljaa uteliaat valuivat kuka minnekin, Kela kelautui ruotuunsa. Kauhuskenaario oli kuitenkin toteutunut, ATK-järjestelmä nimittäin oli mennyt sekaisin jonkun tapahtumien vuoksi sekaisin menneen nörtin vuoksi ja asiakkaat eivät saaneet raha-asioitaan hoidettua, siitäkös soppa syntyi. Vallankumouksen merkkejä oli jo ilmassa. Virkavalta pyydettiin pamppuineen, vesitykkeineen ja muine mielenosoitusvarusteineen paikalle rauhoittamaan tilannetta. Tilanne rauhoittui vasta kun Kelan paikallisjohtaja Virve-Anneli Virveli kailotti megafonin välityksellä, että jos joukko ei hajaannu niin avustusrahoja ei tipu puoleen vuoteen. Rakastavaiset Pirkka ja Pirkko jäivät kahden, tunsivat molemmat olevansa taivaissa eikä sanoja tarvittu.
Siihen jäi Pirkan Audi kököttämään Kelan eteen tai oikeastaan kaverinhan se oli tai siis kaverin kaverin jos tarkkoja ollaan. Eipä ole parkkisakkoja tiedossa mietiskeli Pirkka, sen mitä nyt ajatus kulki kun oli niin Pirkon lumoissa. Pirkka oli suhteellisen ujo mieheksi, vaikka melkoista supliikkiakin tarvittaessa löytyi. Nyt vaan ei Pirkka tuntunut sanoja löytävän, rohkaisi kuitenkin mielensä ja kysäisi varovasti josko lähtisi Pirkko kahville.
Pirkko nyökytteli pörröistä päätään, suki takkujaan suoriksi ja niin sitä mentiin käsikynkkää. Pirkka salaa kaiveli taskujaan, ei lantin lanttia ja ensitreffit. Herrasmies maksaa naisensa kahvit on Pirkan motto numero yksi. Lause: ”Ajattele positiivisesti”,takoi Pirkan päässä aina kun oli vastaavanlaisissa tilanteissa ja jostain syystä niitä riitti. Jatkettiin siis matkaa luottavaisin mielin, kuljettiin parkkiautomaatin vieritse, vaivihkaa Pirkka kokeili kolikonpalautusnappulaa ja kas kummaa sieltä kilisi kahvi- ja jopa pullarahat. Pirkko hymyili vieressä, oli itsekin tienannut mukavat palkanlisät puhtaana käteen samalla konstilla, ammattinsa suomana luontaisetuna. Vastapainona kaikille törkeyksille joita tyytymättömiltä asiakkailtaan sai kuulla.
-Tuossapa mukavan tuntuinen kuppila, ehdotti Pirkka lemmitylleen kuin kroisos konsanaan. Poikkeammeko sinne ?
Sinne sitten asteltiin yhdessä tuumin. Niin tohkeissaan oli Pirkka, että saranoiden puolelta yritti ovea avata leidilleen. Pirkko hymyili mielessään, silmät loistivat ja posket hehkuivat. Pirkka istutti seuralaisensa lähimpään pöytään, kiire oli istumaan kun jalat eivät enää tuntuneet kantavan. Sepä vaan johtui Pirkan tietynlaisesta luontaisesta ujoudesta naisten kanssa. Erityisesti niiden, jotka olivat tehneet häneen vaikutuksen ja Pirkko oli räjäyttänyt koko pankin. Näin ulkona Pirkka ei ollut koskaan ollut kenenkään naisen kanssa. Sitähän osoittaa jo tietysti aamuinen ulkoilmatapahtumakin.
Sen verran oli hieno paikka, että sai Pirkan mietteliääksi. Pirkka yritti laskea taskussaan olevia kolikoita käsikopelolla. Olisihan se nolo tilanne jos rahat eivät riittäisi, ja naisseuralainen joutuisi maksamaan viulut ja viinerit. Viisi euroa kaksikymmentä senttiä summasi Pirkka ja päätteli virhemarginaaliksi plus miinus kaksikymmentä prosenttia. Pirkalla oli hyvä laskupää, prosentit eivät tuottaneet ongelmia, vaikka niitä olisi ollut sata. Eipä siis auttanut kuin riskeerata, Pirkka vinkkasi maailmaa nähneen liikemiehen tavoin tarjoilijan paikalle ja pyysi kohteliaasti häneltä kahvimenuun.
Tarjoilijatar oli erityisen ystävällinen, huomattuaan, miten rakastunutta pariskuntaa oli palvelemassa. Täpötäyden kahvilan muut asiakkaat supisivat ja heittivät hymyileviä katseitaan Pirkan ja Pirkon suuntaan. Aamun tapahtumat olivat levinneet kuin kulovalkea, palavaa kun oli ollut, koko kaupunkiin ja oli vain ajan kysymys milloin koko valtakunta tietäisi asiasta. Eipä olisi ihme vaikka BBC:n uutisissakin kerrottaisiin.
Pirkko katseli ympärilleen ja huomasi sankan kansanjoukon, mutta eipä ollut millänsäkään. Pirkka oli niin ylpeä housuja nostellessaan ja tunsi miehisyytensä olevan huipussaan, että unohti koko alkuperäisen ideansa, saada kärrynsä käyntiin, vehje sen sijaan oli käynnistynyt. Paparazzit räpsivät kuviaan ja lemmenpari paistatteli aamupäivää salamavalojen loisteessa. Keltaisen lehdistön toimittajat haastattelivat molempia erikseen ja yhdessä, kysymyksiä sateli ja vastauksia myös. Niin olivat Pirkka ja Pirkko vapautuneita, onnellisia ja innoissaan, punat poskillaan, että toimittajien kynät ihan oikeasti savusivat. Paikallisen ilmaisjakelulehden miestoimittaja, joka näytti siltä kuin ei olisi saanut miesmuistiin, teki juttua teemanumeroon, joka käsitteli hääasiota. Morsiuspukuja, lahjalistoja, hääkimppuja, kakkuja ja niin edelleen. Toimittaja tuijotti Pirkon rintojen väliin niin häpeilemättä, silmät ja ehkäpäpä muukin tapittaen, että tuskin sai kirjoittamastaan mitään selvää. Saattoipa koko teemanumerokin jäädä sikseen. Pirkka ei moisesta pitänyt, toisaalta tunsi tiettyä miehistä ylpeyttä Pirkostaan, joten ei sentään täräyttänyt toimittajapoloista kuonoon. Pirkka kun on empaattinen kaveri ja tietää miltä puutteessa eläminen tuntuu, tosin vain taloudellisessa mielessä.
Pikkuhiljaa uteliaat valuivat kuka minnekin, Kela kelautui ruotuunsa. Kauhuskenaario oli kuitenkin toteutunut, ATK-järjestelmä nimittäin oli mennyt sekaisin jonkun tapahtumien vuoksi sekaisin menneen nörtin vuoksi ja asiakkaat eivät saaneet raha-asioitaan hoidettua, siitäkös soppa syntyi. Vallankumouksen merkkejä oli jo ilmassa. Virkavalta pyydettiin pamppuineen, vesitykkeineen ja muine mielenosoitusvarusteineen paikalle rauhoittamaan tilannetta. Tilanne rauhoittui vasta kun Kelan paikallisjohtaja Virve-Anneli Virveli kailotti megafonin välityksellä, että jos joukko ei hajaannu niin avustusrahoja ei tipu puoleen vuoteen. Rakastavaiset Pirkka ja Pirkko jäivät kahden, tunsivat molemmat olevansa taivaissa eikä sanoja tarvittu.
Siihen jäi Pirkan Audi kököttämään Kelan eteen tai oikeastaan kaverinhan se oli tai siis kaverin kaverin jos tarkkoja ollaan. Eipä ole parkkisakkoja tiedossa mietiskeli Pirkka, sen mitä nyt ajatus kulki kun oli niin Pirkon lumoissa. Pirkka oli suhteellisen ujo mieheksi, vaikka melkoista supliikkiakin tarvittaessa löytyi. Nyt vaan ei Pirkka tuntunut sanoja löytävän, rohkaisi kuitenkin mielensä ja kysäisi varovasti josko lähtisi Pirkko kahville.
Pirkko nyökytteli pörröistä päätään, suki takkujaan suoriksi ja niin sitä mentiin käsikynkkää. Pirkka salaa kaiveli taskujaan, ei lantin lanttia ja ensitreffit. Herrasmies maksaa naisensa kahvit on Pirkan motto numero yksi. Lause: ”Ajattele positiivisesti”,takoi Pirkan päässä aina kun oli vastaavanlaisissa tilanteissa ja jostain syystä niitä riitti. Jatkettiin siis matkaa luottavaisin mielin, kuljettiin parkkiautomaatin vieritse, vaivihkaa Pirkka kokeili kolikonpalautusnappulaa ja kas kummaa sieltä kilisi kahvi- ja jopa pullarahat. Pirkko hymyili vieressä, oli itsekin tienannut mukavat palkanlisät puhtaana käteen samalla konstilla, ammattinsa suomana luontaisetuna. Vastapainona kaikille törkeyksille joita tyytymättömiltä asiakkailtaan sai kuulla.
-Tuossapa mukavan tuntuinen kuppila, ehdotti Pirkka lemmitylleen kuin kroisos konsanaan. Poikkeammeko sinne ?
Sinne sitten asteltiin yhdessä tuumin. Niin tohkeissaan oli Pirkka, että saranoiden puolelta yritti ovea avata leidilleen. Pirkko hymyili mielessään, silmät loistivat ja posket hehkuivat. Pirkka istutti seuralaisensa lähimpään pöytään, kiire oli istumaan kun jalat eivät enää tuntuneet kantavan. Sepä vaan johtui Pirkan tietynlaisesta luontaisesta ujoudesta naisten kanssa. Erityisesti niiden, jotka olivat tehneet häneen vaikutuksen ja Pirkko oli räjäyttänyt koko pankin. Näin ulkona Pirkka ei ollut koskaan ollut kenenkään naisen kanssa. Sitähän osoittaa jo tietysti aamuinen ulkoilmatapahtumakin.
Sen verran oli hieno paikka, että sai Pirkan mietteliääksi. Pirkka yritti laskea taskussaan olevia kolikoita käsikopelolla. Olisihan se nolo tilanne jos rahat eivät riittäisi, ja naisseuralainen joutuisi maksamaan viulut ja viinerit. Viisi euroa kaksikymmentä senttiä summasi Pirkka ja päätteli virhemarginaaliksi plus miinus kaksikymmentä prosenttia. Pirkalla oli hyvä laskupää, prosentit eivät tuottaneet ongelmia, vaikka niitä olisi ollut sata. Eipä siis auttanut kuin riskeerata, Pirkka vinkkasi maailmaa nähneen liikemiehen tavoin tarjoilijan paikalle ja pyysi kohteliaasti häneltä kahvimenuun.
Tarjoilijatar oli erityisen ystävällinen, huomattuaan, miten rakastunutta pariskuntaa oli palvelemassa. Täpötäyden kahvilan muut asiakkaat supisivat ja heittivät hymyileviä katseitaan Pirkan ja Pirkon suuntaan. Aamun tapahtumat olivat levinneet kuin kulovalkea, palavaa kun oli ollut, koko kaupunkiin ja oli vain ajan kysymys milloin koko valtakunta tietäisi asiasta. Eipä olisi ihme vaikka BBC:n uutisissakin kerrottaisiin.
_ Osa 5
Eivätpä tajunneet pääosan esittäjät vielä ollenkaan mitä oli tulossa, toisensa vain näkivät. Pörssihaitkin jo miettivät teräviä päitään puhki, mihin nyt rahat pantaisiin, ainaisena vaarana vaani pahamaineinen kankkulan kaivo. Yhdestä asiasta oltiin 100-varmoja Audin myynti lähtee räjähdysmäiseen kasvuun, joten sijoitusvinkkejä myytiin jo kovaan tahtiin. Metallien hinnat maailman raaka-ainepörsseissä nousivat pilviin, erilaisia metalleja kun tarvittiin auton valmistuksessa rutkasti. Pirkan huolet olivat aivan muualla, rahahuolia tosin nekin. Taskun pohjalla noin vitonen, melkoista harakiria nyt pelataan. Tilaako Pirkko kahvin lisäksi jotain muuta, viinerin tai peräti leivoksen. Pirkka laskeskeli todennäköisyyksiä niin, että otsa alkoi näyttää nestekidenäytöltä kuten kalkylaattoreissa. Pirkkokin havaitsi, että mies ei ollut ihan läsnäoleva, otti hellästi kädestä ja hymyili vastuttamattomasti.
Pirkka rauhoittui ja muisti taas mantransa, ”ajattele positiivisesti”. Okei, hän päätteli, jos Pirkko tahtoo kahvin ja viinerin rahat ovat menneet. Selitykseksi miksi hän ei itselleen ota mitään voisi kelvata, vaikka se, että hän ei juo tähän aikaan kahvia. Se vie päiväunet, vesi riittää vallan mainiosti. Vesi ei kaiketi maksa näin hienossakaan paikassa mitään, se riski oli siis otettava kuin vettä vaan. Katastrofi olisi kylläkin jos Pirkko tahtoisi nauttia kahvin lisäksi kunnon leivoksen. Listan kallein torttu maksoi viisi kaksikymmentä. Eli vaikka virhemarginaali taskuvaroissa olisi plussan puolella ja ihan tapissa niin kahviin eivät rahat tulisi riittämään. Homma oli siis korkeimman kädessä eikä ollenkaan Pirkan käsikopelotuntumassa. Olihan Pirkka pisneksissään tottunut riskejä ottamaan, useinmiten tosin myös kantamaan niistä vastuun.
No todennnäköistä kuitenkin oli, että eipä ole Pirkolle leivokset ennenkään maistuneet, sutjakasta, mutta kurvikkaasta vartalosta päätellen. Perkules sadatti Pirkka. Kun ei starttiraha ole tilille kilahtanut niin eihän tässä saa mitään käyntiin, laskelmilla vaan saa päätänsä vaivata. Rempseän reteästi Pirkka tiedusteli Pirkolta mitäpä hänelle saisi olla, hän kyllä maksaa kuten miehen kuuluukin.
- Tilaat Pirkkosein ihan mitä vaan, kaikki hoituu, Pirkka pulittaa.
Pirkko tutkaili listaa hänkin, punnitsi ylikorostetusti eri vaihtoehtoja ja Pirkka-parka istui sellaisessa piinapenkissä ettei eläessään. Viimein Pirkko oli tehnyt päätöksensä:
- Kultaseni, otan ihan tavallisen kahvin, tilkka rasvatonta maitoa ja ilman sokeria. Pirkalta oli tulla löysät pöksyyn, oli sen verran kova paikka kun jännitys laukesi. Pikkuinen äänetön tuhnu pääsikin, mutta hajuton, ei siis mitään vakavaa naisseurassakaan. Pirkka kun tokeni ja oli taas pasmoissaan, maanitteli Pirkkoa viinerilläkin kahvin kera, mutta Pirkko pysyi päätöksessään sen kummemmin selittelemättä. Niinpä Pirkka vinkkasi tarjoilijattaren paikalle, joka oli entistäkin palvelualttiimpi ja tilasi kahdet kahvit ála Pirkko.
Tarjoilijatar oli pöytiin tarjoillessaan sivukorvalla kuullut millaisia merkkihenkilöitä oli palvelemassa, tulevia superjulkkiksia. Mieli olisi tytön tehnyt autograaffia pyytää, mutta eipä vaan rohjennut ja sitäpaitsi kahvilanomistaja oli ehdottomasti kieltänyt millään tavalla häiritsemästä asiakkaita varsinkaan julkisuuden henkilöitä. Hieno mies tuntui siis olevan, ymmärsi julkisuuden paineet, oli kylläkin käskenyt tyttöä hidastelemaan tarjoilun kanssa niin pitkään kuin suinkin. Omistaja haistoi omalta osaltaan pisneksenmakua. Julkimot ovat joka tasolla rahanarvoisia, pitävät paikan kuin paikan ammuttuna. Tänään oli tulossa kaikkien aikojen ennätysmyynti, tämmöinen kutina oli kahvilanpitäjällä. Oli aikeissa myydä koko pisneksen ja näyttäisi suotuisalta tuloslakelmissa kun kauppoja hierottaisiin ja millaisiin päivämyynteihin oikeassa kultakaivoksessa kyetään. Ikääkin oli jo kertynyt karvan päälle neljäkymmentä. Samaa ikäluokkaa siis kuin Pirkka, oli kyllä huomattavasti vanhemman näköinen. Jos ei olisi tiennyt miehen oikeaa ikää, olisi voinut kuvitella miehen lähestyvän virallista eläkeikää. Suotakoon hänelle siis lokoisat eläkepäivät ilman kateutta, vaikkapa Thaimaan aurinkorannoilla, siellä kun on niin halpaa ettei mikään maksa mitään. Avioerokin oli vireillä ja lisästressiä aiheutti se, että omaisuuden osituksessa tulevalta ex-puolisolta piti pimittää niin paljon kuin mahdollista. Muun muassa pitkäaikaisen jalkavaimon kanssa hankittu kelomökki Messilän kupeessa, eipä vaan uskaltanut laittaa omaa osuuttaan hänenkään nimiinsä, naisiin kun ei koskaan voinut luottaa, että kyllä rahamiehillä vaan ongelmia riittää, nyt ja aina.
Kahvilan aukioloaikaa pidennettiin tavan takaa sen mukaan miten kauan arvioitiin Pirkan ja Pirkon kahvilassa viihtyvän. Ja viihtyiväthän he, juttua riitti niin, että aika kului kuin siivillä.
-Rakas..., aloitti Pirkko arvoituksellisesti.
- Ethän enää koskaan aliarvioi minua.
Nyt oli Pirkka ymmällään, piti itseään rehtinä miehenä, joka ei ketään halveeraa. Häntä kyllä oli aliarvioitu muutamaan otteeseen, tosin nuorempana, mutta sattuuhan sitä. Varovasti kysyi, mitähän mahtoi Pirkko tarkoittaa. Sen oli Pirkkakin naisista oppinut, että tämänlaatuisten kysymysten äärellä ollaan varsin heikoilla jäillä.
- Kultaseni, sinä olet hienoin mies, jonka olen koskaan tavannut. Ethän vain luullut, että en tiennyt rahavarojasi, olen ammatissani tyhjentänyt varsin monta parkkiautomaattia...
Nyt oli Pirkka hiljaa, ymmärsi siis mikä on itselleen parasta.
-Miksi uskoisit minun tilanneen vain tavallisen kahvin ?
Taas oli Pirkalla konseptit täysin sekaisin, mitähän tuohon uskaltaisi vastata. Parasta olla rehellinen kuten aina, ajatteli Pirkka.
- Tiesit, että enempään minulla ei olisi ollut rahaa...
- Pirkka-kulta, tilasin kahvin ihan sellaisena kuin juuri nyt halusin, rahojasi en ajatellut lainkaan. Jos olisin halunnut jotain muuta, vaikkapa leivoksenkin olisin omilla rahoillani tarjonnut sinullekin.
Voiko tuollaisia naisia olla olemassa, päivitteli Pirkka mielessään ja sopersi:
- Enhän minä sellaista tarkoittanut, herrasmies vain yritin olla...
Eivätpä tajunneet pääosan esittäjät vielä ollenkaan mitä oli tulossa, toisensa vain näkivät. Pörssihaitkin jo miettivät teräviä päitään puhki, mihin nyt rahat pantaisiin, ainaisena vaarana vaani pahamaineinen kankkulan kaivo. Yhdestä asiasta oltiin 100-varmoja Audin myynti lähtee räjähdysmäiseen kasvuun, joten sijoitusvinkkejä myytiin jo kovaan tahtiin. Metallien hinnat maailman raaka-ainepörsseissä nousivat pilviin, erilaisia metalleja kun tarvittiin auton valmistuksessa rutkasti. Pirkan huolet olivat aivan muualla, rahahuolia tosin nekin. Taskun pohjalla noin vitonen, melkoista harakiria nyt pelataan. Tilaako Pirkko kahvin lisäksi jotain muuta, viinerin tai peräti leivoksen. Pirkka laskeskeli todennäköisyyksiä niin, että otsa alkoi näyttää nestekidenäytöltä kuten kalkylaattoreissa. Pirkkokin havaitsi, että mies ei ollut ihan läsnäoleva, otti hellästi kädestä ja hymyili vastuttamattomasti.
Pirkka rauhoittui ja muisti taas mantransa, ”ajattele positiivisesti”. Okei, hän päätteli, jos Pirkko tahtoo kahvin ja viinerin rahat ovat menneet. Selitykseksi miksi hän ei itselleen ota mitään voisi kelvata, vaikka se, että hän ei juo tähän aikaan kahvia. Se vie päiväunet, vesi riittää vallan mainiosti. Vesi ei kaiketi maksa näin hienossakaan paikassa mitään, se riski oli siis otettava kuin vettä vaan. Katastrofi olisi kylläkin jos Pirkko tahtoisi nauttia kahvin lisäksi kunnon leivoksen. Listan kallein torttu maksoi viisi kaksikymmentä. Eli vaikka virhemarginaali taskuvaroissa olisi plussan puolella ja ihan tapissa niin kahviin eivät rahat tulisi riittämään. Homma oli siis korkeimman kädessä eikä ollenkaan Pirkan käsikopelotuntumassa. Olihan Pirkka pisneksissään tottunut riskejä ottamaan, useinmiten tosin myös kantamaan niistä vastuun.
No todennnäköistä kuitenkin oli, että eipä ole Pirkolle leivokset ennenkään maistuneet, sutjakasta, mutta kurvikkaasta vartalosta päätellen. Perkules sadatti Pirkka. Kun ei starttiraha ole tilille kilahtanut niin eihän tässä saa mitään käyntiin, laskelmilla vaan saa päätänsä vaivata. Rempseän reteästi Pirkka tiedusteli Pirkolta mitäpä hänelle saisi olla, hän kyllä maksaa kuten miehen kuuluukin.
- Tilaat Pirkkosein ihan mitä vaan, kaikki hoituu, Pirkka pulittaa.
Pirkko tutkaili listaa hänkin, punnitsi ylikorostetusti eri vaihtoehtoja ja Pirkka-parka istui sellaisessa piinapenkissä ettei eläessään. Viimein Pirkko oli tehnyt päätöksensä:
- Kultaseni, otan ihan tavallisen kahvin, tilkka rasvatonta maitoa ja ilman sokeria. Pirkalta oli tulla löysät pöksyyn, oli sen verran kova paikka kun jännitys laukesi. Pikkuinen äänetön tuhnu pääsikin, mutta hajuton, ei siis mitään vakavaa naisseurassakaan. Pirkka kun tokeni ja oli taas pasmoissaan, maanitteli Pirkkoa viinerilläkin kahvin kera, mutta Pirkko pysyi päätöksessään sen kummemmin selittelemättä. Niinpä Pirkka vinkkasi tarjoilijattaren paikalle, joka oli entistäkin palvelualttiimpi ja tilasi kahdet kahvit ála Pirkko.
Tarjoilijatar oli pöytiin tarjoillessaan sivukorvalla kuullut millaisia merkkihenkilöitä oli palvelemassa, tulevia superjulkkiksia. Mieli olisi tytön tehnyt autograaffia pyytää, mutta eipä vaan rohjennut ja sitäpaitsi kahvilanomistaja oli ehdottomasti kieltänyt millään tavalla häiritsemästä asiakkaita varsinkaan julkisuuden henkilöitä. Hieno mies tuntui siis olevan, ymmärsi julkisuuden paineet, oli kylläkin käskenyt tyttöä hidastelemaan tarjoilun kanssa niin pitkään kuin suinkin. Omistaja haistoi omalta osaltaan pisneksenmakua. Julkimot ovat joka tasolla rahanarvoisia, pitävät paikan kuin paikan ammuttuna. Tänään oli tulossa kaikkien aikojen ennätysmyynti, tämmöinen kutina oli kahvilanpitäjällä. Oli aikeissa myydä koko pisneksen ja näyttäisi suotuisalta tuloslakelmissa kun kauppoja hierottaisiin ja millaisiin päivämyynteihin oikeassa kultakaivoksessa kyetään. Ikääkin oli jo kertynyt karvan päälle neljäkymmentä. Samaa ikäluokkaa siis kuin Pirkka, oli kyllä huomattavasti vanhemman näköinen. Jos ei olisi tiennyt miehen oikeaa ikää, olisi voinut kuvitella miehen lähestyvän virallista eläkeikää. Suotakoon hänelle siis lokoisat eläkepäivät ilman kateutta, vaikkapa Thaimaan aurinkorannoilla, siellä kun on niin halpaa ettei mikään maksa mitään. Avioerokin oli vireillä ja lisästressiä aiheutti se, että omaisuuden osituksessa tulevalta ex-puolisolta piti pimittää niin paljon kuin mahdollista. Muun muassa pitkäaikaisen jalkavaimon kanssa hankittu kelomökki Messilän kupeessa, eipä vaan uskaltanut laittaa omaa osuuttaan hänenkään nimiinsä, naisiin kun ei koskaan voinut luottaa, että kyllä rahamiehillä vaan ongelmia riittää, nyt ja aina.
Kahvilan aukioloaikaa pidennettiin tavan takaa sen mukaan miten kauan arvioitiin Pirkan ja Pirkon kahvilassa viihtyvän. Ja viihtyiväthän he, juttua riitti niin, että aika kului kuin siivillä.
-Rakas..., aloitti Pirkko arvoituksellisesti.
- Ethän enää koskaan aliarvioi minua.
Nyt oli Pirkka ymmällään, piti itseään rehtinä miehenä, joka ei ketään halveeraa. Häntä kyllä oli aliarvioitu muutamaan otteeseen, tosin nuorempana, mutta sattuuhan sitä. Varovasti kysyi, mitähän mahtoi Pirkko tarkoittaa. Sen oli Pirkkakin naisista oppinut, että tämänlaatuisten kysymysten äärellä ollaan varsin heikoilla jäillä.
- Kultaseni, sinä olet hienoin mies, jonka olen koskaan tavannut. Ethän vain luullut, että en tiennyt rahavarojasi, olen ammatissani tyhjentänyt varsin monta parkkiautomaattia...
Nyt oli Pirkka hiljaa, ymmärsi siis mikä on itselleen parasta.
-Miksi uskoisit minun tilanneen vain tavallisen kahvin ?
Taas oli Pirkalla konseptit täysin sekaisin, mitähän tuohon uskaltaisi vastata. Parasta olla rehellinen kuten aina, ajatteli Pirkka.
- Tiesit, että enempään minulla ei olisi ollut rahaa...
- Pirkka-kulta, tilasin kahvin ihan sellaisena kuin juuri nyt halusin, rahojasi en ajatellut lainkaan. Jos olisin halunnut jotain muuta, vaikkapa leivoksenkin olisin omilla rahoillani tarjonnut sinullekin.
Voiko tuollaisia naisia olla olemassa, päivitteli Pirkka mielessään ja sopersi:
- Enhän minä sellaista tarkoittanut, herrasmies vain yritin olla...
_
Osa 6
Kuuleppas Pirkka Niksi, minä tiedän sen, pahaahan et tarkoittanut. Sitäpaitsi herrasmies olet viimeisen päälle ihan luonnostaan. Ei sinun tarvitse yrittää. Ja tiedätkös mitä, sinun ajattelustasi olen erityisen kiinnostunut.
Pirkka oli täysin puulla päähän lyöty, kukaan koskaan ei ollut sanonut mitään tuollaista.
- Ajattelustani, onko minulla jotain erityistä ajattelua, ihmetteli Pirkka.
Millaisen naisen kanssa oikein olen tekemisissä, noidan, velhon vai hyvän haltijattaren. Pirkan katsoessa syvälle Pirkon silmiin, hän päätyi ehdottomasti viimeiseen luonnehdintaan.
Niin huojentunut oli Pirkka, että milloinkaan ei ollut avautunut kenellekään kuin Pirkolle, ja juttua riitti puolin ja toisin. Kädet heiluivat remakan naurun keskellä asioita selvitellessä. Pirkko oli kiinnostunut tietämään miksi Pirkka oli tällännyt Audinsa Kelan oven eteen. Mahtoiko syynä olla yletön pöyhkeily vai mikä.
- Kuules Pirkko, täytyyhän sinun jo nyt tietää, että pöyhkeily on minusta kauempana kuin pohjoinen etelästä. Syynä oli vain se, että parkkitaskut olivat täynnä ja omat taskut tyhjät. Olisi pitänyt kaara jättää kovinkin kauas. Kun on kaverin autolla matkassa tai oikeastaan kaverin kaverin, koska kaveri ei mitään voi omistaa sattuneista syistä. Piti laittaa pirssi siis kaverin kaverin nimiin, minä kyllä olen haltija vähän kuin sinäkin, enkä huono ollenkaan. Säästösyistä, palo- ja varkausvakuutusta ei voinut ottaa, olisi maksanut enemmän kuin koko auto. Varkaathan ovat sellaisia, että heille kelpaa ihan kaikki, turvallisinta oli siis jättää auto lähelle omia koordinaattejani. Oikeastaan en kyllä ole mikään turvallisuusintoilija. Maailmaan kun luodaan kaiken maailman turvajärjestelyjä, on on turvalukkoa, turvaseksiä, turvaturvaa ja niin edellee. Minusta se on loukkaus hirviä, hevosia ja muita turpaeläimiä kohtaan, joilla se on luonnostaan.
-Voi Pirkkaseni, on sinulla jutut, etkö ottanut huomioon, että minä tai kollegani sattuu paikalle ja rapsauttaa maksumääräyksen ?
-Pisneksissä on Pirkko aina riskinsä, oli sitten pienestä tai isosta kysymys. Katsos riski sinänsä on ihan sama, rahnaa vaan kilisee tai karisee enemmän tai vähemmän. Sitäpaitsi omalla kohdallani parkkisakkolaput ovat mieletöntä paperin tuhlausta, näillä tuloilla ei niitä maksella, saapi olla viikon syömättä. Henkihän siinä menee ja sen verran on kuitenkin mammonaa tarkoitus haalia, että omat hautauskulut saisi peitettyä, etteivät jäisi jälkipolvien maksettavaksi. Riskillä siis mennään kaiken aikaa, tiedä vaikka joku onneton Lada-kuski päissään olisi tullessamme tänne, päälle ajanut ja kantun vienyt. Siinäpä sitä olisi sukulaisille maksamista, ikinä eivät minulle anteeksi antaisi, ovat jo muutenkin helisemässä kanssani.
- Sinua Pirkka on niin ihana kuunnella, koskaan en ole kenenkään kuullut moisia juttelevan...
- Ehkäpä niin, mutta melkoinen on dilemma Pirkalla, vaikka itse sanonkin. Parasta olisi kollegoinesi tarkistaa rekisterinumerosta ensin luottotiedot ja vasta sitten räpsäytellä sakkoja jos maksukykyä löytyy. Jos kuski ei ole luottokelpoinen, niin eipä muuta kuin ilmoitus suoraan ulosottovirastoon, samaan paperittomaan piikkiin kuin muutkin maksuvaatimukset. Ympäristöystävällistäkin eikös vaan, paperia säästyy parempiin tarkoituksiin, kuten seteleiden painantaan. Katsos rahaa maailmassa kuluu, sitä ei koskaan saa päästää loppumaan. Sillä tavoin pidetään talouden pyörät pyörimässä ja paperitehtaat pystyssä, muuten saatetaan olla pian kaikki pystyssä, yksi ohjenuoristani onkin ”pysy pystyssä”.
- On sinulla Pirkka ideoita ja rakastan tuota ajatteluasi. Audisi rekisterinumerosta NIX-100 voisi muuten päätellä paljonkin...
-Aivan, jokaisen, joka firmaa lähtee perustamaan niin ensimmäisenä täytyy tarkkaan harkita millaisilla rekisterikilvillä ajaa. Tietenkin on niin, että jos ei ole varaa hankkia autoa ja kaverit ovat yhtä köyhiä, niin parempi jättää pisnekset silleen. Parasta on silloin sinnitellä työmarkkinatuella ja käyskennellä mielenkiintoisilla työvoimahallinnon kursseilla. Samalla perustaa suurperhe, jos vaan löytyy yhtä viisas elämänkumppani rinnalle, ryhtyä siis moderniksi patruunaksi, lapsitehtailijaksi. Se vaan on kuule Pirkko niin, että jos lapset maailmasta loppuvat niin loppuu ihan kaikki, näin olen päätellyt.
-Varsin mielenkiintoinen näkökulma Pirkkaseni, olet sinä kyllä melkoinen ajattelija, en todellakaan tunne vertaistasi, loisti Pirkko.
- Mutta mennäksemme tuohon rekisterikilven tärkeyteen pisnestä perustettaessa... jos siis löytyy kaveri, joka kykenee rahoittamaan auton, kuten minun tapauksessani. Ensi töikseen on ilman muuta hankittava identifioidut rekisterikilvet. Itse panin likoon koko alkupääoman, sen mistä ex-vaimo oli yhteisestä kuolinpesästämme kynsin hampain valmis luopumaan. Kasasta filosofiaa käsitteleviä kirjoja, ihan hyväkuntoisia, takakannet on tullut luettua. Muutama taulu, ei mitään simpereitä, Iittalan designlasia, sun muuta. Niin ja timanttisen vihkisormuksen, joka aikoinaan maksoi yli seitsemän tonnia, siis silloin kun mummoja vielä arvostettiin. Käväisin sittemmin samalla kultasepällä jolta olin sen ostanutkin, kyselemässä, jospa takaisin ostaisivat. Olipa vaan kullan ja timanttien hinta romahtanut muutaman onnellisen avioliittovuoden jälkeen niin, että takavuosien pankkikriisikin kalpenee.
-No voi, löitkö rahoiksi, Pirkko uteli.
-En lyönyt, ihan periaatteesta. Sillä rahalla kun ei olisi saanut edes suklaista pääsiäismunaa, joiden sisällä on niitä sormusyllätyksiä.
- Hienoa Pirkka, että sinulla on periaatteita.
- Kiikutin sitten muun omaisuuteni paikallisbussilla legendaariseen Hautaojan osto- ja myyntiliikkeeseen, kuski pikkuisen äreissään kun joutui odottelemaan. Tiukka oli aikataulu, ymmärtäähän sen. Olen toki riski mies, mutta kolme puolen kuution kierrätyspahvilaatikkoa on kyllä liikaa meikäläisellekin ja varovainenkin täytyi olla lasitavaran vuoksi. Yksitellen täytyi kanniskella. Mulkoilihan se kuski vielä poistuessanikin, mutta enpä antanut pilata päivääni, katsos kässiä oli tiedossa.
-Mikäs mies se Hautaoja sitten oli ?
-Hautaoja on äveriäs äijä, niin paljon rahaa ettei paikallisiin pankkeihin mahtunut. Perustikin oman pankin, teki luottopäätökset siltä istumalta, korkorosenteista kenenkään ei tarvinnut murehtia. Hautaojan pankin sloukani oli: ”Euro - ja kaksi takaisin”. Helppoa siis yksinkertaisille, heistäkin tuli kaksinkertaisia, joista keskinkertaisuus oli kaukana. Paremmin pyöri Hautaojan pisnekset kuin Sampo-pankin Nallekerhon jäsenillä.
Osa 6
Kuuleppas Pirkka Niksi, minä tiedän sen, pahaahan et tarkoittanut. Sitäpaitsi herrasmies olet viimeisen päälle ihan luonnostaan. Ei sinun tarvitse yrittää. Ja tiedätkös mitä, sinun ajattelustasi olen erityisen kiinnostunut.
Pirkka oli täysin puulla päähän lyöty, kukaan koskaan ei ollut sanonut mitään tuollaista.
- Ajattelustani, onko minulla jotain erityistä ajattelua, ihmetteli Pirkka.
Millaisen naisen kanssa oikein olen tekemisissä, noidan, velhon vai hyvän haltijattaren. Pirkan katsoessa syvälle Pirkon silmiin, hän päätyi ehdottomasti viimeiseen luonnehdintaan.
Niin huojentunut oli Pirkka, että milloinkaan ei ollut avautunut kenellekään kuin Pirkolle, ja juttua riitti puolin ja toisin. Kädet heiluivat remakan naurun keskellä asioita selvitellessä. Pirkko oli kiinnostunut tietämään miksi Pirkka oli tällännyt Audinsa Kelan oven eteen. Mahtoiko syynä olla yletön pöyhkeily vai mikä.
- Kuules Pirkko, täytyyhän sinun jo nyt tietää, että pöyhkeily on minusta kauempana kuin pohjoinen etelästä. Syynä oli vain se, että parkkitaskut olivat täynnä ja omat taskut tyhjät. Olisi pitänyt kaara jättää kovinkin kauas. Kun on kaverin autolla matkassa tai oikeastaan kaverin kaverin, koska kaveri ei mitään voi omistaa sattuneista syistä. Piti laittaa pirssi siis kaverin kaverin nimiin, minä kyllä olen haltija vähän kuin sinäkin, enkä huono ollenkaan. Säästösyistä, palo- ja varkausvakuutusta ei voinut ottaa, olisi maksanut enemmän kuin koko auto. Varkaathan ovat sellaisia, että heille kelpaa ihan kaikki, turvallisinta oli siis jättää auto lähelle omia koordinaattejani. Oikeastaan en kyllä ole mikään turvallisuusintoilija. Maailmaan kun luodaan kaiken maailman turvajärjestelyjä, on on turvalukkoa, turvaseksiä, turvaturvaa ja niin edellee. Minusta se on loukkaus hirviä, hevosia ja muita turpaeläimiä kohtaan, joilla se on luonnostaan.
-Voi Pirkkaseni, on sinulla jutut, etkö ottanut huomioon, että minä tai kollegani sattuu paikalle ja rapsauttaa maksumääräyksen ?
-Pisneksissä on Pirkko aina riskinsä, oli sitten pienestä tai isosta kysymys. Katsos riski sinänsä on ihan sama, rahnaa vaan kilisee tai karisee enemmän tai vähemmän. Sitäpaitsi omalla kohdallani parkkisakkolaput ovat mieletöntä paperin tuhlausta, näillä tuloilla ei niitä maksella, saapi olla viikon syömättä. Henkihän siinä menee ja sen verran on kuitenkin mammonaa tarkoitus haalia, että omat hautauskulut saisi peitettyä, etteivät jäisi jälkipolvien maksettavaksi. Riskillä siis mennään kaiken aikaa, tiedä vaikka joku onneton Lada-kuski päissään olisi tullessamme tänne, päälle ajanut ja kantun vienyt. Siinäpä sitä olisi sukulaisille maksamista, ikinä eivät minulle anteeksi antaisi, ovat jo muutenkin helisemässä kanssani.
- Sinua Pirkka on niin ihana kuunnella, koskaan en ole kenenkään kuullut moisia juttelevan...
- Ehkäpä niin, mutta melkoinen on dilemma Pirkalla, vaikka itse sanonkin. Parasta olisi kollegoinesi tarkistaa rekisterinumerosta ensin luottotiedot ja vasta sitten räpsäytellä sakkoja jos maksukykyä löytyy. Jos kuski ei ole luottokelpoinen, niin eipä muuta kuin ilmoitus suoraan ulosottovirastoon, samaan paperittomaan piikkiin kuin muutkin maksuvaatimukset. Ympäristöystävällistäkin eikös vaan, paperia säästyy parempiin tarkoituksiin, kuten seteleiden painantaan. Katsos rahaa maailmassa kuluu, sitä ei koskaan saa päästää loppumaan. Sillä tavoin pidetään talouden pyörät pyörimässä ja paperitehtaat pystyssä, muuten saatetaan olla pian kaikki pystyssä, yksi ohjenuoristani onkin ”pysy pystyssä”.
- On sinulla Pirkka ideoita ja rakastan tuota ajatteluasi. Audisi rekisterinumerosta NIX-100 voisi muuten päätellä paljonkin...
-Aivan, jokaisen, joka firmaa lähtee perustamaan niin ensimmäisenä täytyy tarkkaan harkita millaisilla rekisterikilvillä ajaa. Tietenkin on niin, että jos ei ole varaa hankkia autoa ja kaverit ovat yhtä köyhiä, niin parempi jättää pisnekset silleen. Parasta on silloin sinnitellä työmarkkinatuella ja käyskennellä mielenkiintoisilla työvoimahallinnon kursseilla. Samalla perustaa suurperhe, jos vaan löytyy yhtä viisas elämänkumppani rinnalle, ryhtyä siis moderniksi patruunaksi, lapsitehtailijaksi. Se vaan on kuule Pirkko niin, että jos lapset maailmasta loppuvat niin loppuu ihan kaikki, näin olen päätellyt.
-Varsin mielenkiintoinen näkökulma Pirkkaseni, olet sinä kyllä melkoinen ajattelija, en todellakaan tunne vertaistasi, loisti Pirkko.
- Mutta mennäksemme tuohon rekisterikilven tärkeyteen pisnestä perustettaessa... jos siis löytyy kaveri, joka kykenee rahoittamaan auton, kuten minun tapauksessani. Ensi töikseen on ilman muuta hankittava identifioidut rekisterikilvet. Itse panin likoon koko alkupääoman, sen mistä ex-vaimo oli yhteisestä kuolinpesästämme kynsin hampain valmis luopumaan. Kasasta filosofiaa käsitteleviä kirjoja, ihan hyväkuntoisia, takakannet on tullut luettua. Muutama taulu, ei mitään simpereitä, Iittalan designlasia, sun muuta. Niin ja timanttisen vihkisormuksen, joka aikoinaan maksoi yli seitsemän tonnia, siis silloin kun mummoja vielä arvostettiin. Käväisin sittemmin samalla kultasepällä jolta olin sen ostanutkin, kyselemässä, jospa takaisin ostaisivat. Olipa vaan kullan ja timanttien hinta romahtanut muutaman onnellisen avioliittovuoden jälkeen niin, että takavuosien pankkikriisikin kalpenee.
-No voi, löitkö rahoiksi, Pirkko uteli.
-En lyönyt, ihan periaatteesta. Sillä rahalla kun ei olisi saanut edes suklaista pääsiäismunaa, joiden sisällä on niitä sormusyllätyksiä.
- Hienoa Pirkka, että sinulla on periaatteita.
- Kiikutin sitten muun omaisuuteni paikallisbussilla legendaariseen Hautaojan osto- ja myyntiliikkeeseen, kuski pikkuisen äreissään kun joutui odottelemaan. Tiukka oli aikataulu, ymmärtäähän sen. Olen toki riski mies, mutta kolme puolen kuution kierrätyspahvilaatikkoa on kyllä liikaa meikäläisellekin ja varovainenkin täytyi olla lasitavaran vuoksi. Yksitellen täytyi kanniskella. Mulkoilihan se kuski vielä poistuessanikin, mutta enpä antanut pilata päivääni, katsos kässiä oli tiedossa.
-Mikäs mies se Hautaoja sitten oli ?
-Hautaoja on äveriäs äijä, niin paljon rahaa ettei paikallisiin pankkeihin mahtunut. Perustikin oman pankin, teki luottopäätökset siltä istumalta, korkorosenteista kenenkään ei tarvinnut murehtia. Hautaojan pankin sloukani oli: ”Euro - ja kaksi takaisin”. Helppoa siis yksinkertaisille, heistäkin tuli kaksinkertaisia, joista keskinkertaisuus oli kaukana. Paremmin pyöri Hautaojan pisnekset kuin Sampo-pankin Nallekerhon jäsenillä.
_ Osa 7
-Aikas mielenkiintoista pankkitoimintaa..., Pirkko ihmetteli.
- Niin no, kuinkahan sen nyt ottaa...taitaa koko nykyinen pankkitoimnta perustua Hautaojan oppeihin. Anteeksi Pirkko, tämä nyt hieman rönsyilee, mutta jaksatko vielä kuunnella ?
- Tottahan toki, jatka vaan.-Olet sinä Pirkkoseni ihana nainen, kukaan ei koskaan ole jaksanut kuunnella juttujani, kuten sinä.
Sainpa vihdoin raijattua omaisuuteni Hautaojan arvioitavaksi, aikalailla puhki olin. Tuskin olin koskaan ponnistellut omaisuuteni eteen kuin tuolloin. Sellainen äijänkäppänähän se Hautaoja oli, mutta terävämpi kuin juustohöylä. Toistasataa, tarjosi koko pumpsista. Siinä sitten väännettiin kauppaa, että mitähän mahtoi käsite toistasataa tarkoittaa. Hautaojan mielestä se tarkoitti noin 101 euroa itse olin sitä mieltä, että 199 euroa. No niin, näin haarukoitiin tavaralle hinta, polteltiin nortit ja kaffitkin hörpättiin, mutta kuitteja ei kirjoiteltu, konttoristit on sitten erikseen. Omaisuus oli realisoitu ja 150 euroa taskussa tekee miehen kuin miehen itsetunnolle mannaa.
- Pirkkaparka, eipä järin suuri ollut omaisuutesi arvo. Ettei se Hautaoja vaan huputtanut sinua ?
- Käväisihän se mielessäni, mutta olin niin väsyksissä tavaroitteni rehaamisesta ja kauhulla ajattelin sitä vaihtoehtoa, että täytyisi kiikuttaa ne takaisin kotiin. Se oli sitä Hautaojan pisnesälyä, väsytti kauppakumppanin jo ennen kuin kauppoja edes hierottiin. Siinä mielessä, hyvinkin arvostettava äijä, ja tuskinpa oli mistään merkonomien kauppatekniikan oppikirjoista lukenut moista. Olin tosin itsekseni budjetoinut saavani sen verran, että rekisterikilpiin olisi riittänyt, mutta yllättävän kalliita ovat kyltit. Johtunee siitä, kun rosvoilla komeissa linnoissaan on monopoliasema tässä pisneksessä, vaikka eivät osaa edes lukea paitsi tiilenpäitä. No eipä mitään, Pirkka Niksi on sellainen mies joka saa mitä haluaa. Kilautinpa kaverille ja ymmärsihän hän, että miljonääriksi ollaan matkalla. Hän vippasi luottamuksella sen verran, että unelmasta tuli totta ja vähän ekstraakin. Oli nimittäin sähköt kämpästä katkaistu, jääkaapissa ei ollut edes valoja ruuasta puhumattakaan, kuten sentään vähemmän köyhillä. Näin oli siis alkupääoma, omapääoma ja lainapääoma käytetty omapäisesti. NIX-100 kilvet ruuvattiin Audi sataseen, kopautettiin roseviinipullo konepeltiin ja otettiin kaverin kännykkäkameralla kuvat muistoksi sekä lähetettiin markkinointimielessä koko kaveri- ja ystäväpiirille.
- Olet sinä Pirkka melkoinen markkinointimies, kahaisi Pirkko.
- Aivan niin, markkinointigurutkaan eivät ole vielä rekisterikilpien myyntiä edistävää vaikutusta hoksanneet, taajamajälkijunassa työmatkansa kulkevat, vaikka paalua olisi kyllä ajella uudenkarhealla ökyvehkeellä, yksilöllisin kilvin. Onhan se niin, että auto kertoo miehestä paljon, mutta rekisterikilvet vielä enemmän.
-Pirkka kuule, mikä idea niissä kilvissä NIX-100 on ?
-Kuten jo varmaan arvaatkin NIX, lausutaan kansanomaisesti Niksi ja 100 on tietenkin sata prosenttia eli Niksi Täydellinen. Miltäs Pirkko kuulostaa, tekikös säväytyksen ?
- Pirkka kultaseni, aivan olen otettu.
- Kuuntelehan vielä, NIX-100 kertoo kyllä paljon muutakin. Pisnekseni pyörittämiseen on myönnetty siis valtiollinen taiteilija-apuraha, kuten muillekin varteenotettaville taiteilijoille. Pisnespuolella sitä vaan kutsutaan väheksyvästi starttirahaksi, enpä vaan ole saanut vielä ensimmäistäkään erää, siksihän se Audikin seisoo aina vaan Kelan edessä, eikä starttaa ei.
- Pirkka rakas, millaista pisnestä sinun on tarkoitus alkaa pyörittämään vai ihanko liikesalaisuus on?
-Sinulle minä voin kyllä kertoa ihan kaiken, jostain merkillisestä syystä en ole kehenkään kuunaan luottanut kuin sinuun.
- Pisnekseni on niksauttaa ihmisten nikamia, tiedäthän, niin että rouskuu. Rekisterikilpi kertoo siis myös pisneksestäni, NIX-100, siis niksata, ihan ei mene suomen kielen kanssa jetsulleen, mutta sinne päin.
- On sinulla Pirkka huikeita ideoita...
- On vielä muutakin, tätä sinun ei ole pakko uskoa, mutta näin se vaan on. Sukuni on lähtöisin Ranskasta, Gallian alueelta. Kantaisäni sukunimi oli Nix. Asterix ja Obelix tuo ranskalaisten kansalliseepos kertoo muuten, näin ihan sivumennen mainittuna sukumme vaiheista. Vuosisatoja sitten Mikael Agricolan aikoihin, marssi legioona sukulaisiani Suomeen ihmettelemään suomen kieltä. Jossakin vaiheessa joku kielinero ratkaisi tuntemattoman kirjaimen X arvoituksen, äksästä tuli siis ksi ja Nix nimemme muuttui Niksiksi.
-Huikeaa Pirkka !
- Arvaatkos muuten Pirkko mikä on toinen nimeni, tuskinpa vaan. Se on Van, kuten kaikkien sukulaisteni toinen nimi. Olemme ikäänkuin aatelisia koko sakki, tarttui silloin aikoinaan nimeemme kun esi-isämme lähtivät löytöretkelleen Suomeen. He erehtyivät pahasti suunnasta, luulivat olevansa Pohjanmaan lakeuksilla, mutta ihmisten mongerruksesta päättelivät kuitenkin, että Alankomaissa ollaan. Yhtään mitään muuta selvää eivät kielestä saaneet kuin van ja muistoksi päättivät sitten tuollaisen perinnenimen jokaiselle sukumme jäsenelle ottaa.
-Hehee...ei voi olla totta, nyt kyllä Pirkkaseni narraat.
- Totta se on, sinulle en missään nimessä höpöjä puhuisi.Viime vuosisadan vaihteessa kun porukat lähtivät Amerikkaan paksumman leivän perään, joutuivat laittamaan Van nimensä uuteen kirjoitusasuun, olisivat muuten jenkkilässä pakettiautoksi luulleet.
-Millaiseen kirjoitusasuun?
- One. Että tämänmoista on Niksin suku, ykkösiä ollaan. Ihan tavallisia pulliaisia ei siis olla, vai mitä mieltä on Pirkko ?
- Olet sinä melkoinen mies Pirkka Ensimmäinen Niksi, ja jostain merkillisestä syystä kuuntelisin juttujasi vaikka päivät pääksytyksen, mutta piakkoin on mentävä. Täytyy mennä antamaan kissalle ruokaa.
- Mitäs oletkos sinä kissaihmisiä ? Enpä olisi arvannut.
- Olenhan minä, ja minulla ei olekaan ihan mikä tahansa kissa vaan siltä puuttuu viimeinen selkänikama. Se on siis mutantti ja tupsuhäntäinenkin se on. Arvaapas mikä sen nimi on ?
-Aikas mielenkiintoista pankkitoimintaa..., Pirkko ihmetteli.
- Niin no, kuinkahan sen nyt ottaa...taitaa koko nykyinen pankkitoimnta perustua Hautaojan oppeihin. Anteeksi Pirkko, tämä nyt hieman rönsyilee, mutta jaksatko vielä kuunnella ?
- Tottahan toki, jatka vaan.-Olet sinä Pirkkoseni ihana nainen, kukaan ei koskaan ole jaksanut kuunnella juttujani, kuten sinä.
Sainpa vihdoin raijattua omaisuuteni Hautaojan arvioitavaksi, aikalailla puhki olin. Tuskin olin koskaan ponnistellut omaisuuteni eteen kuin tuolloin. Sellainen äijänkäppänähän se Hautaoja oli, mutta terävämpi kuin juustohöylä. Toistasataa, tarjosi koko pumpsista. Siinä sitten väännettiin kauppaa, että mitähän mahtoi käsite toistasataa tarkoittaa. Hautaojan mielestä se tarkoitti noin 101 euroa itse olin sitä mieltä, että 199 euroa. No niin, näin haarukoitiin tavaralle hinta, polteltiin nortit ja kaffitkin hörpättiin, mutta kuitteja ei kirjoiteltu, konttoristit on sitten erikseen. Omaisuus oli realisoitu ja 150 euroa taskussa tekee miehen kuin miehen itsetunnolle mannaa.
- Pirkkaparka, eipä järin suuri ollut omaisuutesi arvo. Ettei se Hautaoja vaan huputtanut sinua ?
- Käväisihän se mielessäni, mutta olin niin väsyksissä tavaroitteni rehaamisesta ja kauhulla ajattelin sitä vaihtoehtoa, että täytyisi kiikuttaa ne takaisin kotiin. Se oli sitä Hautaojan pisnesälyä, väsytti kauppakumppanin jo ennen kuin kauppoja edes hierottiin. Siinä mielessä, hyvinkin arvostettava äijä, ja tuskinpa oli mistään merkonomien kauppatekniikan oppikirjoista lukenut moista. Olin tosin itsekseni budjetoinut saavani sen verran, että rekisterikilpiin olisi riittänyt, mutta yllättävän kalliita ovat kyltit. Johtunee siitä, kun rosvoilla komeissa linnoissaan on monopoliasema tässä pisneksessä, vaikka eivät osaa edes lukea paitsi tiilenpäitä. No eipä mitään, Pirkka Niksi on sellainen mies joka saa mitä haluaa. Kilautinpa kaverille ja ymmärsihän hän, että miljonääriksi ollaan matkalla. Hän vippasi luottamuksella sen verran, että unelmasta tuli totta ja vähän ekstraakin. Oli nimittäin sähköt kämpästä katkaistu, jääkaapissa ei ollut edes valoja ruuasta puhumattakaan, kuten sentään vähemmän köyhillä. Näin oli siis alkupääoma, omapääoma ja lainapääoma käytetty omapäisesti. NIX-100 kilvet ruuvattiin Audi sataseen, kopautettiin roseviinipullo konepeltiin ja otettiin kaverin kännykkäkameralla kuvat muistoksi sekä lähetettiin markkinointimielessä koko kaveri- ja ystäväpiirille.
- Olet sinä Pirkka melkoinen markkinointimies, kahaisi Pirkko.
- Aivan niin, markkinointigurutkaan eivät ole vielä rekisterikilpien myyntiä edistävää vaikutusta hoksanneet, taajamajälkijunassa työmatkansa kulkevat, vaikka paalua olisi kyllä ajella uudenkarhealla ökyvehkeellä, yksilöllisin kilvin. Onhan se niin, että auto kertoo miehestä paljon, mutta rekisterikilvet vielä enemmän.
-Pirkka kuule, mikä idea niissä kilvissä NIX-100 on ?
-Kuten jo varmaan arvaatkin NIX, lausutaan kansanomaisesti Niksi ja 100 on tietenkin sata prosenttia eli Niksi Täydellinen. Miltäs Pirkko kuulostaa, tekikös säväytyksen ?
- Pirkka kultaseni, aivan olen otettu.
- Kuuntelehan vielä, NIX-100 kertoo kyllä paljon muutakin. Pisnekseni pyörittämiseen on myönnetty siis valtiollinen taiteilija-apuraha, kuten muillekin varteenotettaville taiteilijoille. Pisnespuolella sitä vaan kutsutaan väheksyvästi starttirahaksi, enpä vaan ole saanut vielä ensimmäistäkään erää, siksihän se Audikin seisoo aina vaan Kelan edessä, eikä starttaa ei.
- Pirkka rakas, millaista pisnestä sinun on tarkoitus alkaa pyörittämään vai ihanko liikesalaisuus on?
-Sinulle minä voin kyllä kertoa ihan kaiken, jostain merkillisestä syystä en ole kehenkään kuunaan luottanut kuin sinuun.
- Pisnekseni on niksauttaa ihmisten nikamia, tiedäthän, niin että rouskuu. Rekisterikilpi kertoo siis myös pisneksestäni, NIX-100, siis niksata, ihan ei mene suomen kielen kanssa jetsulleen, mutta sinne päin.
- On sinulla Pirkka huikeita ideoita...
- On vielä muutakin, tätä sinun ei ole pakko uskoa, mutta näin se vaan on. Sukuni on lähtöisin Ranskasta, Gallian alueelta. Kantaisäni sukunimi oli Nix. Asterix ja Obelix tuo ranskalaisten kansalliseepos kertoo muuten, näin ihan sivumennen mainittuna sukumme vaiheista. Vuosisatoja sitten Mikael Agricolan aikoihin, marssi legioona sukulaisiani Suomeen ihmettelemään suomen kieltä. Jossakin vaiheessa joku kielinero ratkaisi tuntemattoman kirjaimen X arvoituksen, äksästä tuli siis ksi ja Nix nimemme muuttui Niksiksi.
-Huikeaa Pirkka !
- Arvaatkos muuten Pirkko mikä on toinen nimeni, tuskinpa vaan. Se on Van, kuten kaikkien sukulaisteni toinen nimi. Olemme ikäänkuin aatelisia koko sakki, tarttui silloin aikoinaan nimeemme kun esi-isämme lähtivät löytöretkelleen Suomeen. He erehtyivät pahasti suunnasta, luulivat olevansa Pohjanmaan lakeuksilla, mutta ihmisten mongerruksesta päättelivät kuitenkin, että Alankomaissa ollaan. Yhtään mitään muuta selvää eivät kielestä saaneet kuin van ja muistoksi päättivät sitten tuollaisen perinnenimen jokaiselle sukumme jäsenelle ottaa.
-Hehee...ei voi olla totta, nyt kyllä Pirkkaseni narraat.
- Totta se on, sinulle en missään nimessä höpöjä puhuisi.Viime vuosisadan vaihteessa kun porukat lähtivät Amerikkaan paksumman leivän perään, joutuivat laittamaan Van nimensä uuteen kirjoitusasuun, olisivat muuten jenkkilässä pakettiautoksi luulleet.
-Millaiseen kirjoitusasuun?
- One. Että tämänmoista on Niksin suku, ykkösiä ollaan. Ihan tavallisia pulliaisia ei siis olla, vai mitä mieltä on Pirkko ?
- Olet sinä melkoinen mies Pirkka Ensimmäinen Niksi, ja jostain merkillisestä syystä kuuntelisin juttujasi vaikka päivät pääksytyksen, mutta piakkoin on mentävä. Täytyy mennä antamaan kissalle ruokaa.
- Mitäs oletkos sinä kissaihmisiä ? Enpä olisi arvannut.
- Olenhan minä, ja minulla ei olekaan ihan mikä tahansa kissa vaan siltä puuttuu viimeinen selkänikama. Se on siis mutantti ja tupsuhäntäinenkin se on. Arvaapas mikä sen nimi on ?
Osa 8
- No onpa katti, aika pallero mahtaa olla...Obelix?
- No eipä ihan osunut, se on yksinkertaisesti Lintu.
- Lintu, voi herran pieksut osaako se lentääkin ?
- Ei tietääkseni, mutta enhän voi olla varma vaikka liitelisikin poissa ollessani.
Kissahan on kuin minä, lintuja ollaan vissiin molemmat, ajatteli Pirkka mielessään.
Tovi vielä turistiin niitä näitä, tutkivia katseita vaihdettiin puolin ja toisin, käsistä pideltiin kahvilan väen ihastellessa nuorta suloista lempeä.
- Kyllä minun nyt Pirkkasein on mentävä, vaikka kuinka haluaisinkin jäädä.
Eipä auttanut Pirkan kuin vinkata tarjoilijatar paikalle, rahaa oli roimasti enemmän mitä pari kahvia maksaa. Ihan päätti Pirkka antaa tarjoilijattarelle kunnon riksat, sen verran maailmanmieheltä aina löytyy alipalkatulle työn raskaan raatajalle. Tarjoilijattaren saavuttua paikalle, Pirkan yllätykseksi, tämä ystävällisesti ilmoitti, että talo tarjoaa ja toivotti hyvää illan jatkoa.
Niinpä siitä sitten lähdettiin, herrasmiehenä Pirkka tietysti sovitteli Pirkolle takkia. Itse kahvilanomistaja oli ovea avaamassa, kultahampaat loistaen ja toivotteli pariskunnan tervetulleeksi uudelleen, antoipa muistoksi vielä kahvilan mainoskynätkin molemmille. Hieman Pirkka ihmetteli, miksi hänelle ollaan niin ystävällisiä, yleensä kun hänen aiheuttamansa reaktiot ovat vähintäänkin epäluuloisia elleivät peräti vastareaktioita. Eipä vaan arvannut Pirkka millaiseen julkisuusmyllyyn oli Pirkon kanssa astellut Audin konepellillä. Pirkka sopersi Pirkolle josko saatille pääsisi ja kyllähän se Pirkolle sopi, oli jo iltamyöhä ja naisihmisen ei ollut ihan turvallista kaupungin laidoilla yksin kuljeskella. Niin sitä mentiin käsikkäin, kuten rakastavaisten kuuluukin ja Pirkka kertoili ehtymättömiä tarinoitaan esi-isistään sun muista. Yhtä asiaa Pirkka harmitteli suuresti. Ranskalaisten kansalliseepoksessa mainitun voimajuoman resepti oli vuosisatojen saatossa kadonnut, luultavasti sen viimeinen haltija Dementiax oli unohtanut vanhuuttaan miten litkua valmistetaan, joten perimätieto katkesi siihen. Onneksi silloin oli jo rauhan aika, muuten olisi gallialaisille käynyt roomalaisten kanssa köpelösti. Ainut mahdollisuus olisi ollut Obelixin jälkeläisten geeniperimästä onkia tuo arvokas ohje, mutta kuten tiedetään Obelix ujouttaan ei koskaan perillisiä aikaan saanut. Pirkka yritteliäänä ja erityisen kekseliäänä miehenä kokeili jos jonkinmoisia aineyhdistelmiä, mutta päätti sittemmin lopettaa koko touhun. Erästäkin lientä maistellessa hänestä alkoi tuntua siltä kuin olisi lentoon lähtenyt, ihan piti toista vuorokautta seisoskella kengät pultattuna lattiaan, muuten olisi ollut menoa ja ties minne ilman lentolippua, paluulipusta puhumattakaan. Edelleen Pirkan mielessä kuitenkin siintää tuon voimajuoman resepti, sen kun keksisi niin kylläpä olisi rahassa kylpemistä, vaikka eipä Pirkka rahanahne mitenkään ollut, enemmänkin häntä kiinnosti monenmoiset ideat ja niiden toimivuus. Se kyllä riittäisi kun Pirkon saisi pidettyä kengissä, hän pohdiskeli. Pirkka oli nimittäin pannut merkille, että Pirkko oli selvästi ”kenkähullu”. Pirkalla oli tarkat vaistot ihmisten suhteen, erityisesti kauniiden naisten.
Tovin kuluttua saavuttiin leppoisissa tunnelmissa Pirkon kotiportille. Mukavahko punainen mummonmökki oli Pirkolla, neliöitä ehkäpä vajaa sata laskeskeli Pirkka.
- Kissan kanssako kahden asustelette, on meinaan kalliinpuoleista asumista, kysäisi Pirkka. Vertailipa vaan omaan 18 neliön yksiöönsä.
- Minulla on kolme lasta, viimeinenkin juuri pesästä lentänyt...mieheni, tosin enää valokuvissa, otti hatkat vuosia sitten, eikä ole sen koommin näkynyt. Erokaan ei ollut astunut voimaan, kun ei ole miestä tavoitettu. Viimeksi kolme vuotta sitten tuli joulukortti Borneolta...lämpimiä terveisiä lähetti.
Nyt oli Pirkka Niksi pökertyä siihen paikkaan. Vaikka Pirkka oli melkomoinen naistenmies hän oli myös periaatteen mies. Naimisissa oleviin naisiin ei kosketa ja piste.
Harvemminpa sattuu tilanne, että Pirkka hiljenee, mutta nyt oli kyllä Pirkko laittanut jauhot suuhun ja olo oli kuin vellihousulla. Pirkko luki Pirkan ajatuksia ja kiirehti sitten sanomaan, että hänellä ja miehellään ei ole ollut todellakaan mitään yhteistä enää vuosikausiin. Lapsetkin jo maailmalla, nuorimmainenkin vastikään muutti poikaystävänsä luokse Helsinkiin, lukeakseen taideteollisen korkeakoulun pääsykokeisiin ja siinä samalla lääketieteelliseen, superlahjakas kun oli. Vanhinta poikaa ei lukuhommat kiinnostaneet vaan oli tyytynyt sähkömiehen papereihin, ainesta olisi ollut kyllä vaikka mihin. Puskee hommia paikallisessa paperitehtaassa paremmalla palkalla kuin terveyskeskuslääkärit ja rustaa runoja iltaisin, luova tyyppi kun on hänkin. Keskimmäinen tytär, kaunis kuin mikä etsii vielä itseään, kiinnostunut maailmankaikkeudesta ja sen sellaisesta, on parasta aikaa Tiibetissä tutustumassa buddhalaiseen kultuuriin ja ajatteluun. Filosofiaa on aikomus hänellä ruveta opiskelemaan, paperitkin jo vetämässä Turun yliopistoon, kuuden ällän ylioppilaana saapi marssia sisään ovesta kuin ovesta. Niin huokaisi Pirkka helpotuksesta.
Siinä sitten suukoteltiin ja rutisteltiin sekä hyvät yöt toivoteltiin. Sen verran oli Pirkka tohkeissaan, että takaisin lompsiessaan, muisti unohtaneensa sopia seuraavan tapaamisen. Pirkon kännykkänumeroakaan ei ollut muistanut ylös ottaa. Ääneen sadatteli Pirkka, mutta muisti kuitenkin aina selvinneennsä tilanteesta kuin tilanteesta. Pirkka päätti olla menemättä kämppäänsä ja suuntasikin matkansa sitä vastoin Kelan eteen ja siellä kököttävään Audiin. Ajatteli, että mukava olisi kun Pirkko hellästi herättelisi hänet, kun kerran pariskuntaa oltiin.
Viimein saapui Pirkka Audilleen tai siis kaverin omistamalle, niin siis kaverin kaverin. Audin perään oli parkkeerannut mustamaija transiitti, olikohan konstaapeleiltakin parkkirahat loppuneet, tuumi Pirkka ? Kaksi suhteellisen rotevaa poliisimiestä pyöriskeli ihmeissään Audin ympärillä, melkoisella varmuudella olivat järjestyspoliisiosastolta. Tiukka oli ilme molemmilla.
- Morienttes ! kokeili Pirkka iloisena saadakseen miehiin hieman eloa. Mutta, mutta tulipa jälleen kerran todistettua, että kaikki poliisit eivät ole Reinikais-tyyppiä.
- No onpa katti, aika pallero mahtaa olla...Obelix?
- No eipä ihan osunut, se on yksinkertaisesti Lintu.
- Lintu, voi herran pieksut osaako se lentääkin ?
- Ei tietääkseni, mutta enhän voi olla varma vaikka liitelisikin poissa ollessani.
Kissahan on kuin minä, lintuja ollaan vissiin molemmat, ajatteli Pirkka mielessään.
Tovi vielä turistiin niitä näitä, tutkivia katseita vaihdettiin puolin ja toisin, käsistä pideltiin kahvilan väen ihastellessa nuorta suloista lempeä.
- Kyllä minun nyt Pirkkasein on mentävä, vaikka kuinka haluaisinkin jäädä.
Eipä auttanut Pirkan kuin vinkata tarjoilijatar paikalle, rahaa oli roimasti enemmän mitä pari kahvia maksaa. Ihan päätti Pirkka antaa tarjoilijattarelle kunnon riksat, sen verran maailmanmieheltä aina löytyy alipalkatulle työn raskaan raatajalle. Tarjoilijattaren saavuttua paikalle, Pirkan yllätykseksi, tämä ystävällisesti ilmoitti, että talo tarjoaa ja toivotti hyvää illan jatkoa.
Niinpä siitä sitten lähdettiin, herrasmiehenä Pirkka tietysti sovitteli Pirkolle takkia. Itse kahvilanomistaja oli ovea avaamassa, kultahampaat loistaen ja toivotteli pariskunnan tervetulleeksi uudelleen, antoipa muistoksi vielä kahvilan mainoskynätkin molemmille. Hieman Pirkka ihmetteli, miksi hänelle ollaan niin ystävällisiä, yleensä kun hänen aiheuttamansa reaktiot ovat vähintäänkin epäluuloisia elleivät peräti vastareaktioita. Eipä vaan arvannut Pirkka millaiseen julkisuusmyllyyn oli Pirkon kanssa astellut Audin konepellillä. Pirkka sopersi Pirkolle josko saatille pääsisi ja kyllähän se Pirkolle sopi, oli jo iltamyöhä ja naisihmisen ei ollut ihan turvallista kaupungin laidoilla yksin kuljeskella. Niin sitä mentiin käsikkäin, kuten rakastavaisten kuuluukin ja Pirkka kertoili ehtymättömiä tarinoitaan esi-isistään sun muista. Yhtä asiaa Pirkka harmitteli suuresti. Ranskalaisten kansalliseepoksessa mainitun voimajuoman resepti oli vuosisatojen saatossa kadonnut, luultavasti sen viimeinen haltija Dementiax oli unohtanut vanhuuttaan miten litkua valmistetaan, joten perimätieto katkesi siihen. Onneksi silloin oli jo rauhan aika, muuten olisi gallialaisille käynyt roomalaisten kanssa köpelösti. Ainut mahdollisuus olisi ollut Obelixin jälkeläisten geeniperimästä onkia tuo arvokas ohje, mutta kuten tiedetään Obelix ujouttaan ei koskaan perillisiä aikaan saanut. Pirkka yritteliäänä ja erityisen kekseliäänä miehenä kokeili jos jonkinmoisia aineyhdistelmiä, mutta päätti sittemmin lopettaa koko touhun. Erästäkin lientä maistellessa hänestä alkoi tuntua siltä kuin olisi lentoon lähtenyt, ihan piti toista vuorokautta seisoskella kengät pultattuna lattiaan, muuten olisi ollut menoa ja ties minne ilman lentolippua, paluulipusta puhumattakaan. Edelleen Pirkan mielessä kuitenkin siintää tuon voimajuoman resepti, sen kun keksisi niin kylläpä olisi rahassa kylpemistä, vaikka eipä Pirkka rahanahne mitenkään ollut, enemmänkin häntä kiinnosti monenmoiset ideat ja niiden toimivuus. Se kyllä riittäisi kun Pirkon saisi pidettyä kengissä, hän pohdiskeli. Pirkka oli nimittäin pannut merkille, että Pirkko oli selvästi ”kenkähullu”. Pirkalla oli tarkat vaistot ihmisten suhteen, erityisesti kauniiden naisten.
Tovin kuluttua saavuttiin leppoisissa tunnelmissa Pirkon kotiportille. Mukavahko punainen mummonmökki oli Pirkolla, neliöitä ehkäpä vajaa sata laskeskeli Pirkka.
- Kissan kanssako kahden asustelette, on meinaan kalliinpuoleista asumista, kysäisi Pirkka. Vertailipa vaan omaan 18 neliön yksiöönsä.
- Minulla on kolme lasta, viimeinenkin juuri pesästä lentänyt...mieheni, tosin enää valokuvissa, otti hatkat vuosia sitten, eikä ole sen koommin näkynyt. Erokaan ei ollut astunut voimaan, kun ei ole miestä tavoitettu. Viimeksi kolme vuotta sitten tuli joulukortti Borneolta...lämpimiä terveisiä lähetti.
Nyt oli Pirkka Niksi pökertyä siihen paikkaan. Vaikka Pirkka oli melkomoinen naistenmies hän oli myös periaatteen mies. Naimisissa oleviin naisiin ei kosketa ja piste.
Harvemminpa sattuu tilanne, että Pirkka hiljenee, mutta nyt oli kyllä Pirkko laittanut jauhot suuhun ja olo oli kuin vellihousulla. Pirkko luki Pirkan ajatuksia ja kiirehti sitten sanomaan, että hänellä ja miehellään ei ole ollut todellakaan mitään yhteistä enää vuosikausiin. Lapsetkin jo maailmalla, nuorimmainenkin vastikään muutti poikaystävänsä luokse Helsinkiin, lukeakseen taideteollisen korkeakoulun pääsykokeisiin ja siinä samalla lääketieteelliseen, superlahjakas kun oli. Vanhinta poikaa ei lukuhommat kiinnostaneet vaan oli tyytynyt sähkömiehen papereihin, ainesta olisi ollut kyllä vaikka mihin. Puskee hommia paikallisessa paperitehtaassa paremmalla palkalla kuin terveyskeskuslääkärit ja rustaa runoja iltaisin, luova tyyppi kun on hänkin. Keskimmäinen tytär, kaunis kuin mikä etsii vielä itseään, kiinnostunut maailmankaikkeudesta ja sen sellaisesta, on parasta aikaa Tiibetissä tutustumassa buddhalaiseen kultuuriin ja ajatteluun. Filosofiaa on aikomus hänellä ruveta opiskelemaan, paperitkin jo vetämässä Turun yliopistoon, kuuden ällän ylioppilaana saapi marssia sisään ovesta kuin ovesta. Niin huokaisi Pirkka helpotuksesta.
Siinä sitten suukoteltiin ja rutisteltiin sekä hyvät yöt toivoteltiin. Sen verran oli Pirkka tohkeissaan, että takaisin lompsiessaan, muisti unohtaneensa sopia seuraavan tapaamisen. Pirkon kännykkänumeroakaan ei ollut muistanut ylös ottaa. Ääneen sadatteli Pirkka, mutta muisti kuitenkin aina selvinneennsä tilanteesta kuin tilanteesta. Pirkka päätti olla menemättä kämppäänsä ja suuntasikin matkansa sitä vastoin Kelan eteen ja siellä kököttävään Audiin. Ajatteli, että mukava olisi kun Pirkko hellästi herättelisi hänet, kun kerran pariskuntaa oltiin.
Viimein saapui Pirkka Audilleen tai siis kaverin omistamalle, niin siis kaverin kaverin. Audin perään oli parkkeerannut mustamaija transiitti, olikohan konstaapeleiltakin parkkirahat loppuneet, tuumi Pirkka ? Kaksi suhteellisen rotevaa poliisimiestä pyöriskeli ihmeissään Audin ympärillä, melkoisella varmuudella olivat järjestyspoliisiosastolta. Tiukka oli ilme molemmilla.
- Morienttes ! kokeili Pirkka iloisena saadakseen miehiin hieman eloa. Mutta, mutta tulipa jälleen kerran todistettua, että kaikki poliisit eivät ole Reinikais-tyyppiä.
_
Osa 9
- Mikäs mies te olette, tivasi toinen äänekkäästi.
- Niksi, Pirkka Niksi ojensi Pirkka kättään. Poliisimies kun on aina valmiudessa, luuli Pirkan käyvän päälle ja nappasi Pirkasta sellaisen judo-otteen, että luut rutisivat ja kyyneleet silmistä valuivat. Samantien toinen poliiseista iski Pirkan käsirautoihin ja sitten alkoivatkin kuulustelut.
- No niin ja nimi oli!
- Nimeni on edelleen Niksi, Pirkka Niksi.
- Eipäs viisastella !
Yömyöhällä poliisit ovat kärttyisiä, totesi Pirkka ja yritti olla lempeämpi ja empaattisempi heitä kohtaan.
- Mitäs täällä pyöritte, varkaissako ollaan !?
Pirkka sopersi, että nukkumaan oli menossa.
- Vai, että nukkumaan ja mihin ?
- Tuohon Audiini tai siis kaverin kaverin Audiin.
- Voi helvetti, mikä ukko sinä oikein olet, siis kenen Audi tämä on ja miksi se on tässä ?!
- Kaverin kaverin ja se on siinä siksi, että se ei starttaa...
- Vai, että ei starttaa, kuules Niksi pian startataan kamarille! Avaimet tänne !
Ja niin antoi Pirkka avaimet kiltisti poliisisedälle, joka kaivoi paperit hansikaslokerosta. Poliisimies totesi, että haltijaksi kyseiseen menopeliin oli todellakin merkitty Pirkka Niksi. Kokeilipa konstaapeli startatakin, mutta elonmerkkiäkään ei Audi antanut.
Sen verran itsepäinen oli Pirkka ja ärtyisä saamastaan kohtelusta virkavallan taholta, että piti päänsä nukkua autossa. Suorastaan unta näki, kuinka Pirkko hempeästi aamulla siloittelisi Pirkan poskea ja kuiskuttelisi hyvät huomenet korvaan.
- Siis mihin olitte menossa nukkumaan ?!
Äänensävy poliiseilla oli jo varsin piukalla.
- Tähän Audiini, jonka haltija minä olen. Ei käsittääkseni ole laissa kielletty nukkua autossa.
- Voi jumalauta ! Nyt alkoi poliiseilla än äs syyläri pahasti kiehua, voimasanojakin käyttivät.
- Ettekö ymmärrä, että auto on väärin pysäköity ?!
- Niin, mutta kun se ei lähde käyntiin, eikö mene jakeluun ?
Se oli sitten menoa. Poliisimiehet kaappasivat Pirkan kainaloista, eivät jalat yltäneet maankamaralle kun transun perään retuutettiin. Yrittihän Pirkka sätkiä vastaan, mutta totesi, että kaksi korstoa on hänellekin liikaa, varsinkin käsiraudoissa. No niin putkareissu tästä sitten seurasi, mietti Pirkka, mutta eipä ollut ensimmäinen kerta. Mukavahan se olisi oikeastaan nähdä millainen oli upouuden poliisitalon putka, kun viimeksi oli armeija-aikoihin vastaavan kokenut kaartinpataljoonan pahnoilla keskiajan tyyliin. Nyt oli uusi putkaseikkailu tiedossa. Poliiseja kaksin puolin viemässä Pirkkaa ankaralle tuomiolle. Kaikki taskut tyhjennettiin, vyö revittiin niin, että solki sinkosi. Eipä ollut putka, eikä palvelu hotellitasoa, kovin olivat kovaotteisia polliisit. Tönivät Pirkan rähmälleen putkan lattialle. Hyvin vaatimaton oli sisustus, pelkkä keltainen muovipatja, sentään iloisen värinen. Vesiklosetti ja nappula, jota painamalla seinästä suihkusi vettä, kuin Mooseksen aikaan, jotain vanhaa oli siis säilytetty. Erityisen merkille pantavaa oli, että lattian kulmaan oli maalattu rajat, jossa patjan tuli olla...ilmeisesti näin polisiväkikin tiesi mihin patjan petata.
Onpa ollut poliisimiehillä huono ilta. Mahtaneeko olla kotona vaimon kanssa riitaa, täytyyhän se johonkin purkaa, tuumi Pirkka. Ja niin uinahti Pirkka keltaiselle patjalle syvään uneen Pirkko mielessään.
Aamu valkeni. Pirkka heräsi armottomaan tömistelyyn, yöllä muihin selleihin kiikutetut hakkasivat putkan ovea, armoa ja vapautusta anoen. Viehättävä naiskonstaapeli avasi Pirkalle oven, ollen erittäin ystävällinen, ihan herra Niksiksi kutsui. Pirkka oli ymmällään, olipa ääni kellossa muuttunut yhdessä putkayössä, mutta mikäpäs siinä. Tiedä vaikka kaikki olisi niin muuttunut, että ihan aamiainen seisovasta pöydästä putkassa lymynneille tarjottaisiin. No se oli tietenkin Pirkan tapaista toiveajattelua, mutta ystävällisiä olivat kaikki poliisit. Eräs rotevimmista rohkaisi mielensä ja nimikirjoitusta pyysi tyttärelleen. Mikäpäs siinä, Pirkka sutaisi signeerauksensa tarjottuun paperinpalaseen ja konstaapeli oli tyytyväinen. Pirkka sai tavaransa takaisin, onnea ja menestystä toivotteli koko poliisikamarin väki. Kyllä oli Pirkka ihmeissään, mutta myhäillen marssi raikkaaseen ulkoilmaan.
Vastaantulijat tuijottivat ja hymyilivät leveästi Pirkan nähdessään, olalletaputtelijoitakin riitti. Kyllä oli Pirkka kummissaan, eipä tällaista vastaanottoa olisi putkareissuilta palatessaan voinut kuunaan kuvitella. Onkohan tänään aprillipäivä aprikoi Pirkka, ja pyöritteli päätään. Kuin salamana kirkkaalta taivaalta Pirkalle valkeni kaikki.
LAPPULIISA RAKASTELI KELAN EDESSÄ ! MIES MAKSOI PARKKISAKON LUONNOSSA! Läheisen kioskin mainostelineissä iltapäivälehtien lööpit kirkuivat edellispäivän tapahtumista. Pirkka marssi tyynen rauhallisena kioskiin ostamaan lehdet, pysyäkseen ajan tasalla maailman tapahtumista. Kioskineiti hymyili vienosti eivätkä lehdetkään maksaneet mitään. Molemmissa lehdissä tapahtuma oli pääuutisena keskiaukeamalla, kuvineen kaikkineen. Ihan intiimimpiä kuvia ei sentään oltu häveliäisyyssyistä julkaistu, hyvä niin ajatteli Pirkka, koska lapsetkin lukevat kuulemma näitä lehtiä mieluummin kuin Aku Ankkaa. Siinähän ollaan ilman housuja kaiken aikaa.
Ei kun lehdet kainaloon ja menoksi. Pirkkaan iski armoton ikävä, kun illalla olivat suunnitelmat menneet pahemman kerran pieleen. Ei saanut Pirkka suloista herätystä Pirkolta. Niin marssi kuuluisuus Kelaa kohti Pirkkoaan etsimään. Audi nökötti edelleen samassa paikassa valtavan väenpaljouden ympäröimänä.
- Mikäs mies te olette, tivasi toinen äänekkäästi.
- Niksi, Pirkka Niksi ojensi Pirkka kättään. Poliisimies kun on aina valmiudessa, luuli Pirkan käyvän päälle ja nappasi Pirkasta sellaisen judo-otteen, että luut rutisivat ja kyyneleet silmistä valuivat. Samantien toinen poliiseista iski Pirkan käsirautoihin ja sitten alkoivatkin kuulustelut.
- No niin ja nimi oli!
- Nimeni on edelleen Niksi, Pirkka Niksi.
- Eipäs viisastella !
Yömyöhällä poliisit ovat kärttyisiä, totesi Pirkka ja yritti olla lempeämpi ja empaattisempi heitä kohtaan.
- Mitäs täällä pyöritte, varkaissako ollaan !?
Pirkka sopersi, että nukkumaan oli menossa.
- Vai, että nukkumaan ja mihin ?
- Tuohon Audiini tai siis kaverin kaverin Audiin.
- Voi helvetti, mikä ukko sinä oikein olet, siis kenen Audi tämä on ja miksi se on tässä ?!
- Kaverin kaverin ja se on siinä siksi, että se ei starttaa...
- Vai, että ei starttaa, kuules Niksi pian startataan kamarille! Avaimet tänne !
Ja niin antoi Pirkka avaimet kiltisti poliisisedälle, joka kaivoi paperit hansikaslokerosta. Poliisimies totesi, että haltijaksi kyseiseen menopeliin oli todellakin merkitty Pirkka Niksi. Kokeilipa konstaapeli startatakin, mutta elonmerkkiäkään ei Audi antanut.
Sen verran itsepäinen oli Pirkka ja ärtyisä saamastaan kohtelusta virkavallan taholta, että piti päänsä nukkua autossa. Suorastaan unta näki, kuinka Pirkko hempeästi aamulla siloittelisi Pirkan poskea ja kuiskuttelisi hyvät huomenet korvaan.
- Siis mihin olitte menossa nukkumaan ?!
Äänensävy poliiseilla oli jo varsin piukalla.
- Tähän Audiini, jonka haltija minä olen. Ei käsittääkseni ole laissa kielletty nukkua autossa.
- Voi jumalauta ! Nyt alkoi poliiseilla än äs syyläri pahasti kiehua, voimasanojakin käyttivät.
- Ettekö ymmärrä, että auto on väärin pysäköity ?!
- Niin, mutta kun se ei lähde käyntiin, eikö mene jakeluun ?
Se oli sitten menoa. Poliisimiehet kaappasivat Pirkan kainaloista, eivät jalat yltäneet maankamaralle kun transun perään retuutettiin. Yrittihän Pirkka sätkiä vastaan, mutta totesi, että kaksi korstoa on hänellekin liikaa, varsinkin käsiraudoissa. No niin putkareissu tästä sitten seurasi, mietti Pirkka, mutta eipä ollut ensimmäinen kerta. Mukavahan se olisi oikeastaan nähdä millainen oli upouuden poliisitalon putka, kun viimeksi oli armeija-aikoihin vastaavan kokenut kaartinpataljoonan pahnoilla keskiajan tyyliin. Nyt oli uusi putkaseikkailu tiedossa. Poliiseja kaksin puolin viemässä Pirkkaa ankaralle tuomiolle. Kaikki taskut tyhjennettiin, vyö revittiin niin, että solki sinkosi. Eipä ollut putka, eikä palvelu hotellitasoa, kovin olivat kovaotteisia polliisit. Tönivät Pirkan rähmälleen putkan lattialle. Hyvin vaatimaton oli sisustus, pelkkä keltainen muovipatja, sentään iloisen värinen. Vesiklosetti ja nappula, jota painamalla seinästä suihkusi vettä, kuin Mooseksen aikaan, jotain vanhaa oli siis säilytetty. Erityisen merkille pantavaa oli, että lattian kulmaan oli maalattu rajat, jossa patjan tuli olla...ilmeisesti näin polisiväkikin tiesi mihin patjan petata.
Onpa ollut poliisimiehillä huono ilta. Mahtaneeko olla kotona vaimon kanssa riitaa, täytyyhän se johonkin purkaa, tuumi Pirkka. Ja niin uinahti Pirkka keltaiselle patjalle syvään uneen Pirkko mielessään.
Aamu valkeni. Pirkka heräsi armottomaan tömistelyyn, yöllä muihin selleihin kiikutetut hakkasivat putkan ovea, armoa ja vapautusta anoen. Viehättävä naiskonstaapeli avasi Pirkalle oven, ollen erittäin ystävällinen, ihan herra Niksiksi kutsui. Pirkka oli ymmällään, olipa ääni kellossa muuttunut yhdessä putkayössä, mutta mikäpäs siinä. Tiedä vaikka kaikki olisi niin muuttunut, että ihan aamiainen seisovasta pöydästä putkassa lymynneille tarjottaisiin. No se oli tietenkin Pirkan tapaista toiveajattelua, mutta ystävällisiä olivat kaikki poliisit. Eräs rotevimmista rohkaisi mielensä ja nimikirjoitusta pyysi tyttärelleen. Mikäpäs siinä, Pirkka sutaisi signeerauksensa tarjottuun paperinpalaseen ja konstaapeli oli tyytyväinen. Pirkka sai tavaransa takaisin, onnea ja menestystä toivotteli koko poliisikamarin väki. Kyllä oli Pirkka ihmeissään, mutta myhäillen marssi raikkaaseen ulkoilmaan.
Vastaantulijat tuijottivat ja hymyilivät leveästi Pirkan nähdessään, olalletaputtelijoitakin riitti. Kyllä oli Pirkka kummissaan, eipä tällaista vastaanottoa olisi putkareissuilta palatessaan voinut kuunaan kuvitella. Onkohan tänään aprillipäivä aprikoi Pirkka, ja pyöritteli päätään. Kuin salamana kirkkaalta taivaalta Pirkalle valkeni kaikki.
LAPPULIISA RAKASTELI KELAN EDESSÄ ! MIES MAKSOI PARKKISAKON LUONNOSSA! Läheisen kioskin mainostelineissä iltapäivälehtien lööpit kirkuivat edellispäivän tapahtumista. Pirkka marssi tyynen rauhallisena kioskiin ostamaan lehdet, pysyäkseen ajan tasalla maailman tapahtumista. Kioskineiti hymyili vienosti eivätkä lehdetkään maksaneet mitään. Molemmissa lehdissä tapahtuma oli pääuutisena keskiaukeamalla, kuvineen kaikkineen. Ihan intiimimpiä kuvia ei sentään oltu häveliäisyyssyistä julkaistu, hyvä niin ajatteli Pirkka, koska lapsetkin lukevat kuulemma näitä lehtiä mieluummin kuin Aku Ankkaa. Siinähän ollaan ilman housuja kaiken aikaa.
Ei kun lehdet kainaloon ja menoksi. Pirkkaan iski armoton ikävä, kun illalla olivat suunnitelmat menneet pahemman kerran pieleen. Ei saanut Pirkka suloista herätystä Pirkolta. Niin marssi kuuluisuus Kelaa kohti Pirkkoaan etsimään. Audi nökötti edelleen samassa paikassa valtavan väenpaljouden ympäröimänä.
_ Osa 10
Pirkka raivasi tiensä lähelle Audia, Pirkkoa kuumeisesti etsien, mutta ei näkynyt rakastettua ei.
Päinvastoin toistakymmentä parkkisakkolappua oli läimäytetty pyyhkimien alle. Joku uteliaista kailotti kovaan ääneen, kyseisen pysäköinninvalvojan saaneen saman tien kenkää, oli kuulemma sellainen soppa syntynyt, että herroilla oli menneet höyryävät hernerokat sieraimiin. Pirkko kun oli viehättävän sensuelli ja monikin päättäjä olisi mieluusti tämän kanssa vastaavaa touhunnut. Muutenhan asia oltaisiin painettu villaisella. Hulluhan se semmoinen kaupungin virkamies olisi, joka ei saatua mainosarvoa hyväkseen käyttäisi tai siis kaupungin hyväksi, ihan kuinka vaan.
Mutta nyt alkoi Pirkkaa painaa huoli Pirkosta. Ei auttanut muu kuin rientää Pirkon mökille jos vaikka sattuisi olemaan kotosalla. Hieman Pirkkaa arvellutti kolkutella oveen, mitäpä jos äijä oli palannut maailmalta ja kirvettä tarjoaisi? No hätä keinot keksii, tuumasi Pirkka nyt oli huoli Pirkosta. Pirkka soitti ovikelloa useampaan otteeseen. Kukaan ei kuitenkaan tullut avaamaan, nyt alkoi Pirkka todellakin huolestumaan, vaikka murehtiminen ei ollutkaan hänen tapaistaan. Samalla hetkellä klassinen musiikki soi hänen taskussaan, se oli Pirkan kännykkä. Pirkka piti musiikista, vaikka ei osannut itse laulaa ei soittaa, erityisesti klassinen musiikki oli hänen mieleensä.
- Hei rakas, heleä naisääni sanoi ja Pirkalla polvet notkahtivat, helpotuksen tunne oli mieletön, se oli Pirkko.
- Tule tänne kahvilaan, jossa eilen olimme, pyysi Pirkko.
Siltä seisomalta Pirkka pisti juoksuksi, oli ikäisekseen suhteellisen hyvässä kunnossa vaikka ei liikuntaa pahemmin harrastanutkaan. Pirkka saapui hengästyneenä kahvilaan prinssi uljaan tavoin. Kahvila-asiakkaat taputtivat Pirkan tervetulleeksi Pirkkonsa luokse ja Pirkka tuuletti kuin maratonin olympiavoittaja. Tällä kertaa Pirkko tilasi, eikä Pirkalta kysellyt, leivokset ja kaikki maiskuteltiin, ja Pirkon piikkiin.
Pirkka antoi asian tapahtua, nämähän eivät olleet ensitreffit. Siinä sitten jutusteltiin niitä näitä ja mietittiin mitäpä seuraavaksi tehtäisiin. Pirkko kertoi kuinka musiikki oli hänelle melkeinpä kaikki kaikessa. Kertoipa käyvänsä usein paikallisissa kuppiloissa karaokea laulamassa.
- Vautsijee, Pirkka innostui, haluaisinpa kuulla kun sinä laulat.
Niin sitten päätettiin, että illemmalla mennään. Sitä Pirkka hieman ihmetteli, kun Pirkko ei ollut millänsäkään vaikka oli lemput saanut toimestaan.
-Et kai Pirkkaseni luullut, että tuo homma olisi eläkevirkani, hän naurahti. No olihan Pirkka hieman kummastellut, kuinka tuommoinen nainen oli lappuliisaksi ryhtynyt, mitenkään pysäköinninvalvojien arvokasta ammattikuntaa halveeraamatta.
- Kuules Pirkka, minulla on sinulle lahja, Pirkko ojensi sydänpaperiin käärityn pikkupaketin.
- Mitähän se Pirkko nyt, ja minulla ei vastalahjaa, häkeltyi Pirkka.
Pirkka avasi varovasti paketin.
- Pipo !
Eikä mikä tahansa pipo, sellainen musta puuvillainen, johon oli kirjailtu teksti ”MENNYTTÄ MIESTÄ”, jossa killui hakaneulalla söpö brodeerattu nallemerkki. Pirkka ymmärsi Pirkon tarkoitusperät ja muitta mutkitta asetteli pipon päähänsä, virnistäen veikeästi kuin mennyt mies vain voi ja kahvilassa oli kaikilla hauskaa.
Siinä samassa Frants Listi alkoi soimaan Pirkan kännykässä...tuntematon numero. Hieman Pirkka aprikoi arvaisiko vastata, tiedä vaikka olisi sama verotarkastaja, joka edellisenä juhannusaattona soitteli ja uhkaili konkurssilla jos verovelat eivät seuraavana arkipäivänä olisi maksettu. Käytti siis psykologista väkivaltaa, luullen pilaavansa Pirkan juhannuksen vieton. Pirkka ei halunnut säikäyttää Pirkkoa, mutta rohkaisi kuitenkin mielensä, ehkäpä supliikilla tästäkin selvittäisiin.
Pontevasti vastasi Pirkka kännykkäänsä:
-Pirkka Niksi, miten voin palvella?
Alkuhämmästyksestä selvittyään Pirkka sai sanottua, siis ensi lauantaina kello 16, hetkinen katson kalenteristani ettei vain ole muuta menoa. Pirkka iski Pirkolle silmää ja tovin kuluttua vastasi, kyllä aika sopii vallan mainiosti. Tapaamme siis silloin. Kiitos. Kuulemiin.
Pirkko uteliaana odotti, josko Pirkka kertoisi kuka mahtoi olla soittaja.
- Arvaapas Pirkko kuka soitteli kuin parhaalle kaverille ?
- No presidentti ?
- Ei nyt sentään, vaikka en kyllä pitäisi sitäkään enää mahdottomana. Pirkko-kultaseni sinun kanssasi kun on kaikki mahdollista. Soittaja oli poliisijohtaja, kutsui poliisitalolle saunomaan ylimmän poliisijohdon kanssa, kädenojennuksena saamastani kohtelusta. Samalla haluaisivat minun pitävän pienen vapaamuotoisen esitelmän millä tavalla putkapalveluja voitaisiin parantaa. Lauantaiksi sovittiin hommeli hoidettavaksi poliisien uuden uutukaisessa saunassa.
Pirkalla oli jo höyryävät kiuasmakkarat mielessä, edellisestä murkinasta kun oli vierähtänyt päiväkausia. Mahalaukku ja suolisto ammottivat tyhjyyttään. Romppasen Topi, Pirkan hyviä ystäviä oli antanut Pirkalle vinkin käydä Pelastusarmeijan avustustoimistossa jos rahat loppuvat. Kolme kymppiä oli Topikin saanut ilman sen kummempia uteluita, oli Topin mukaan yksinäisten miesten taksa. Pirkalle kynnys moiseen paikkaan oli korkeanpuoleinen, eikä Pirkka kovin vakavasti Topin neuvoa ottanut. Oli kuitenkin vasta tiistai, poliisien hampparinvääristä herui nälkä ja vesi kielelle niin, että joutui Pirkkakin taipumaan. Pirkka päätti heti aamusella soitella apua pyytämään.
Nyt oli kuitenkin keskityttävä Pirkkoon, joka osoittautui enemmän kuin vaikeaksi eikä se johtunut nälästä tai miten sen nyt ottaa. Pirkko oli niin kertakaikkisen ihana ilmestys, että vaikka kuinka olisi Pirkka yrittänyt keskittyä niin ei kyennyt. On se melkoinen paratoksi kun keskittyy ja ei keskity samaan aikaan, aikalailla on mies ties missä.
Pirkka raivasi tiensä lähelle Audia, Pirkkoa kuumeisesti etsien, mutta ei näkynyt rakastettua ei.
Päinvastoin toistakymmentä parkkisakkolappua oli läimäytetty pyyhkimien alle. Joku uteliaista kailotti kovaan ääneen, kyseisen pysäköinninvalvojan saaneen saman tien kenkää, oli kuulemma sellainen soppa syntynyt, että herroilla oli menneet höyryävät hernerokat sieraimiin. Pirkko kun oli viehättävän sensuelli ja monikin päättäjä olisi mieluusti tämän kanssa vastaavaa touhunnut. Muutenhan asia oltaisiin painettu villaisella. Hulluhan se semmoinen kaupungin virkamies olisi, joka ei saatua mainosarvoa hyväkseen käyttäisi tai siis kaupungin hyväksi, ihan kuinka vaan.
Mutta nyt alkoi Pirkkaa painaa huoli Pirkosta. Ei auttanut muu kuin rientää Pirkon mökille jos vaikka sattuisi olemaan kotosalla. Hieman Pirkkaa arvellutti kolkutella oveen, mitäpä jos äijä oli palannut maailmalta ja kirvettä tarjoaisi? No hätä keinot keksii, tuumasi Pirkka nyt oli huoli Pirkosta. Pirkka soitti ovikelloa useampaan otteeseen. Kukaan ei kuitenkaan tullut avaamaan, nyt alkoi Pirkka todellakin huolestumaan, vaikka murehtiminen ei ollutkaan hänen tapaistaan. Samalla hetkellä klassinen musiikki soi hänen taskussaan, se oli Pirkan kännykkä. Pirkka piti musiikista, vaikka ei osannut itse laulaa ei soittaa, erityisesti klassinen musiikki oli hänen mieleensä.
- Hei rakas, heleä naisääni sanoi ja Pirkalla polvet notkahtivat, helpotuksen tunne oli mieletön, se oli Pirkko.
- Tule tänne kahvilaan, jossa eilen olimme, pyysi Pirkko.
Siltä seisomalta Pirkka pisti juoksuksi, oli ikäisekseen suhteellisen hyvässä kunnossa vaikka ei liikuntaa pahemmin harrastanutkaan. Pirkka saapui hengästyneenä kahvilaan prinssi uljaan tavoin. Kahvila-asiakkaat taputtivat Pirkan tervetulleeksi Pirkkonsa luokse ja Pirkka tuuletti kuin maratonin olympiavoittaja. Tällä kertaa Pirkko tilasi, eikä Pirkalta kysellyt, leivokset ja kaikki maiskuteltiin, ja Pirkon piikkiin.
Pirkka antoi asian tapahtua, nämähän eivät olleet ensitreffit. Siinä sitten jutusteltiin niitä näitä ja mietittiin mitäpä seuraavaksi tehtäisiin. Pirkko kertoi kuinka musiikki oli hänelle melkeinpä kaikki kaikessa. Kertoipa käyvänsä usein paikallisissa kuppiloissa karaokea laulamassa.
- Vautsijee, Pirkka innostui, haluaisinpa kuulla kun sinä laulat.
Niin sitten päätettiin, että illemmalla mennään. Sitä Pirkka hieman ihmetteli, kun Pirkko ei ollut millänsäkään vaikka oli lemput saanut toimestaan.
-Et kai Pirkkaseni luullut, että tuo homma olisi eläkevirkani, hän naurahti. No olihan Pirkka hieman kummastellut, kuinka tuommoinen nainen oli lappuliisaksi ryhtynyt, mitenkään pysäköinninvalvojien arvokasta ammattikuntaa halveeraamatta.
- Kuules Pirkka, minulla on sinulle lahja, Pirkko ojensi sydänpaperiin käärityn pikkupaketin.
- Mitähän se Pirkko nyt, ja minulla ei vastalahjaa, häkeltyi Pirkka.
Pirkka avasi varovasti paketin.
- Pipo !
Eikä mikä tahansa pipo, sellainen musta puuvillainen, johon oli kirjailtu teksti ”MENNYTTÄ MIESTÄ”, jossa killui hakaneulalla söpö brodeerattu nallemerkki. Pirkka ymmärsi Pirkon tarkoitusperät ja muitta mutkitta asetteli pipon päähänsä, virnistäen veikeästi kuin mennyt mies vain voi ja kahvilassa oli kaikilla hauskaa.
Siinä samassa Frants Listi alkoi soimaan Pirkan kännykässä...tuntematon numero. Hieman Pirkka aprikoi arvaisiko vastata, tiedä vaikka olisi sama verotarkastaja, joka edellisenä juhannusaattona soitteli ja uhkaili konkurssilla jos verovelat eivät seuraavana arkipäivänä olisi maksettu. Käytti siis psykologista väkivaltaa, luullen pilaavansa Pirkan juhannuksen vieton. Pirkka ei halunnut säikäyttää Pirkkoa, mutta rohkaisi kuitenkin mielensä, ehkäpä supliikilla tästäkin selvittäisiin.
Pontevasti vastasi Pirkka kännykkäänsä:
-Pirkka Niksi, miten voin palvella?
Alkuhämmästyksestä selvittyään Pirkka sai sanottua, siis ensi lauantaina kello 16, hetkinen katson kalenteristani ettei vain ole muuta menoa. Pirkka iski Pirkolle silmää ja tovin kuluttua vastasi, kyllä aika sopii vallan mainiosti. Tapaamme siis silloin. Kiitos. Kuulemiin.
Pirkko uteliaana odotti, josko Pirkka kertoisi kuka mahtoi olla soittaja.
- Arvaapas Pirkko kuka soitteli kuin parhaalle kaverille ?
- No presidentti ?
- Ei nyt sentään, vaikka en kyllä pitäisi sitäkään enää mahdottomana. Pirkko-kultaseni sinun kanssasi kun on kaikki mahdollista. Soittaja oli poliisijohtaja, kutsui poliisitalolle saunomaan ylimmän poliisijohdon kanssa, kädenojennuksena saamastani kohtelusta. Samalla haluaisivat minun pitävän pienen vapaamuotoisen esitelmän millä tavalla putkapalveluja voitaisiin parantaa. Lauantaiksi sovittiin hommeli hoidettavaksi poliisien uuden uutukaisessa saunassa.
Pirkalla oli jo höyryävät kiuasmakkarat mielessä, edellisestä murkinasta kun oli vierähtänyt päiväkausia. Mahalaukku ja suolisto ammottivat tyhjyyttään. Romppasen Topi, Pirkan hyviä ystäviä oli antanut Pirkalle vinkin käydä Pelastusarmeijan avustustoimistossa jos rahat loppuvat. Kolme kymppiä oli Topikin saanut ilman sen kummempia uteluita, oli Topin mukaan yksinäisten miesten taksa. Pirkalle kynnys moiseen paikkaan oli korkeanpuoleinen, eikä Pirkka kovin vakavasti Topin neuvoa ottanut. Oli kuitenkin vasta tiistai, poliisien hampparinvääristä herui nälkä ja vesi kielelle niin, että joutui Pirkkakin taipumaan. Pirkka päätti heti aamusella soitella apua pyytämään.
Nyt oli kuitenkin keskityttävä Pirkkoon, joka osoittautui enemmän kuin vaikeaksi eikä se johtunut nälästä tai miten sen nyt ottaa. Pirkko oli niin kertakaikkisen ihana ilmestys, että vaikka kuinka olisi Pirkka yrittänyt keskittyä niin ei kyennyt. On se melkoinen paratoksi kun keskittyy ja ei keskity samaan aikaan, aikalailla on mies ties missä.
Osa 11
Taas soitti Pirkan kännykkä liebestraumia. Pirkka vilkaisi josko oli tuttu numero, muuten ei olisi vastannut. Soittaja oli Topi.
- Anteeksi Pirkko häiriö, mutta Topi, ystäväni soittelee. Ethän pahastu?
- Pirkkaseni, en tietenkään, hienoahan se vaan on, että sinulla on ystäviä.
- No minäpä sitten vastaan...moro Topi, mitäs mielessä ?
- No ei tässä mitään, lähin vaan rimpauttelemaan kun ei ole miehestä kuulunut, pelkäsin jo sinun nälkään kuukahtaneen.
- Topi hei, haudasta ei paljon huudella, ikinä en ole ollut näin satarosenttisesti hengissä.
- Älä, mitäs, mitäs...ootkos käynyt soppatykillä pelastusarmeijassa, vai?
- No ole vielä kerinnyt, mutta hei palataan asioihin, mulla on tässä palaveri menossa...
Pirkka katsahti Pirkkoon, joka vastasi katseeseen hyväksyvästi.
- Jotain pisniksiä ?, Topi vielä yritti.
- Nojoo voihan sitä niinkin sanoa, mutta ihan oikeesti mä soitan vaikka huomenissa pilarin jos sopii.
-Okei, oon varoissa juunou, mortonki !
Pirkko katseli Pirkkaa taivaansinisillä silmillään uteliaana, millä asioilla Topi soitteli, tietäen kuitenkin tasan tarkkaan mistä oli ollut kysymys. Pirkko ei sanonut sanaakaan, mutta silmät puhuivat ja Pirkan oli jotain yritettävä kakistaa.
- Juu, se oli Topi, kyseli vaan vointeja, ei olla vähään aikaan nähty...
- Hienoa Pirkka, että sinulla on Topin kaltaisia kavereita, monellakaan ei ole.
Pirkka huokaisi helpotuksesta ettei Pirkko enempää udellut, olisi pian joutunut paljastamaan korkeammalta taholta varjellun liikesalaisuuden, että oli ilman murkinaa ja oli käännyttävä Pelastusarmeijan puoleen. Niin supliikkimies ei Pirkkakaan sentään ollut. Sen selittäminen olisi hänellekin ollut mahdoton tehtävä. Kovin hyvin kun ei käy yksiin olla maailmanmies ja Pelastusarmeijan avun tarpeessa. Pirkko olisi saattanut ottaa hatkat, oli siis äkisti keksittävä uusi suunta keskustelulle. Pirkko tarkkaili Pirkkaa lukien hänen ajatuksiaan, Pirkka oli vaikeuksissa. Sai kuitenkin avattua suunsa:
-Kuules Pirkko, kello alkaa lähestyä puolta päivää. Voitaisiinko lähteä vaikka pikku promenadille rantaan, mitäs sanot?
- Hieno ajatus, mutta eikö mentäisi syömään ensin johonkin kivaan paikkaan ?
Pirkalla oli pumppu pysähtyä. Ei sentin senttiä taskussa, Pirkka meni täysin lukkoon.
- A-anteeksi Pirkko, on käytävä miestenhuoneessa.
Pirkka huuhteli kasvojaan kylmällä vedellä ja yritti toipua järkytyksestä.
Hänelle tuli Topi mieleen, nyt oli ystävä tarpeen. Pirkka haparoi Topin numeron ja antoi tuutata muutaman kerran, katkaisi sitten. Kului pari minuuttia, minuutit tuntuivat Pirkasta vuosituhansilta ennen kuin Topi soitti. Topi ei ehtinyt sanomaan mitään kun Pirkka hädissään vastasi:
- Topi, Topi nyt on isohätä !
- No mikäs nyt, kun äskettäin kaikki niin hyvin ja isot pisnikset menossa ?
- Oon pöntöllä...kun...kun...pitäisi mennä syömään...
- Ei sulla ainakaan ummetusta ole, mähän oon sanonut, että mene sinne Pelastusarmeijaan. Kyllä ne sulle antaa sapuskaa sen kummemmin kyselemättä.
- Ei kun, etkö sä nyt ymmärrä...tämä on ihan toinen juttu. Topi, etkö nyt voisi vähän jeesata?
- No mitäs mä voin tehdä?
- Etkö sä, etkö sä...voisitko sä...
- Sano nyt hyvä mies suoraan.
- Vippaatko kakskymppiä, ihan vaan kakskymppiä... ?
- Sehän on selvä, meikällä on lämiskä kunnossa.
- Topi sä oot...sä oot, no kroisos !
- En nyt sentään...
- No ainakin kroisoksen aikaan nyt jelpit, missäs meet?
- Tässä meen keskustassa, pitäisi viedä Bemari huoltoon. Vaihdelaatikko taas pottuilee. Helkutin kalliiksi tule tää morsio, ei vaan raaski luopua.
- Joo ymmärrän, hei, olen tässä Linkomiehen kahvilassa, voisitko sen verran kurvata...
- Tokkiinsa, viisi minuuttia...moro.
Pirkka oli näin koonnut itsensä ja palasi muina miehinä Pirkon pöytään. Pirkko oli istuskellut kaiken aikaa rauhallisena, mutta oli silti huojentunut kun Pirkka oli taas tasapainossa.
- Mikäs sinulle Pirkka tuli, ei kai mitään vakavaa ?
- Ei, ei tietenkään. Pirkka katsoi Pirkkoa silmiin ja hymyili, sinä vain olet niin häikäisevän kaunis, että pelkäsin sokeutuvani.
- Pirkka, niin ihanasti sanottu ja tiedän, että olet sanojesi mittainen mies.
- Tietenkin, minne sinä haluat, että vien sinut syömään ?
Kaksikymppiä ei ole paljon ja Pirkka jo hieman katui rehvasteluaan. Parilla kympillä kun ei saa kuin hamppariateriat, pitsat tai kebabit tai sen sorttista.
- Pirkka, minulle käy kaikki, sinun kanssasi voisin syödä vaikka pieniä kiviä tai muurahaisia, seurasi on tärkeintä ja niin suurenmoista.
- Pirkko rakas kultaseni, mitään kiviä eikä murkkuja kyllä mennä popsimaan. Mitenkäs olisi pitsat minun suosikkipaikassani, se on ihan tässä lähellä kadun toisella puolella.
- Kuten jo sanoin, kaikki käy.
Pirkka vilkaisi kelloa kännykästään, Topin pitäisi olla ulkona odottamassa.
Taas soitti Pirkan kännykkä liebestraumia. Pirkka vilkaisi josko oli tuttu numero, muuten ei olisi vastannut. Soittaja oli Topi.
- Anteeksi Pirkko häiriö, mutta Topi, ystäväni soittelee. Ethän pahastu?
- Pirkkaseni, en tietenkään, hienoahan se vaan on, että sinulla on ystäviä.
- No minäpä sitten vastaan...moro Topi, mitäs mielessä ?
- No ei tässä mitään, lähin vaan rimpauttelemaan kun ei ole miehestä kuulunut, pelkäsin jo sinun nälkään kuukahtaneen.
- Topi hei, haudasta ei paljon huudella, ikinä en ole ollut näin satarosenttisesti hengissä.
- Älä, mitäs, mitäs...ootkos käynyt soppatykillä pelastusarmeijassa, vai?
- No ole vielä kerinnyt, mutta hei palataan asioihin, mulla on tässä palaveri menossa...
Pirkka katsahti Pirkkoon, joka vastasi katseeseen hyväksyvästi.
- Jotain pisniksiä ?, Topi vielä yritti.
- Nojoo voihan sitä niinkin sanoa, mutta ihan oikeesti mä soitan vaikka huomenissa pilarin jos sopii.
-Okei, oon varoissa juunou, mortonki !
Pirkko katseli Pirkkaa taivaansinisillä silmillään uteliaana, millä asioilla Topi soitteli, tietäen kuitenkin tasan tarkkaan mistä oli ollut kysymys. Pirkko ei sanonut sanaakaan, mutta silmät puhuivat ja Pirkan oli jotain yritettävä kakistaa.
- Juu, se oli Topi, kyseli vaan vointeja, ei olla vähään aikaan nähty...
- Hienoa Pirkka, että sinulla on Topin kaltaisia kavereita, monellakaan ei ole.
Pirkka huokaisi helpotuksesta ettei Pirkko enempää udellut, olisi pian joutunut paljastamaan korkeammalta taholta varjellun liikesalaisuuden, että oli ilman murkinaa ja oli käännyttävä Pelastusarmeijan puoleen. Niin supliikkimies ei Pirkkakaan sentään ollut. Sen selittäminen olisi hänellekin ollut mahdoton tehtävä. Kovin hyvin kun ei käy yksiin olla maailmanmies ja Pelastusarmeijan avun tarpeessa. Pirkko olisi saattanut ottaa hatkat, oli siis äkisti keksittävä uusi suunta keskustelulle. Pirkko tarkkaili Pirkkaa lukien hänen ajatuksiaan, Pirkka oli vaikeuksissa. Sai kuitenkin avattua suunsa:
-Kuules Pirkko, kello alkaa lähestyä puolta päivää. Voitaisiinko lähteä vaikka pikku promenadille rantaan, mitäs sanot?
- Hieno ajatus, mutta eikö mentäisi syömään ensin johonkin kivaan paikkaan ?
Pirkalla oli pumppu pysähtyä. Ei sentin senttiä taskussa, Pirkka meni täysin lukkoon.
- A-anteeksi Pirkko, on käytävä miestenhuoneessa.
Pirkka huuhteli kasvojaan kylmällä vedellä ja yritti toipua järkytyksestä.
Hänelle tuli Topi mieleen, nyt oli ystävä tarpeen. Pirkka haparoi Topin numeron ja antoi tuutata muutaman kerran, katkaisi sitten. Kului pari minuuttia, minuutit tuntuivat Pirkasta vuosituhansilta ennen kuin Topi soitti. Topi ei ehtinyt sanomaan mitään kun Pirkka hädissään vastasi:
- Topi, Topi nyt on isohätä !
- No mikäs nyt, kun äskettäin kaikki niin hyvin ja isot pisnikset menossa ?
- Oon pöntöllä...kun...kun...pitäisi mennä syömään...
- Ei sulla ainakaan ummetusta ole, mähän oon sanonut, että mene sinne Pelastusarmeijaan. Kyllä ne sulle antaa sapuskaa sen kummemmin kyselemättä.
- Ei kun, etkö sä nyt ymmärrä...tämä on ihan toinen juttu. Topi, etkö nyt voisi vähän jeesata?
- No mitäs mä voin tehdä?
- Etkö sä, etkö sä...voisitko sä...
- Sano nyt hyvä mies suoraan.
- Vippaatko kakskymppiä, ihan vaan kakskymppiä... ?
- Sehän on selvä, meikällä on lämiskä kunnossa.
- Topi sä oot...sä oot, no kroisos !
- En nyt sentään...
- No ainakin kroisoksen aikaan nyt jelpit, missäs meet?
- Tässä meen keskustassa, pitäisi viedä Bemari huoltoon. Vaihdelaatikko taas pottuilee. Helkutin kalliiksi tule tää morsio, ei vaan raaski luopua.
- Joo ymmärrän, hei, olen tässä Linkomiehen kahvilassa, voisitko sen verran kurvata...
- Tokkiinsa, viisi minuuttia...moro.
Pirkka oli näin koonnut itsensä ja palasi muina miehinä Pirkon pöytään. Pirkko oli istuskellut kaiken aikaa rauhallisena, mutta oli silti huojentunut kun Pirkka oli taas tasapainossa.
- Mikäs sinulle Pirkka tuli, ei kai mitään vakavaa ?
- Ei, ei tietenkään. Pirkka katsoi Pirkkoa silmiin ja hymyili, sinä vain olet niin häikäisevän kaunis, että pelkäsin sokeutuvani.
- Pirkka, niin ihanasti sanottu ja tiedän, että olet sanojesi mittainen mies.
- Tietenkin, minne sinä haluat, että vien sinut syömään ?
Kaksikymppiä ei ole paljon ja Pirkka jo hieman katui rehvasteluaan. Parilla kympillä kun ei saa kuin hamppariateriat, pitsat tai kebabit tai sen sorttista.
- Pirkka, minulle käy kaikki, sinun kanssasi voisin syödä vaikka pieniä kiviä tai muurahaisia, seurasi on tärkeintä ja niin suurenmoista.
- Pirkko rakas kultaseni, mitään kiviä eikä murkkuja kyllä mennä popsimaan. Mitenkäs olisi pitsat minun suosikkipaikassani, se on ihan tässä lähellä kadun toisella puolella.
- Kuten jo sanoin, kaikki käy.
Pirkka vilkaisi kelloa kännykästään, Topin pitäisi olla ulkona odottamassa.
_
Osa 12
Pirkko kuule, suotko hetken anteeksi. Topi soitti kun olin toiletissa, jotain tärkeää tuntui olevan, halusi pikaisesti tavata.
- Juu, eihän tässä mitään hoppua minnekään. Hoitakaa ihan rauhassa asianne.
- Sinä olet niin ymmärtäväinen, ihanista ihanin...ihan hetki vaan.
Topi oli kaartanut 735-sarjan Bemarinsa jalkakäytävälle ja vilkuili ympärilleen samalla rummuttellen sormillaan jalopuurattia lappuliisan pelosssa. Pirkka asteli Bemun viereen ja Topi painoi sähköllä toimivan ikkunan nappia, tällä kertaa se aukesi, aina se ei ollut itsestäänselvyys.
Topin BMW kun ei ollut ihan tuoretta mallia.
- Terve Topi, sä olet kyllä todellinen ystävä.
- Jep, jep...tossa rahna, pakko laputtaa ettei liisat pian tee sitä.
- Niin, aivan. Sama vika, kiitti Topi, mä hoidan kyllä takaisin.
- Nou hätä...mortonkeja.
Topi kurvaili tiehensä vaihdelaatikko krohisten ja Pirkka Pirkkonsa luo maha möyryten. Sapuskaa tiedossa ja ennen kaikkea parasta silmän ruokaa jonka kuvitella saattoi.
-No niin enkelini, hommelit hoidossa, menoksi vaan.
Pirkka auttoi rakkaalleen takkia ylle ja he kävelivät ulos muun asiakaskunnan ihastellessa heidän onneaan.
He kävelivät käsikynkkää pitkin kaupungin pääkatua ja Pirkka tunsi Euroopanomistajuudenkin olevan pientä Pirkkonsa rinnalla. He seisahtuivat odottamaan valojen vaihtumista, mutta heidän hämmästyksekseen kaikki autoilijat pysähtyivät vaikka vihreä aalto heille lainehtikin. Autojonot pitenivät pitenemistään, Pirkko ja Pirkka katsoivat hymyillen toisiaan. Turvallisemmin ei kai voi katua ylittää, he päättelivät ja astelivat kadun toiselle puolen muitta mutkitta.
- Tuossa se on Day & Night, lähes yötäpäivää auki, tokaisi Pirkka.
Pirkon mielestä paikka näytti kivalta.
- Sinne vaan...
- Tervehdys Ali ! huuteli Pirkka jo ovelta ylpeänä Pirkostaan.
- Terve, terve, Ali nyökytteli.
Ali, paikan omistaja oli turkkilainen maahanmuuttaja ja asunut Suomessa muutaman vuoden. Suomen kieli taipui jotenkuten sinne päin. Sanavarastoakin oli sen verran mitä pitsan myynnissä tarvittiin.
- Sinä julkkis ja tässäkö olla madam ?
- Ai sinäkin olet asiasta kuullut, juu tässä on Pirkko.
- Kaikki siitä puhu, Ali ojensi jauhoista kättään Pirkolle.
Pirkko hymyili viehättävästi:
- Hei Ali, minä olen Pirkko.
- Hei Pirko, mitä minä laita teile...talo tarjota.
- Ihanko totta, pitkän kaavan mukaanko? Pirkka ilahtui.
- Tota kai...
- Kiitos Ali, reilu oot mieheksi. No niin Pirkko, pitsaa, kepappia, salaattia...Ali hoitaa.
- Ootapa hetki...kyllä minä taidan ottaa kanasalaatin, juomaksi vaikka vissyä.
- Entäs jälkiruoaksi...Alilla on aitoa turkkilaista kahvia, jätskit vielä päälle niin olisikohan siinä?
- Kuulostaa hyvältä, saisiko siihen jäätelöön vielä kinuskikastikkeen...
- Miten on Ali löytyykö kinuskia jäätelöön ?
- Kyllä löyty, kinuski, sukla, laku...
- Hyvä, Pirkolle sitten semmoinen kinuskilla...taidan ottaa samanmoisen, Pirkolla on niin hyvä maku.
- Mitä sinä syödä ?
- Ai niin, tuota...laita Ali Fantastico-pitsa, tuplajuusto, tonnikalaa, kebabia, salamia, katkarapuja, jauhelihaa, herkkusieniä, aurajuustoa, ananasta, kanaa, kinkkua, pekonia ja simpukoita.
Ali nauroi valkoiset hampaat ja silmät vilkkuen:
- Fantastico ! Sinä Pirkka syödä monipuolinen.
- Aivan, kun harvoin syö niin on syötävä monipuolisesti kaikilla kaloreilla. Laitappa vielä semmonen iso kokis palanpainikkeeksi.
- Jo kitos, minä tuoda pöytään...
- Kiitos Ali, nonnii Pirkko pian syödään ja tukevasti. Mennäänkö tuonne nurkkapöytään?
- Sopii hyvin, kumma, että täällä ei ole muita vaikka on lounasaika...
-Asiakkaat tulevat näihin paikkoihin vasta puolen yön jälkeen kun saavat kuppiloissa valomerkin nälästään.
Ali paineli keittiön puolelle ja ennen pitsanvääntöä soitteli laajan sukunsa läpi kertoen millaisia superjulkkiksia istui hänen pitseriassaan. Pirkko ja Pirkka supisivat keskenään naurunpyrskähdyksin, erityisesti Pirko purskahteli sulhonsa jutuille. Molemmat hämmästyivät kun paikkaan alkoi virrata asiakkaita ja kaikki ulkomaalaistaustaisia. Kännykkäkamerat välähtelivät.
Pirkko kuule, suotko hetken anteeksi. Topi soitti kun olin toiletissa, jotain tärkeää tuntui olevan, halusi pikaisesti tavata.
- Juu, eihän tässä mitään hoppua minnekään. Hoitakaa ihan rauhassa asianne.
- Sinä olet niin ymmärtäväinen, ihanista ihanin...ihan hetki vaan.
Topi oli kaartanut 735-sarjan Bemarinsa jalkakäytävälle ja vilkuili ympärilleen samalla rummuttellen sormillaan jalopuurattia lappuliisan pelosssa. Pirkka asteli Bemun viereen ja Topi painoi sähköllä toimivan ikkunan nappia, tällä kertaa se aukesi, aina se ei ollut itsestäänselvyys.
Topin BMW kun ei ollut ihan tuoretta mallia.
- Terve Topi, sä olet kyllä todellinen ystävä.
- Jep, jep...tossa rahna, pakko laputtaa ettei liisat pian tee sitä.
- Niin, aivan. Sama vika, kiitti Topi, mä hoidan kyllä takaisin.
- Nou hätä...mortonkeja.
Topi kurvaili tiehensä vaihdelaatikko krohisten ja Pirkka Pirkkonsa luo maha möyryten. Sapuskaa tiedossa ja ennen kaikkea parasta silmän ruokaa jonka kuvitella saattoi.
-No niin enkelini, hommelit hoidossa, menoksi vaan.
Pirkka auttoi rakkaalleen takkia ylle ja he kävelivät ulos muun asiakaskunnan ihastellessa heidän onneaan.
He kävelivät käsikynkkää pitkin kaupungin pääkatua ja Pirkka tunsi Euroopanomistajuudenkin olevan pientä Pirkkonsa rinnalla. He seisahtuivat odottamaan valojen vaihtumista, mutta heidän hämmästyksekseen kaikki autoilijat pysähtyivät vaikka vihreä aalto heille lainehtikin. Autojonot pitenivät pitenemistään, Pirkko ja Pirkka katsoivat hymyillen toisiaan. Turvallisemmin ei kai voi katua ylittää, he päättelivät ja astelivat kadun toiselle puolen muitta mutkitta.
- Tuossa se on Day & Night, lähes yötäpäivää auki, tokaisi Pirkka.
Pirkon mielestä paikka näytti kivalta.
- Sinne vaan...
- Tervehdys Ali ! huuteli Pirkka jo ovelta ylpeänä Pirkostaan.
- Terve, terve, Ali nyökytteli.
Ali, paikan omistaja oli turkkilainen maahanmuuttaja ja asunut Suomessa muutaman vuoden. Suomen kieli taipui jotenkuten sinne päin. Sanavarastoakin oli sen verran mitä pitsan myynnissä tarvittiin.
- Sinä julkkis ja tässäkö olla madam ?
- Ai sinäkin olet asiasta kuullut, juu tässä on Pirkko.
- Kaikki siitä puhu, Ali ojensi jauhoista kättään Pirkolle.
Pirkko hymyili viehättävästi:
- Hei Ali, minä olen Pirkko.
- Hei Pirko, mitä minä laita teile...talo tarjota.
- Ihanko totta, pitkän kaavan mukaanko? Pirkka ilahtui.
- Tota kai...
- Kiitos Ali, reilu oot mieheksi. No niin Pirkko, pitsaa, kepappia, salaattia...Ali hoitaa.
- Ootapa hetki...kyllä minä taidan ottaa kanasalaatin, juomaksi vaikka vissyä.
- Entäs jälkiruoaksi...Alilla on aitoa turkkilaista kahvia, jätskit vielä päälle niin olisikohan siinä?
- Kuulostaa hyvältä, saisiko siihen jäätelöön vielä kinuskikastikkeen...
- Miten on Ali löytyykö kinuskia jäätelöön ?
- Kyllä löyty, kinuski, sukla, laku...
- Hyvä, Pirkolle sitten semmoinen kinuskilla...taidan ottaa samanmoisen, Pirkolla on niin hyvä maku.
- Mitä sinä syödä ?
- Ai niin, tuota...laita Ali Fantastico-pitsa, tuplajuusto, tonnikalaa, kebabia, salamia, katkarapuja, jauhelihaa, herkkusieniä, aurajuustoa, ananasta, kanaa, kinkkua, pekonia ja simpukoita.
Ali nauroi valkoiset hampaat ja silmät vilkkuen:
- Fantastico ! Sinä Pirkka syödä monipuolinen.
- Aivan, kun harvoin syö niin on syötävä monipuolisesti kaikilla kaloreilla. Laitappa vielä semmonen iso kokis palanpainikkeeksi.
- Jo kitos, minä tuoda pöytään...
- Kiitos Ali, nonnii Pirkko pian syödään ja tukevasti. Mennäänkö tuonne nurkkapöytään?
- Sopii hyvin, kumma, että täällä ei ole muita vaikka on lounasaika...
-Asiakkaat tulevat näihin paikkoihin vasta puolen yön jälkeen kun saavat kuppiloissa valomerkin nälästään.
Ali paineli keittiön puolelle ja ennen pitsanvääntöä soitteli laajan sukunsa läpi kertoen millaisia superjulkkiksia istui hänen pitseriassaan. Pirkko ja Pirkka supisivat keskenään naurunpyrskähdyksin, erityisesti Pirko purskahteli sulhonsa jutuille. Molemmat hämmästyivät kun paikkaan alkoi virrata asiakkaita ja kaikki ulkomaalaistaustaisia. Kännykkäkamerat välähtelivät.
Osa 13
Rakastavaiset eivät olleet moksiskaan, päinvastoin poseerasivat kuvien ottajille, suukotellen ja halaten. Megapikselit siirtyivät samantien mobiiliverkon välityksellä naamakirjaan ympäri maailman. Koko klaani jäi myös syömään ja Ali teki kepapeilla tiliä. Vihdoin Ali kiikutti Pirkan ja Pirkon tilauksen.
- Anteksi, kesti vähä, yllätys paljo asiakas, Ali virnisti hieroen käsiään.
- Eipä mitä, kyllä me kestä sitä, Pirkka paukautti ja Pirkko nauroi.
- Saako olla jota muu? Ali tiedusteli.
Pirkka katsahti pitsaansa, joka näytti enemmänkin kakulta.
- Hyvältä näyttää, mutta oreganoa jos vielä toisit pöytään.
- Minä tuoda, hetki pieni...olla hyvä, nytkö kaikki hyvä.
- Kiitoksia Ali, kaikki hyvin.
- Nyt Pirkko popsitaan, eikös ole komea pitsa mulla, Ali osaa hommat...
- Fantastinen, vastaavaa en ole koskaan nähnyt, jos kuule Pirkka tuon saat syödyksi niin ennätysten kirjoihin pääset.
- Pirkkoseni, tuossahan on ideaa, täytyypä miettiä tuonnempana. Jos vaikka niksaushommia avittaisi, sinä se Pirkko inspiroitset minua joka asiassa. Saisinko kuitenkin tämän pipon ottaa ruokailun ajaksi päästä, kun suvussa on sellainen tapa...
- Toki Pirkka, kaikin mokomin.
- Eiku syömään !
Pirkka latoi lusikalla pitsavuorta suuhunsa, Pirkon hymyillessä touhulle. Kun pitsa alkoi olemaan normaalin näköinen, Pirkka siirtyi veitseen ja haarukkaan. Hän leikkasi pizzan keskelle kymmenen senttiä halkaisijaltaan olevan ympyrän ja söi sen palan ensin. Pirkko ihmeteli tapaa:
- Mikäs idea tuossa on, Pirkko kysäisi.
- Pian ihanuus näet, opin tämän yhdeltä Ramilta aikoinaan, oli meinaan kekseliäs kaveri.
Pirkka leikkeli slaissin pizzastaan ja tarttui siihen sormin.
- Ymmärrätkös nyt ?
- En kyllä vieläkään...
- No katsos nyt, jos kokonaisesta pitsasta halkoo slaisseja syödäkseen käsin niin ne ovat liian pitkiä. Täytteet on sylissä ihan varmaan. Näin toimien slaisseista tulee lyhyempiä ja syönnissä ei ole ongelmia.
- Voi kuinka loistava idea, olet sinä Pirkka kultainen. Etkö sinä koskaan ole saanut mitään ideapalkintoja ?
- Ai minä vai, no eipä ole juurikaan tarvinnut semmoisia pokkailla ja tämähän oikeasti oli alunperin Ramin neronleimaus.
- Kukas se Rami on, joku hyväkin ystävä?
- Oli.
- Miten niin oli, tuliko teille jotain riitaa ?
- Ei, ei missään nimessä. Rami oli lapsuudenystäviäni. Hänelle kävi köpelösti, jäi junan alle ja muusaantui. Naisen perässä juoksi. Arka paikka Pirkko, ymmärräthän, en tahdo puhua siitä, ainakaan nyt.
- Kyllä minä ymmärrän, anteeksi kun utelin.
- Ei haittaa, ehkä joskus puhutaan tästäkin asiasta. Onkos se sinun kanasalaattisi syötävää ?
- Todellakin, suorastaan erinomaista.
- Skoolataanko sille ja Alille, Pirkka ehdotti.
Molemmat nostivat mukejaan ja katsahtivat Aliin. Kokis- ja vissymukit kopsahtivat kevyesti toisiinsa:
- Alille!
Ali hymyili tiskin takana kuin Alanyan aurinko, räpsäisipä joku kuvankin.
Rakastavaiset eivät olleet moksiskaan, päinvastoin poseerasivat kuvien ottajille, suukotellen ja halaten. Megapikselit siirtyivät samantien mobiiliverkon välityksellä naamakirjaan ympäri maailman. Koko klaani jäi myös syömään ja Ali teki kepapeilla tiliä. Vihdoin Ali kiikutti Pirkan ja Pirkon tilauksen.
- Anteksi, kesti vähä, yllätys paljo asiakas, Ali virnisti hieroen käsiään.
- Eipä mitä, kyllä me kestä sitä, Pirkka paukautti ja Pirkko nauroi.
- Saako olla jota muu? Ali tiedusteli.
Pirkka katsahti pitsaansa, joka näytti enemmänkin kakulta.
- Hyvältä näyttää, mutta oreganoa jos vielä toisit pöytään.
- Minä tuoda, hetki pieni...olla hyvä, nytkö kaikki hyvä.
- Kiitoksia Ali, kaikki hyvin.
- Nyt Pirkko popsitaan, eikös ole komea pitsa mulla, Ali osaa hommat...
- Fantastinen, vastaavaa en ole koskaan nähnyt, jos kuule Pirkka tuon saat syödyksi niin ennätysten kirjoihin pääset.
- Pirkkoseni, tuossahan on ideaa, täytyypä miettiä tuonnempana. Jos vaikka niksaushommia avittaisi, sinä se Pirkko inspiroitset minua joka asiassa. Saisinko kuitenkin tämän pipon ottaa ruokailun ajaksi päästä, kun suvussa on sellainen tapa...
- Toki Pirkka, kaikin mokomin.
- Eiku syömään !
Pirkka latoi lusikalla pitsavuorta suuhunsa, Pirkon hymyillessä touhulle. Kun pitsa alkoi olemaan normaalin näköinen, Pirkka siirtyi veitseen ja haarukkaan. Hän leikkasi pizzan keskelle kymmenen senttiä halkaisijaltaan olevan ympyrän ja söi sen palan ensin. Pirkko ihmeteli tapaa:
- Mikäs idea tuossa on, Pirkko kysäisi.
- Pian ihanuus näet, opin tämän yhdeltä Ramilta aikoinaan, oli meinaan kekseliäs kaveri.
Pirkka leikkeli slaissin pizzastaan ja tarttui siihen sormin.
- Ymmärrätkös nyt ?
- En kyllä vieläkään...
- No katsos nyt, jos kokonaisesta pitsasta halkoo slaisseja syödäkseen käsin niin ne ovat liian pitkiä. Täytteet on sylissä ihan varmaan. Näin toimien slaisseista tulee lyhyempiä ja syönnissä ei ole ongelmia.
- Voi kuinka loistava idea, olet sinä Pirkka kultainen. Etkö sinä koskaan ole saanut mitään ideapalkintoja ?
- Ai minä vai, no eipä ole juurikaan tarvinnut semmoisia pokkailla ja tämähän oikeasti oli alunperin Ramin neronleimaus.
- Kukas se Rami on, joku hyväkin ystävä?
- Oli.
- Miten niin oli, tuliko teille jotain riitaa ?
- Ei, ei missään nimessä. Rami oli lapsuudenystäviäni. Hänelle kävi köpelösti, jäi junan alle ja muusaantui. Naisen perässä juoksi. Arka paikka Pirkko, ymmärräthän, en tahdo puhua siitä, ainakaan nyt.
- Kyllä minä ymmärrän, anteeksi kun utelin.
- Ei haittaa, ehkä joskus puhutaan tästäkin asiasta. Onkos se sinun kanasalaattisi syötävää ?
- Todellakin, suorastaan erinomaista.
- Skoolataanko sille ja Alille, Pirkka ehdotti.
Molemmat nostivat mukejaan ja katsahtivat Aliin. Kokis- ja vissymukit kopsahtivat kevyesti toisiinsa:
- Alille!
Ali hymyili tiskin takana kuin Alanyan aurinko, räpsäisipä joku kuvankin.
_ Osa 14
Tunnelma paikassa oli tuskin koskaan ollut näin leppoisa. Varsinkin yöaikaan monenmoista uroseläintä oli liikkellä, olivat joutuneet tyytymään hiukopalaan kun muusta palasta olivat jääneet paitsi, ymmärtäähän sitä semmoisen suuttumuksen. Pirkka ja Pirkko napostelivat ruokansa antaumuksella.
- Sinä Pirkka tosiaankin söit kaiken tuon, siinä oli varmasti ainakin kolmen-neljän pitsan täytteet...
- Eikä tehnyt piukkaakaan, voisin ottaa vaikka toisen samanmoisen.
- Pirkkaseni uskon kyllä, mutta ylensyönti ei ole kovin viisasta. Annetaanko siis vähän aikaa laskeutua, ehkäpä jäätelö ja kahvi täyttää tyhjäksi jääneen aukon.
- Taidat olla oikeassa ja oletkin, rupatellaan tuokio ja sitten jätskikaffeet, Pirkka myönteli.
Kello lähenteli kahta ja Pirkka-parka haukotteli. Melkoinen hiilaritankkaus alkoi tehdä tehtävänsä, mutenkin näihin aikoihin Pirkka tapasi ottaa päivätorkut. Pirkko vaan oli sekoittanut Pirkan unirytmin totaalisesti. Pirkka nojasi tuolinsa selkämykseen ja uinahti saman tien. Pirkko katseli miestään lempeästi ja antoi tämän nukkua. Ali hätääntyi. Pirkko lepytteli, kertoen Pirkan vaan olevan ruokalevolla. Koko muu seurakunta hiljeni Pirkan kuorsatessa pienen possun lailla. Pirkko nautiskeli jäätelöään kahvin kera ja totesi senkin olevan aromikasta.
Ali käytti tilaisuutta hyväkseen ja alkoi leperrellä Pirkon kanssa. Olisi tehnyt Pirkon puolesta ihan millaisia palveluksia tahansa, vieläpä täysin ilmaiseksi. Pirkko ymmärsi Alin tarkoitusperät eikä ollut millänsäkään, oli niin tottunut monenmoiseen vonkaajaan. Auliisti antoi Alin palvella itseään, kahvia sekä jäätelöä tuli pöytään, ja tilasipa hän vielä Pirkalle pitsan kotiinviemiseksi, semmoisen jossa oli kaikki mahdolliset talon täytteet. Pirkko oli sekoittanut Ali-reppanan pään niin, että hänelle alkoi olla epäselvää kuka paikan omisti. Ali heräsi kuitenkin todellisuuteen, tuuli oli pakituksen vuoksi kääntynyt.
- Minä ei tehdä enä pitsa. Tarjolu lopu ja täälä ei saa nukua, sävy oli jopa tiukanpuoleinen.
- Herätänkö siis Pirkan, meitä tuskin sen koommin täällä näkyy, sanonpa vaan senkin, että Pirkka jos kesken päivänokosten herätetään niin leijonakin on maatiaiskissa siihen verrattuna...
- Okei, okei, Ali säikähti, anta nukku, muta pitsa ei tipu.
Ali palasi häntä koipien välissä tiskinsä taakse ja jätti Pirkon rauhaan. Pirkko ihasteli miestään ja tämän uskomattomia unenlahjoja. Pirkka oli tuutilullaa kuin luonnonlapsi vailla murheita.
Vartin kuluttua Pirkka avasi silmänsä, samalla ne kohtasivat Pirkon taivaansiniset silmät. Pirkka ei tajunnut sijaintiaan:
- Mitä, mitä enkeli...missä minä olen...taivaassako ?
- Pirkka-kulta, Pirkko tässä...maan ja taivaan välillä ollaan...
- Huh, hetken jo luulin kuolon korjanneen...onko kaikki jetsulleen, sinä ainakin, Pirkka hymyili?
- Kaikki on hienosti, missään en ole saanut niin hienoa palvelua kuin täällä, vieläpä sinun nukkuessasi.
- Enkös ole sanonut, että Ali on hieno mies, miehistä parhaita.
- Ilman muuta, Pirkko hymyili Pirkan luontaiselle sinisilmäisyydelle.
- Mitäs se aikarauta näyttää ?
- Kolme tulee ihan piakkoin...
- Niin paljon, Pirkka ihmetteli ajan kulumista. Mitäs sitten tehdään ?
- Halusit kuulla kun laulan karaokea...
- Niinpä, minne mennään, onko joku paikka auki, Pirkka innostui ja palasi tähän maailmaan tai maan ja taivaan välille.
- Tiikerihai on kantapaikkani, se on kuin suuri konserttisali, iso lava ja kaikki, Pirkko kehui.
- Sinne sitten hetimiten, onko sulla joku bravuuri, Pirkka uteli ?
- Ensinnäkin paikka on aika tyhjä vielä tähän aikaan, joten saisit ikään kuin yksityiskonsertin...ajattelin vetäistä sinulle pari piisiä, toinen on ”Sulle silmäni annan”, toista en paljasta.
Pirkka oli aivan otettu ja meni hiljaiseksi, kappale oli tuttu, mutta hän ei saanut millään sanoja täysin mieleensä. Jotenkin näin se Pirkan mielestä meni: Sulle silmäni annan, annan hiukset, huulet kaiken. Pirkka oli ylpeä itsestään, että jotain sentään kappaleesta muisti:
- Hieno vanha piisi...eikös se ole Seija Simolaa...
- On kyllä, hienoa Pirkka. Seija Simola on loistolaulaja.
- Minä tiedän jo nyt, että sinäkin olet, mutta mikähän mahtaa olla se toinen bravuurisi.
- En kerro, pidän sinua jännityksessä, olkoon se vaikka yllätys...
- Pirkko minä pidän yllätyksistä, niitä on riittänytkin, tosin eivät aina ole olleet kovin miellyttäviä.
- Tästä ylläristä tulet pitämään, takaan sen...
- Uskonhan minä, mutta Pirkko eihän minun vaan tarvitse laulaa. Hoilaan Ukko Nooankin suvereenisti nuotin vierestä...
- Voi Pirkka ei sinun tarvitse, luota nyt vain minuun...
- Selvä pyy, menoksi sitten vaan...
Muut asiakkaat taputtivat heille läksiäiseksi, mutta Ali oli jostain syystä nyreissään eikä reagoinut mitenkään, vaikka Pirkka heilautti reippaasti kättään kiitelleen vieraanvaraisuudesta.
Tiikerihai oli melkein vastapäätä Day & Night pitseriaa. Liikenne pysähtyi. Pariskunta käveli onnellisena käsikädessä kadun ylitse. Pirkan vapaa käsi heilui hänen kertoillessaan ehtymättömiä tarinoitaan. Käsi piirteli abstrakteja kuvioita ilmaan, joista tuskin kukaan muu kuin Pirkka sai selvää. Ei edes Pirkko, sen verran olivat innovatiivisen miehen kuviot monimutkaisia. Tiikerihai sijaitsi toisessa kerroksessa. Pirkko tuntui tuntevan koko henkilökunna, jota näytti ainakin toistaiseksi olevan enemmän kuin asiakkaita. Paikka oli melkoinen kompleksi ja Pirkka saattoi kuvitella, että monenlaista kompleksia siellä oli selvitetty. Pirkka kuitenkin totesi viihtyvänsä, hän kun rakasti avaruutta ja tietenkin Pirkkoaan. Karaoke-emäntä ei vielä ollut saapunut, joten Pirkon privaattishow ei päässyt vielä alkamaan. Pirkan taskussa painoi Topilta lainattu kaksikymppinen ja hän päätti ehdottaa Pirkolle jotain juotavaa kun kerran sen sortin anniskeluravintolassa oltiin.
- Pirkkaseni, en juo alkoholia laisinkaan, mutta ota sinä vaan.
Ei ollut Pirkkakaan mitenkään viinamäen miehiä, mutta ei sentään lasiin karsastanut paitsi jos oli liikaa ottanut.
- Jospa sitten ison kolmosoluen ottaisin, jännittää melkoisesti sinun esiintymisesi...etkö ottaisi edes vissyä seuraksi ?
- No jos vaikka alkoholitonta olutta, olisi sitten juomat sävy sävyyn ja minä maksan.
- Ei millään muotoa Pirkko, minä olen varoissani...
- Höpöhöpö, minä maksan ja sillä siisti...
Tunnelma paikassa oli tuskin koskaan ollut näin leppoisa. Varsinkin yöaikaan monenmoista uroseläintä oli liikkellä, olivat joutuneet tyytymään hiukopalaan kun muusta palasta olivat jääneet paitsi, ymmärtäähän sitä semmoisen suuttumuksen. Pirkka ja Pirkko napostelivat ruokansa antaumuksella.
- Sinä Pirkka tosiaankin söit kaiken tuon, siinä oli varmasti ainakin kolmen-neljän pitsan täytteet...
- Eikä tehnyt piukkaakaan, voisin ottaa vaikka toisen samanmoisen.
- Pirkkaseni uskon kyllä, mutta ylensyönti ei ole kovin viisasta. Annetaanko siis vähän aikaa laskeutua, ehkäpä jäätelö ja kahvi täyttää tyhjäksi jääneen aukon.
- Taidat olla oikeassa ja oletkin, rupatellaan tuokio ja sitten jätskikaffeet, Pirkka myönteli.
Kello lähenteli kahta ja Pirkka-parka haukotteli. Melkoinen hiilaritankkaus alkoi tehdä tehtävänsä, mutenkin näihin aikoihin Pirkka tapasi ottaa päivätorkut. Pirkko vaan oli sekoittanut Pirkan unirytmin totaalisesti. Pirkka nojasi tuolinsa selkämykseen ja uinahti saman tien. Pirkko katseli miestään lempeästi ja antoi tämän nukkua. Ali hätääntyi. Pirkko lepytteli, kertoen Pirkan vaan olevan ruokalevolla. Koko muu seurakunta hiljeni Pirkan kuorsatessa pienen possun lailla. Pirkko nautiskeli jäätelöään kahvin kera ja totesi senkin olevan aromikasta.
Ali käytti tilaisuutta hyväkseen ja alkoi leperrellä Pirkon kanssa. Olisi tehnyt Pirkon puolesta ihan millaisia palveluksia tahansa, vieläpä täysin ilmaiseksi. Pirkko ymmärsi Alin tarkoitusperät eikä ollut millänsäkään, oli niin tottunut monenmoiseen vonkaajaan. Auliisti antoi Alin palvella itseään, kahvia sekä jäätelöä tuli pöytään, ja tilasipa hän vielä Pirkalle pitsan kotiinviemiseksi, semmoisen jossa oli kaikki mahdolliset talon täytteet. Pirkko oli sekoittanut Ali-reppanan pään niin, että hänelle alkoi olla epäselvää kuka paikan omisti. Ali heräsi kuitenkin todellisuuteen, tuuli oli pakituksen vuoksi kääntynyt.
- Minä ei tehdä enä pitsa. Tarjolu lopu ja täälä ei saa nukua, sävy oli jopa tiukanpuoleinen.
- Herätänkö siis Pirkan, meitä tuskin sen koommin täällä näkyy, sanonpa vaan senkin, että Pirkka jos kesken päivänokosten herätetään niin leijonakin on maatiaiskissa siihen verrattuna...
- Okei, okei, Ali säikähti, anta nukku, muta pitsa ei tipu.
Ali palasi häntä koipien välissä tiskinsä taakse ja jätti Pirkon rauhaan. Pirkko ihasteli miestään ja tämän uskomattomia unenlahjoja. Pirkka oli tuutilullaa kuin luonnonlapsi vailla murheita.
Vartin kuluttua Pirkka avasi silmänsä, samalla ne kohtasivat Pirkon taivaansiniset silmät. Pirkka ei tajunnut sijaintiaan:
- Mitä, mitä enkeli...missä minä olen...taivaassako ?
- Pirkka-kulta, Pirkko tässä...maan ja taivaan välillä ollaan...
- Huh, hetken jo luulin kuolon korjanneen...onko kaikki jetsulleen, sinä ainakin, Pirkka hymyili?
- Kaikki on hienosti, missään en ole saanut niin hienoa palvelua kuin täällä, vieläpä sinun nukkuessasi.
- Enkös ole sanonut, että Ali on hieno mies, miehistä parhaita.
- Ilman muuta, Pirkko hymyili Pirkan luontaiselle sinisilmäisyydelle.
- Mitäs se aikarauta näyttää ?
- Kolme tulee ihan piakkoin...
- Niin paljon, Pirkka ihmetteli ajan kulumista. Mitäs sitten tehdään ?
- Halusit kuulla kun laulan karaokea...
- Niinpä, minne mennään, onko joku paikka auki, Pirkka innostui ja palasi tähän maailmaan tai maan ja taivaan välille.
- Tiikerihai on kantapaikkani, se on kuin suuri konserttisali, iso lava ja kaikki, Pirkko kehui.
- Sinne sitten hetimiten, onko sulla joku bravuuri, Pirkka uteli ?
- Ensinnäkin paikka on aika tyhjä vielä tähän aikaan, joten saisit ikään kuin yksityiskonsertin...ajattelin vetäistä sinulle pari piisiä, toinen on ”Sulle silmäni annan”, toista en paljasta.
Pirkka oli aivan otettu ja meni hiljaiseksi, kappale oli tuttu, mutta hän ei saanut millään sanoja täysin mieleensä. Jotenkin näin se Pirkan mielestä meni: Sulle silmäni annan, annan hiukset, huulet kaiken. Pirkka oli ylpeä itsestään, että jotain sentään kappaleesta muisti:
- Hieno vanha piisi...eikös se ole Seija Simolaa...
- On kyllä, hienoa Pirkka. Seija Simola on loistolaulaja.
- Minä tiedän jo nyt, että sinäkin olet, mutta mikähän mahtaa olla se toinen bravuurisi.
- En kerro, pidän sinua jännityksessä, olkoon se vaikka yllätys...
- Pirkko minä pidän yllätyksistä, niitä on riittänytkin, tosin eivät aina ole olleet kovin miellyttäviä.
- Tästä ylläristä tulet pitämään, takaan sen...
- Uskonhan minä, mutta Pirkko eihän minun vaan tarvitse laulaa. Hoilaan Ukko Nooankin suvereenisti nuotin vierestä...
- Voi Pirkka ei sinun tarvitse, luota nyt vain minuun...
- Selvä pyy, menoksi sitten vaan...
Muut asiakkaat taputtivat heille läksiäiseksi, mutta Ali oli jostain syystä nyreissään eikä reagoinut mitenkään, vaikka Pirkka heilautti reippaasti kättään kiitelleen vieraanvaraisuudesta.
Tiikerihai oli melkein vastapäätä Day & Night pitseriaa. Liikenne pysähtyi. Pariskunta käveli onnellisena käsikädessä kadun ylitse. Pirkan vapaa käsi heilui hänen kertoillessaan ehtymättömiä tarinoitaan. Käsi piirteli abstrakteja kuvioita ilmaan, joista tuskin kukaan muu kuin Pirkka sai selvää. Ei edes Pirkko, sen verran olivat innovatiivisen miehen kuviot monimutkaisia. Tiikerihai sijaitsi toisessa kerroksessa. Pirkko tuntui tuntevan koko henkilökunna, jota näytti ainakin toistaiseksi olevan enemmän kuin asiakkaita. Paikka oli melkoinen kompleksi ja Pirkka saattoi kuvitella, että monenlaista kompleksia siellä oli selvitetty. Pirkka kuitenkin totesi viihtyvänsä, hän kun rakasti avaruutta ja tietenkin Pirkkoaan. Karaoke-emäntä ei vielä ollut saapunut, joten Pirkon privaattishow ei päässyt vielä alkamaan. Pirkan taskussa painoi Topilta lainattu kaksikymppinen ja hän päätti ehdottaa Pirkolle jotain juotavaa kun kerran sen sortin anniskeluravintolassa oltiin.
- Pirkkaseni, en juo alkoholia laisinkaan, mutta ota sinä vaan.
Ei ollut Pirkkakaan mitenkään viinamäen miehiä, mutta ei sentään lasiin karsastanut paitsi jos oli liikaa ottanut.
- Jospa sitten ison kolmosoluen ottaisin, jännittää melkoisesti sinun esiintymisesi...etkö ottaisi edes vissyä seuraksi ?
- No jos vaikka alkoholitonta olutta, olisi sitten juomat sävy sävyyn ja minä maksan.
- Ei millään muotoa Pirkko, minä olen varoissani...
- Höpöhöpö, minä maksan ja sillä siisti...
_
Osa 15
Pirkan ei auttanut kuin suostua. Pirkko tilasi oluet ja maksoi ässällään osuuskauppaväen tyyliin. Pirkalle oli hienoinen yllätys, että Pirkko oli osuuskaupan kannattajia. Hän itse kun luonnollisesti yrittäjänä oli K-kauppalaisia.
- Istutaanko Pirkka tuonne viihtyisämmälle puolelle, voit sitten siirtyä lähemmäksi lavaa kun kantaesitykseni sinulle alkaa.
- Hyvin passaa...
- Miksi sinä Pirkka olet niin mietteliäs ?
- Anteeksi...tuo sinun ässäsi, tuli hiukan hihasta...
- S-korttianiko tarkoitat, mitäs siinä on ihmettelemistä...
- Niin, kun en ajatellut sinun olevan osuuskaupan immeisiä kuten melkein kaikki muutkin nykyään...
- Voi Pirkkaseni, kaikenlaista sinä mietit, kerronpa sinulle muutakin...en ole pelkästään riviasiakasomistaja vaan istun myös paikallisen osuuskaupan asiakasomistajien edustustossa.
Juuri hörpätty Karhukulaus meni Pirkalla väärään kurkkuun, henkeä ei tahtonut saada Pirkka. Pirkko nousi nojatuolistaan ja läimäytti pariin otteeseen napakasti Pirkan lapaluiden väliin ja tokenihan se Pirkka.
- Mitenkäs nyt noin pääsi käymään, Pirkko hämmästeli.
- Tuota...tuota, kun siinä on sellainen ristiriita...
- Siis missä ja millainen, kerro nyt vaan...
- No katsos kun minä olen yrittäjä niin minunhan täytyy tietenkin kannattaa toisia yrittäjiä, lisäksi kun olet noin syvällä kilpailevassa organisaatiossa niin tässä menevät meidän aatemaailmojen hiihtokelit suksineen pahasti ristiin. Ei ole luistoa ja pitokin puuttuu, ei taida auttaa vaikka kuinka havuja huutelisi.
- Kuules nyt Pirkka Niksi, minä sanon sinulle, että perkele, varmaan auttaa...
Pirkka oli äimänä, koskaan ei ollut kuullut Pirkon suusta ainuttakaan kirosanaa ja ensimmäinen oli heti voimasanoista vahvin. Pirkko jatkoi:
- Pirkkaseni, ei minulla ole kauppa-asioissa mitään aatetta. Ymmärän sinun aatteesi ja tietenkin hyväksyn sen. Tuossa edustajistossakin olen vain sen vuoksi, että saan sitä kautta tiettyjä etuja, alennuksia sun muuta. Ei siis sen kummempaa, onko nyt parempi...
- Kai minunkin on sitten hyväksyttävä valintasi vaikka periaatteessa olenkin periaatteen miehiä.
- Kopsautetaanko siis ensimmäisen riitamme ja sovinnon kunniaksi, Pirkko hymyili valloittavasti.
- Sinä olet Pirkko aivan ilmiömäinen, riitely kanssasi on mahdotonta...muuten näyttäisi kaikki olevan mahdollista...
- Kopsista !
- Kopsista !
Tiikerihai ammotti tyhjyyttään. Nekin pari-kolme asiakasta, jotka Pirkan ja Pirkon tullessa olivat siemailleet oluitaan olivat vaivihkaa poistuneet. Loiventavilla olivat luultavasti olleet ja kuvitelleet, että helpotus on ikuinen. Todennäköisempää kuitenkin oli, että alamäkeä jyrkennettiin seuraavassa vastaantulevassa baarissa jos vaan työmarkkinatuesta vielä jotain oli jäljellä. Työstähän se käy moinen, tukevampaa tukea tarvittaisiin raskaasta työstä, jos kerran yhteiskunnalla ei kevyempää työtä än äs palkkatyötä ole tarjolla. Pirkko otti Pirkan kädestä vahvan otteen.
- Mennään, hän sanoi napakasti, veikeä ilme kasvoillaan.
- Mihin nyt...etkö sinä laulakaan minulle ?
- Myöhemmin Pirkka...myöhemmin...
Pirkko talutti Pirkkaa Tiikerihain takaosaan.
- Mitäs me täällä, Pirkka kummasteli.
Pirkko osoitteli kolmea ovea. Miesten huonetta, naisten huonetta, kolmas oli invalidi-WC.
- Saat valita...
- Pirkko, kun minulla ei ole yhtään hätä.
- Minulla on...
- No , kai sitten valitsen sinulle naisten huoneen...
Pirkko kaappasi Pirkan lujalla otteella ja vei mennessään lukittavaan saniteetti-tilaan. Pirkko riuhtoi Pirkan vyön auki ja lasketti housut nilkkoihin. Pirkko hehkui, Pirkan miehisyys oli herännyt ja keraaminen wc-istuin alkoi sekin ryskeessä olla kovilla. Tapahtuma oli niin kuuma, että saman aikaisesti lauenneet rakastavaiset laukaisivat samalla naistenhuoneen sprinklerin. Vettä suihkusi yltympäriinsä ja palohälytykellot pärähtivät kilkattamaan.
- Aivan kertakaikkisen ihanaa Pirkka, sinä olet miehisin Mies.
He suutelivat vielä lopuksi kiihkeästi. Vesi lainehti lattialla.
- Nyt on Pirkka mentävä, minä olen läpimärkä jo muutenkin. Sinun ansiostasi. Paikka on varmaan pian täynnä palomiehiä.
He poistuivat Inva-WC:n siistiytymään, mutta eivät kyenneet pitämään näppejään erossa toisistaan. Palomiehiä alkoi kuitenkin sännätä paikalle, letkuineen, kirveineen, savusukellus- ja muine varusteineen.
-Mitä me Pirkka keksitään, voi käydä meille kalliiksi jos käy ilmi, että hälytys oli meidän vika.
- Äläpä Pirkko hötkyile, Pirkka Niksi hoitaa tilanteen kuin tilanteen, annas kun mietin.
Pirkka otti tyypillisen mietintäasentonsa, siirtyi hieman syrjään seinää päin ja nosti päätään, samalla hieroen otsaansa. Pirkka ikäänkuin otti yhteyttä johonkin tuonpuoleiseeen. Sessiota kesti toista minuuttia ja Pirkko oli hiiren hiljaa. Palomiehet mekkaloivat miestenhuoneessa, löytämättä hälytyksen syytä.
- Nyt välähti ! Pirkalla oli idea.
Pirkan ei auttanut kuin suostua. Pirkko tilasi oluet ja maksoi ässällään osuuskauppaväen tyyliin. Pirkalle oli hienoinen yllätys, että Pirkko oli osuuskaupan kannattajia. Hän itse kun luonnollisesti yrittäjänä oli K-kauppalaisia.
- Istutaanko Pirkka tuonne viihtyisämmälle puolelle, voit sitten siirtyä lähemmäksi lavaa kun kantaesitykseni sinulle alkaa.
- Hyvin passaa...
- Miksi sinä Pirkka olet niin mietteliäs ?
- Anteeksi...tuo sinun ässäsi, tuli hiukan hihasta...
- S-korttianiko tarkoitat, mitäs siinä on ihmettelemistä...
- Niin, kun en ajatellut sinun olevan osuuskaupan immeisiä kuten melkein kaikki muutkin nykyään...
- Voi Pirkkaseni, kaikenlaista sinä mietit, kerronpa sinulle muutakin...en ole pelkästään riviasiakasomistaja vaan istun myös paikallisen osuuskaupan asiakasomistajien edustustossa.
Juuri hörpätty Karhukulaus meni Pirkalla väärään kurkkuun, henkeä ei tahtonut saada Pirkka. Pirkko nousi nojatuolistaan ja läimäytti pariin otteeseen napakasti Pirkan lapaluiden väliin ja tokenihan se Pirkka.
- Mitenkäs nyt noin pääsi käymään, Pirkko hämmästeli.
- Tuota...tuota, kun siinä on sellainen ristiriita...
- Siis missä ja millainen, kerro nyt vaan...
- No katsos kun minä olen yrittäjä niin minunhan täytyy tietenkin kannattaa toisia yrittäjiä, lisäksi kun olet noin syvällä kilpailevassa organisaatiossa niin tässä menevät meidän aatemaailmojen hiihtokelit suksineen pahasti ristiin. Ei ole luistoa ja pitokin puuttuu, ei taida auttaa vaikka kuinka havuja huutelisi.
- Kuules nyt Pirkka Niksi, minä sanon sinulle, että perkele, varmaan auttaa...
Pirkka oli äimänä, koskaan ei ollut kuullut Pirkon suusta ainuttakaan kirosanaa ja ensimmäinen oli heti voimasanoista vahvin. Pirkko jatkoi:
- Pirkkaseni, ei minulla ole kauppa-asioissa mitään aatetta. Ymmärän sinun aatteesi ja tietenkin hyväksyn sen. Tuossa edustajistossakin olen vain sen vuoksi, että saan sitä kautta tiettyjä etuja, alennuksia sun muuta. Ei siis sen kummempaa, onko nyt parempi...
- Kai minunkin on sitten hyväksyttävä valintasi vaikka periaatteessa olenkin periaatteen miehiä.
- Kopsautetaanko siis ensimmäisen riitamme ja sovinnon kunniaksi, Pirkko hymyili valloittavasti.
- Sinä olet Pirkko aivan ilmiömäinen, riitely kanssasi on mahdotonta...muuten näyttäisi kaikki olevan mahdollista...
- Kopsista !
- Kopsista !
Tiikerihai ammotti tyhjyyttään. Nekin pari-kolme asiakasta, jotka Pirkan ja Pirkon tullessa olivat siemailleet oluitaan olivat vaivihkaa poistuneet. Loiventavilla olivat luultavasti olleet ja kuvitelleet, että helpotus on ikuinen. Todennäköisempää kuitenkin oli, että alamäkeä jyrkennettiin seuraavassa vastaantulevassa baarissa jos vaan työmarkkinatuesta vielä jotain oli jäljellä. Työstähän se käy moinen, tukevampaa tukea tarvittaisiin raskaasta työstä, jos kerran yhteiskunnalla ei kevyempää työtä än äs palkkatyötä ole tarjolla. Pirkko otti Pirkan kädestä vahvan otteen.
- Mennään, hän sanoi napakasti, veikeä ilme kasvoillaan.
- Mihin nyt...etkö sinä laulakaan minulle ?
- Myöhemmin Pirkka...myöhemmin...
Pirkko talutti Pirkkaa Tiikerihain takaosaan.
- Mitäs me täällä, Pirkka kummasteli.
Pirkko osoitteli kolmea ovea. Miesten huonetta, naisten huonetta, kolmas oli invalidi-WC.
- Saat valita...
- Pirkko, kun minulla ei ole yhtään hätä.
- Minulla on...
- No , kai sitten valitsen sinulle naisten huoneen...
Pirkko kaappasi Pirkan lujalla otteella ja vei mennessään lukittavaan saniteetti-tilaan. Pirkko riuhtoi Pirkan vyön auki ja lasketti housut nilkkoihin. Pirkko hehkui, Pirkan miehisyys oli herännyt ja keraaminen wc-istuin alkoi sekin ryskeessä olla kovilla. Tapahtuma oli niin kuuma, että saman aikaisesti lauenneet rakastavaiset laukaisivat samalla naistenhuoneen sprinklerin. Vettä suihkusi yltympäriinsä ja palohälytykellot pärähtivät kilkattamaan.
- Aivan kertakaikkisen ihanaa Pirkka, sinä olet miehisin Mies.
He suutelivat vielä lopuksi kiihkeästi. Vesi lainehti lattialla.
- Nyt on Pirkka mentävä, minä olen läpimärkä jo muutenkin. Sinun ansiostasi. Paikka on varmaan pian täynnä palomiehiä.
He poistuivat Inva-WC:n siistiytymään, mutta eivät kyenneet pitämään näppejään erossa toisistaan. Palomiehiä alkoi kuitenkin sännätä paikalle, letkuineen, kirveineen, savusukellus- ja muine varusteineen.
-Mitä me Pirkka keksitään, voi käydä meille kalliiksi jos käy ilmi, että hälytys oli meidän vika.
- Äläpä Pirkko hötkyile, Pirkka Niksi hoitaa tilanteen kuin tilanteen, annas kun mietin.
Pirkka otti tyypillisen mietintäasentonsa, siirtyi hieman syrjään seinää päin ja nosti päätään, samalla hieroen otsaansa. Pirkka ikäänkuin otti yhteyttä johonkin tuonpuoleiseeen. Sessiota kesti toista minuuttia ja Pirkko oli hiiren hiljaa. Palomiehet mekkaloivat miestenhuoneessa, löytämättä hälytyksen syytä.
- Nyt välähti ! Pirkalla oli idea.
_ Osa 16
- Vihdoinkin, palomiehet ovat täällä hetkellä millä hyvänsä, Pirkko huokaisi. Kerro.- Yhdessä meitä ei saa nähdä missään tapauksessa. Teemme siis näin...sinä menet ensin täältä ulos. Melkoisella varmuudella palomestari ottaa sinut puhutteluun. Kerrot olleesi matkalla naistenhuoneeseen kun hälytyskellot alkoivat soimaan, säikähdit ja pakenit invavessaan. Selitys menee varmasti läpi. Sen jälkeen käytät viehätysvoimaasi, kehuskelet kuinka aina olet ihaillut rohkeita palomiehiä ja toivoisit näkeväsi heidät tositoimissa. Koko palomieskaarti on tuossa tuokiossa naistenhuoneessa ja sillä välin minä pääsen pujahtamaan täältä kenenkään näkemättä. Varmistat asian vielä lähtöni jälkeen, sanomalla, että sinulla on hätä ja pitäisi päästä vessaan. Sinulle ehdotetaan tietenkin miestenhuonetta, sopertelet viehättävällä äänelläsi, että et mitenkään voi jos vaikka miehiä tulee paikalle. No pian sinulla on useampikin vartija vessanovella, täysvarustuksessa. Toimiiko?- Pirkka, nero olet mieheksi...sataprosenttisella varmuudella toimii.
- Sitten vaan naistenhuonetta kohti.
Pirkko raotti ovea ja pujahti käytävään. Mestaripalomies tuli vastaan ja täysin Pirkan käsikirjoituksen mukaan mentiin. Pirkka asteli muina miehinä invavessasta baarin puolelle ja omalle paikalleen. Hän huikkasi baarimikolle, että melkoinen pärinä oli vessassa käynyt.
- Pieni vesivahinko vaan ei sen vakavampaa, barimikko kuittasi.Ylemmältä taholta oli henkilökuntaa ohjeistettu, että tulipaloasioista ei ylipäätään huudella. Ne kun leviävät kulovalkean tavoin ja saattavat karkottaa asiakkaat, ainakin pelokkaimmat. Pirkka jäi odottelemaan Pirkkoa, joka kiusoitteli vartijakaartia, kolmea rotevaa palontorjuntayksikön miestä seisottamalla heitä miestenhuoneen edessä. Vihdoi Pirkko saapui, yhtenä hymynä.
- Ei mutta, sinullahan on tuoppi tyhjä, haen sinulle uuden, Pirkko oli kuin taivaissa.
Pirkka ei ehtinyt sanoa sanaakaan kun Pirkko oli jo tiskillä. Hän palasi tuopposen kanssa Pirkan viereen.
- Anneli on tullut töihin, paikan karaoke-emäntä. Pian vetäsen Pirkka sellaisen shown, että kumpikaan ei koskaan ole kuullut, sellaiset on nyt fiilikset, ääni ja kaikki paikat auki, sinun ansiostasi.
- Olet sinä vaan niin kertakaikkisen ihana ilmestys Pirkko, jos sinua mies ei saa auki niin kuollut täytyy olla.
- No ei kai nyt sentään, mutta kuule nautiskele sinä oluttasi, käyn vaihtamassa Annelin kanssa pari sanaa tulevasta ohjelmistosta.
- Juu ei tässä mitään hätää, jännittää vaan niin mahottomasti.
Pirkko iski Pirkalle silmää ja paineli Annelin juttusille. Anneli oli pikkuruinen, nätti nainen, jolle karaoke oli kaikki kaikessa. Erinomainen laulaja itsekin. Palaveri oli varsin lyhyt, ammattilaiset eivät asioista jaarittele, ymmärrys syntyy vaistonvaraisesti, näin päätteli Pirkka.
- Nonnii Pirkkasein, nyt se alkaa. Sirrypä tuonne estradin eteen, näet sieltä parhaiten.
Pirkka teki työtä käskettyä ja siirtyi tuoppeineen aitiopaikalle. Pirkko asteli lavalle mustissa korkokengissään. Mustassa polvien yläpuolelle ulottuvassa tiukahkossa hameessaan ja tulipunaisessa avokaulaisessa neuleessaan Pirkko oli kuin filmitähti. Puhumattakaan hänen pitkistä paksuista, vaaleista hiuksistaan. Pirkon rinnalla Marilyn Monroekin olisi ollut vain kalpea haamu. Pirkkaa hymyilytti ajatus, että JFK olisi ollut hänelle, Pirkka A. eli Asterix Niksille kateellinen. Musiikki alkoi ja Pirkko aloitti ensimmäisen laulunsa :
Sulle silmäni annan | Esitt. Seija Simola Säv. Vittorio Ferri Suom. Sauvo Puhtila|
Alkoi huomaamatta rakkaus
Suru pilven lailla väistyi
Nyt ois maailmani tyhjä ellen nähdä sua vois
Paljon paljon hetki maksaa
Hiukan rakkautta antaa
Mutta kysy en sen hintaa sua kun vain rakastaa saan
Siihen hetkeen jo kaikki mahtuu
Enkä muuta toivokkaan
Sulle silmäni annan
Annan hiukset, huulet kaiken
Kädet nämä sulle annan
Koko elämäni aivan
Sulle silmäni annan
Hiukan rakkautta toivon vaikken saisi sitä koskaan
Silti sulle kaiken annan
Paljon, paljon hetki maksaa
Hiukan rakkautta antaa
Mutta kysy en hintaa sua kun vain rakastaa saan
Siihen hetkeen jo kaikki mahtuu enkä muuta toivokkaan
Sulle silmäni annan
Annan hiukset, huulet kaiken
Kädet nämä sulle annan
Koko elämäni aivan
Sulle silmäni annan
Hiukan rakkautta toivon vaikken saisi sitä koskaan
Silti sulle kaiken annan
(2x)
Hiukan rakkautta toivon
(Mä sulle silmäni annan Suom. Sauvo Puhtila)
Pirkka kuunteli lumoutuneena, ei ollut housuissaan pysyä. Sanat iskivät hänen päähänsä vähintään tuhannen kilon halolla. Pirkka oli täysin mennyttä miestä. Hän riisui piponsa päästä, niin nöyrästi kuunteli. Palomiehetkin WC-osastolla olivat havahtuneet ja jalkautuivat kohti esiintymislavaa. Taisivat pelätä sen syttyvän, sen verran oli kuumaa Pirkon tulkinta. Ehkä heidän motiivinsa oli kuitenkin toiveikkaampi. Pirkka toki ymmärsi ja se aavistuksen verran huvitti häntä. Naissankareita kun on kahdenlaisia, jotkut sammuttaa tulta ja jotkut sytyttää.
- Vihdoinkin, palomiehet ovat täällä hetkellä millä hyvänsä, Pirkko huokaisi. Kerro.- Yhdessä meitä ei saa nähdä missään tapauksessa. Teemme siis näin...sinä menet ensin täältä ulos. Melkoisella varmuudella palomestari ottaa sinut puhutteluun. Kerrot olleesi matkalla naistenhuoneeseen kun hälytyskellot alkoivat soimaan, säikähdit ja pakenit invavessaan. Selitys menee varmasti läpi. Sen jälkeen käytät viehätysvoimaasi, kehuskelet kuinka aina olet ihaillut rohkeita palomiehiä ja toivoisit näkeväsi heidät tositoimissa. Koko palomieskaarti on tuossa tuokiossa naistenhuoneessa ja sillä välin minä pääsen pujahtamaan täältä kenenkään näkemättä. Varmistat asian vielä lähtöni jälkeen, sanomalla, että sinulla on hätä ja pitäisi päästä vessaan. Sinulle ehdotetaan tietenkin miestenhuonetta, sopertelet viehättävällä äänelläsi, että et mitenkään voi jos vaikka miehiä tulee paikalle. No pian sinulla on useampikin vartija vessanovella, täysvarustuksessa. Toimiiko?- Pirkka, nero olet mieheksi...sataprosenttisella varmuudella toimii.
- Sitten vaan naistenhuonetta kohti.
Pirkko raotti ovea ja pujahti käytävään. Mestaripalomies tuli vastaan ja täysin Pirkan käsikirjoituksen mukaan mentiin. Pirkka asteli muina miehinä invavessasta baarin puolelle ja omalle paikalleen. Hän huikkasi baarimikolle, että melkoinen pärinä oli vessassa käynyt.
- Pieni vesivahinko vaan ei sen vakavampaa, barimikko kuittasi.Ylemmältä taholta oli henkilökuntaa ohjeistettu, että tulipaloasioista ei ylipäätään huudella. Ne kun leviävät kulovalkean tavoin ja saattavat karkottaa asiakkaat, ainakin pelokkaimmat. Pirkka jäi odottelemaan Pirkkoa, joka kiusoitteli vartijakaartia, kolmea rotevaa palontorjuntayksikön miestä seisottamalla heitä miestenhuoneen edessä. Vihdoi Pirkko saapui, yhtenä hymynä.
- Ei mutta, sinullahan on tuoppi tyhjä, haen sinulle uuden, Pirkko oli kuin taivaissa.
Pirkka ei ehtinyt sanoa sanaakaan kun Pirkko oli jo tiskillä. Hän palasi tuopposen kanssa Pirkan viereen.
- Anneli on tullut töihin, paikan karaoke-emäntä. Pian vetäsen Pirkka sellaisen shown, että kumpikaan ei koskaan ole kuullut, sellaiset on nyt fiilikset, ääni ja kaikki paikat auki, sinun ansiostasi.
- Olet sinä vaan niin kertakaikkisen ihana ilmestys Pirkko, jos sinua mies ei saa auki niin kuollut täytyy olla.
- No ei kai nyt sentään, mutta kuule nautiskele sinä oluttasi, käyn vaihtamassa Annelin kanssa pari sanaa tulevasta ohjelmistosta.
- Juu ei tässä mitään hätää, jännittää vaan niin mahottomasti.
Pirkko iski Pirkalle silmää ja paineli Annelin juttusille. Anneli oli pikkuruinen, nätti nainen, jolle karaoke oli kaikki kaikessa. Erinomainen laulaja itsekin. Palaveri oli varsin lyhyt, ammattilaiset eivät asioista jaarittele, ymmärrys syntyy vaistonvaraisesti, näin päätteli Pirkka.
- Nonnii Pirkkasein, nyt se alkaa. Sirrypä tuonne estradin eteen, näet sieltä parhaiten.
Pirkka teki työtä käskettyä ja siirtyi tuoppeineen aitiopaikalle. Pirkko asteli lavalle mustissa korkokengissään. Mustassa polvien yläpuolelle ulottuvassa tiukahkossa hameessaan ja tulipunaisessa avokaulaisessa neuleessaan Pirkko oli kuin filmitähti. Puhumattakaan hänen pitkistä paksuista, vaaleista hiuksistaan. Pirkon rinnalla Marilyn Monroekin olisi ollut vain kalpea haamu. Pirkkaa hymyilytti ajatus, että JFK olisi ollut hänelle, Pirkka A. eli Asterix Niksille kateellinen. Musiikki alkoi ja Pirkko aloitti ensimmäisen laulunsa :
Sulle silmäni annan | Esitt. Seija Simola Säv. Vittorio Ferri Suom. Sauvo Puhtila|
Alkoi huomaamatta rakkaus
Suru pilven lailla väistyi
Nyt ois maailmani tyhjä ellen nähdä sua vois
Paljon paljon hetki maksaa
Hiukan rakkautta antaa
Mutta kysy en sen hintaa sua kun vain rakastaa saan
Siihen hetkeen jo kaikki mahtuu
Enkä muuta toivokkaan
Sulle silmäni annan
Annan hiukset, huulet kaiken
Kädet nämä sulle annan
Koko elämäni aivan
Sulle silmäni annan
Hiukan rakkautta toivon vaikken saisi sitä koskaan
Silti sulle kaiken annan
Paljon, paljon hetki maksaa
Hiukan rakkautta antaa
Mutta kysy en hintaa sua kun vain rakastaa saan
Siihen hetkeen jo kaikki mahtuu enkä muuta toivokkaan
Sulle silmäni annan
Annan hiukset, huulet kaiken
Kädet nämä sulle annan
Koko elämäni aivan
Sulle silmäni annan
Hiukan rakkautta toivon vaikken saisi sitä koskaan
Silti sulle kaiken annan
(2x)
Hiukan rakkautta toivon
(Mä sulle silmäni annan Suom. Sauvo Puhtila)
Pirkka kuunteli lumoutuneena, ei ollut housuissaan pysyä. Sanat iskivät hänen päähänsä vähintään tuhannen kilon halolla. Pirkka oli täysin mennyttä miestä. Hän riisui piponsa päästä, niin nöyrästi kuunteli. Palomiehetkin WC-osastolla olivat havahtuneet ja jalkautuivat kohti esiintymislavaa. Taisivat pelätä sen syttyvän, sen verran oli kuumaa Pirkon tulkinta. Ehkä heidän motiivinsa oli kuitenkin toiveikkaampi. Pirkka toki ymmärsi ja se aavistuksen verran huvitti häntä. Naissankareita kun on kahdenlaisia, jotkut sammuttaa tulta ja jotkut sytyttää.
_Osa 17
Pirkka kuvitteli Pirkon jo antaneen kaikkensa ja taputuksista ei ollut tulla loppua. Samaan kuoroon yhtyivät myös palomiehet. Oliva unohtaneet tyystiin olevansa virka-asioilla. Sitten se lähti. Pirkon lupaama toinen kappale, josta Pirkalla ei ollut aavistustakaan...
Pirkka kuvitteli Pirkon jo antaneen kaikkensa ja taputuksista ei ollut tulla loppua. Samaan kuoroon yhtyivät myös palomiehet. Oliva unohtaneet tyystiin olevansa virka-asioilla. Sitten se lähti. Pirkon lupaama toinen kappale, josta Pirkalla ei ollut aavistustakaan...
Laps' Karjalan |Esitt. Taru Jylhä Säv. ja San. Aili Runne|
Laps' olen köyhän, kauniin Karjalan,
nyt vaikka vierahissa vaellan.
Siell' äiti tuuditti mun kehtoain
ja laulut Laatokan ma kuulla sain.
Kun tyyni milloin oli pinta veen,
ma kuulin niinkuin soinnut kanteleen.
Kun myrsky sai, löi aallot rantoihin.
Ma niitä pelkäsin ja rakastin.
Sinne, sinne kaipaan ain
missä kerran kehdon sain.
Pois täältä kaipaan kotiin Karjalaan.
Laps' olen köyhän kauniin Karjalan,
vaan perinnön sain kaikkein kalleimman.
Sain laulun, soiton lahjan sydämeen.
En niitä vaihtais' onneen maalliseen.
Kun kaipaus saa mielen murheeseen,
teen lauluun surullisen säveleen.
Kun ilon riemun vuoro milloin saa,
se myöskin lauluissani kajahtaa.
Silloin joulu aina ois'
onnen rintaani se tois'
jos pääsisin taas kotiin Karjalaan.
Pirkka herkistyi. Kyyneleet valuivat vuolaana kuin Vuoksenniskassa. Palomiehet katselivat ihmeissään Pirkkaa ja toisiaan, kuin kysyen miten tällainen palo sammutettaisiin. Aivan uusi ilmiö tuntui olevan jokaiselle vaikka kokeneita ammattimiehiä olivatkin. Pirkalle oli palannut lapsuus mieleen, hän itse oli syntynyt ja asunut lähes koko ikänsä länsirannikolla Vaasassa, mutta Pirkan molemmat vanhemmat olivat etelä-karjalaisia aivan nykyisen itärajan pinnasta. Hänen vanhempansa eivät koskaan olleet luopuneet murteestaan, Pirkkaankin se oli tarttunut vaikka ei sitä käyttänytkään. Viikon jos olisi Pirkka Kirjavalan kylässä Parikkalan seudulla asustellut niin eipä ois kukkaa paikallisesta erottanut. Pirkka oli menettänyt vanhempansa jo ennen armeijaikää. Kaipuu oli edelleen suuri, paljon oli jäänyt sanomatta. Laps’ Karjalan Pirkon tulkitsemana lamaannutti miehen täydellisesti. Kyynelten virta ei ollut ehtyä, Pirkka yritti oluella jäähdyttää tunteitaan, mutta mikään ei auttanut. Pirkka oli paniikissa. Palomiehet seurasivat tilannetta silmä kovana. Ne kun olivat kovettuneet jo valmiiksi Pirkkoa ihastellessa. Viimein Pirkko sai laulunsa laulettua ja Pirkka pikkuhiljaa rauhoittui. Pirkko oli estradilta seurannut Pirkan reaktioita.
- Pirkka-kultasein, mikä sinulle oikein tuli ?
Pirkka ei ollut saada sanaa suustaan.
- Pirkko...Pirkko...kun se oli jotakin...niin...niin...käsittämättömän kaunista...
- Kiitos rakas, mutta nyt sinun on rauhoituttava, minä haen sinulle jonkun terävän...käykö sinulle vaikka gintonic, saattaisi piristää...
- Kaikki käy Pirkko...sinun kanssasi kaikki käy...
Pirkko asteli baaritiskille, palomieskaartin ihailevien katseiden saattelemana. Koko porukka ihmetteli tapahtumien käänteitä, mutta päättivät poistua paikalta. Peli oli heidän osaltaan menetetty.
Koko ravintolaan ei jäänyt muita asiakkaita kuin Pirkka ja Pirkko. Pirkko palasi gintonicin ja alkoholittoman oluen kanssa pöytään. Pirkka oli edelleen muissa maailmoissa.
- Kuules mussukkani, minulla on vielä yksi yllätys sinulle...
- Ei kai...sai Pirkka vaivoin sanottua.
- Kyllä vaan, sen kun kuuntelet niin pääset takaisin omaan maailmaasi...takaan ja signeeraan.
- Varmastiko?
- Aivan varmasti, minä ihailen sinua Pirkka, sitä kuinka kykenet siirtymään tunnetilasta toiseen.
-Minä olenkin karjalaisia, ilot ja surut koetaan voimakkaasti...siksihän tässä vollotin. Hävettää... tuommoisten riuskojen miesten seurassa, mitähän mahtoivat ajatella?
- Höpsistä Pirkkasein, et sinä vollottanut vaan kyynelehdit. Se kertoo vaan sinun miehekkäästä luontaisesta herkkyydestäsi. Minä Pirkka ymmärrän näitä asioita, katsos kun karjalaisia olen minäkin. Rautjärvellä syntynyt.
- Sinäkin karjalaisia, Pirkka innostui. Mikä sattuma !
- Pirkka kultasein minä en usko sattumiin, mutta siitä puhutaan sitten tuonnempana. Nyt kiipeän lavalle ja palautan maailmasi oikealle tolalle. Sopiihan ?
- Noin ihanalta karjalan heililtä en pysty kieltämään yhtikäs mitään. Olet sinä kyllä sellainen pakkaus, että sanat loppuvat väkisinkin...minä Pirkko antaumuksella kuuntelen.
Laps' olen köyhän, kauniin Karjalan,
nyt vaikka vierahissa vaellan.
Siell' äiti tuuditti mun kehtoain
ja laulut Laatokan ma kuulla sain.
Kun tyyni milloin oli pinta veen,
ma kuulin niinkuin soinnut kanteleen.
Kun myrsky sai, löi aallot rantoihin.
Ma niitä pelkäsin ja rakastin.
Sinne, sinne kaipaan ain
missä kerran kehdon sain.
Pois täältä kaipaan kotiin Karjalaan.
Laps' olen köyhän kauniin Karjalan,
vaan perinnön sain kaikkein kalleimman.
Sain laulun, soiton lahjan sydämeen.
En niitä vaihtais' onneen maalliseen.
Kun kaipaus saa mielen murheeseen,
teen lauluun surullisen säveleen.
Kun ilon riemun vuoro milloin saa,
se myöskin lauluissani kajahtaa.
Silloin joulu aina ois'
onnen rintaani se tois'
jos pääsisin taas kotiin Karjalaan.
Pirkka herkistyi. Kyyneleet valuivat vuolaana kuin Vuoksenniskassa. Palomiehet katselivat ihmeissään Pirkkaa ja toisiaan, kuin kysyen miten tällainen palo sammutettaisiin. Aivan uusi ilmiö tuntui olevan jokaiselle vaikka kokeneita ammattimiehiä olivatkin. Pirkalle oli palannut lapsuus mieleen, hän itse oli syntynyt ja asunut lähes koko ikänsä länsirannikolla Vaasassa, mutta Pirkan molemmat vanhemmat olivat etelä-karjalaisia aivan nykyisen itärajan pinnasta. Hänen vanhempansa eivät koskaan olleet luopuneet murteestaan, Pirkkaankin se oli tarttunut vaikka ei sitä käyttänytkään. Viikon jos olisi Pirkka Kirjavalan kylässä Parikkalan seudulla asustellut niin eipä ois kukkaa paikallisesta erottanut. Pirkka oli menettänyt vanhempansa jo ennen armeijaikää. Kaipuu oli edelleen suuri, paljon oli jäänyt sanomatta. Laps’ Karjalan Pirkon tulkitsemana lamaannutti miehen täydellisesti. Kyynelten virta ei ollut ehtyä, Pirkka yritti oluella jäähdyttää tunteitaan, mutta mikään ei auttanut. Pirkka oli paniikissa. Palomiehet seurasivat tilannetta silmä kovana. Ne kun olivat kovettuneet jo valmiiksi Pirkkoa ihastellessa. Viimein Pirkko sai laulunsa laulettua ja Pirkka pikkuhiljaa rauhoittui. Pirkko oli estradilta seurannut Pirkan reaktioita.
- Pirkka-kultasein, mikä sinulle oikein tuli ?
Pirkka ei ollut saada sanaa suustaan.
- Pirkko...Pirkko...kun se oli jotakin...niin...niin...käsittämättömän kaunista...
- Kiitos rakas, mutta nyt sinun on rauhoituttava, minä haen sinulle jonkun terävän...käykö sinulle vaikka gintonic, saattaisi piristää...
- Kaikki käy Pirkko...sinun kanssasi kaikki käy...
Pirkko asteli baaritiskille, palomieskaartin ihailevien katseiden saattelemana. Koko porukka ihmetteli tapahtumien käänteitä, mutta päättivät poistua paikalta. Peli oli heidän osaltaan menetetty.
Koko ravintolaan ei jäänyt muita asiakkaita kuin Pirkka ja Pirkko. Pirkko palasi gintonicin ja alkoholittoman oluen kanssa pöytään. Pirkka oli edelleen muissa maailmoissa.
- Kuules mussukkani, minulla on vielä yksi yllätys sinulle...
- Ei kai...sai Pirkka vaivoin sanottua.
- Kyllä vaan, sen kun kuuntelet niin pääset takaisin omaan maailmaasi...takaan ja signeeraan.
- Varmastiko?
- Aivan varmasti, minä ihailen sinua Pirkka, sitä kuinka kykenet siirtymään tunnetilasta toiseen.
-Minä olenkin karjalaisia, ilot ja surut koetaan voimakkaasti...siksihän tässä vollotin. Hävettää... tuommoisten riuskojen miesten seurassa, mitähän mahtoivat ajatella?
- Höpsistä Pirkkasein, et sinä vollottanut vaan kyynelehdit. Se kertoo vaan sinun miehekkäästä luontaisesta herkkyydestäsi. Minä Pirkka ymmärrän näitä asioita, katsos kun karjalaisia olen minäkin. Rautjärvellä syntynyt.
- Sinäkin karjalaisia, Pirkka innostui. Mikä sattuma !
- Pirkka kultasein minä en usko sattumiin, mutta siitä puhutaan sitten tuonnempana. Nyt kiipeän lavalle ja palautan maailmasi oikealle tolalle. Sopiihan ?
- Noin ihanalta karjalan heililtä en pysty kieltämään yhtikäs mitään. Olet sinä kyllä sellainen pakkaus, että sanat loppuvat väkisinkin...minä Pirkko antaumuksella kuuntelen.
_ Osa 18
Pirkko käveli kohti esiintymislavaa. Pirkka ihasteli hänen kävelytyyliään, joka hänen mielestään oli huomattavasti tyylikkäämpää kuin kävelevien henkareiden catwalkilla. Pirkko sai karaoke-emännältä käsiinsä alttoviulun. Mitä ihmettä, Pirkka päivitteli...osaako Pirkko soittaa viulua ?
Pirkko katsahti Pirkkaan kirkkain, taivaansinisin silminsä ja hymyili valloittavasti. Hän asetti viulun kaulalleen kuin ammattilainen, eikä Pirkalla ollut enää epäilyksen häivää Pirkon soittotaidoista.
Niccolo Paganini | 5. viulukonsertto 3.osa |
Pirkka tunnisti kappaleen samantien. Niccolo Paganinin viides viulukonsertto, osa kolme. Pirkka rakasti klassista musiikkia vaikka ei yleensä tiennytkään kenen kappaleesta oli kysymys. Mutta tämä olisi herättänyt Pirkan vaikka olisi ollut koomassa. Hänellä oli tapana heikkoina hetkinään, joita ajoittain myös riitti, kuunnella juuri tätä Paganinin viidennen viulukonserton osaa. Se sai hänet aina hyvälle, kepeälle tuulelle. Aivan kuten nytkin. Pirkka ei malttanut pysyä paikallaan vaan paineli estradin edessä olevalle piskuiselle tanssilattialle. Pirkka esitti soolona sellaista pantomiimia, että alan katutaiteilijatkin olisivat kadehtineet. Pirkolla oli mennä pasmat ja rytmit sekaisin, mutta Pirkan loistaessa Pirkkokin sai soittoonsa ennenkuulematonta poljentoa. Yli kymmenen minuuttia Pirkka heilui ekstaasissaan kuin heikkopäinen. Soiton tauottua kyyneleet eivät valuneet, mutta hiki sitä vastoin. Pirkka kaappasi hengästyneenä Pirkon lavalta viuluineen ja suuteli tätä intohimoisesti. Pirkka oli jälleen kuosissa ja oma itsensä, lempi leiskui ja kukoisti. Pirkka kantoi Pirkon ravintolan mukavammalle puolelle ja istutti nojatuoliin. Pirkka päätti laittaa kaksikymppisensä kiertoon ja marssi hikipäissään baaritiskille, tilaten gintonicin ja alkoholittoman oluen. Baarimikko hymyili leveästi, vastaavaa showta hän ei ollut nähnyt milloinkaan vaikka uraa olikin takana reippaanpuoleisesti.
- Mitä sinä Pirkka nyt, eihän sinulla ole rahaa ?
- Pirkka Niksi on taikuri, parempi kuin kopperfiilti jos tarve vaatii...kippikset !
- No kippis !
Pirkalla oli oli armoton jano, hikeä pukkasi edelleeen pintaan ja Pirkan kauhtunut farkkupaita oli vaihtanut väriä märkyyden vuoksi. Pirkka kulautti GeeTeensä kerralla kurkkuunsa.
- Sopiiko Pirkkosein, että käyn miestenhuoneessa hieman siistiytymässä ?
- Toki, saanko minäkin tulla, kysyi Pirkko veikeästi.
- Pirkko-kulta, nyt on niin, että Pirkka Asterix Niksiltä on mehut puristettu, mutta jospa myöhemmin, jos tuota voimajuomaa vaan riittää.
- Voi Pirkka, kyllä varmaan riittää, minusta se ei ainakaan ole kiinni.
- Hetki vaan, et sitten karkaa minnekään...
- Voit olla vuoren varma, minua ei saa luotasi enää mikään.
- Malttaako tästä nyt ollenkan lähteä...
Pirkka nousi, upotti kätensä Pirkon paksuihin vaaleisiin hiuksiin ja suuteli. Pirkka oli viedä Pirkon mukanaan, mutta poistui kuitenkin yksikseen herrainhuoneeseen. Pirkka katseli itseään peilistä, tukka sojotti sinne tänne ja naama oli Pirkon huulipunasta kirjava. Hän riisui märän paitansa ja asetteli sen mopin nokkaan joka oli siivoojalta unohtunut, urakalla kun töitä puskivat. Urakalla ei tosin palkkaa maksettu, mutta pääasia että tekemistä riitti. Ja sitä riitti, ihmiset kun nykyään ovat varsin epäsiistejä. Pirkka kyhäsi mopin paitoineen puhalluslaitteen eteen ja painoi nappulaa johon sokeakin olisi osunut. Puhallin, yksi maailmanhistorian suurimmista keksinnöistä oli varsinaisesti niille harvoille tarkoitettu, jotka pesaisivat kätensä tarpeidensa jälkeen. Pirkka avasi hanan ja kauhoi vettä koko yläruumiiseensa, pesi kasvonsa ja lorotti vettä koko hiuskuontaloonsa. Hän kuivasi itsensä riuhtomalla metritolkulla pyyhettä automaatista. Pirkka haisteli kainaloitaan ja totesi tuoksun olevan ihan neutraalin. Pirkalla ei ollut kampaa, se ei jostain syystä kuulunut hänen varustukseensa vaikka viimeisen päälle herrasmies olikin. Hänen tapansa oli sukia hiuksensa sormillaan, luonnonmukaisesti neljän piikin kammalla. Pirkka huljutteli paitaansa kuivauspuhaltimen edessä ja kuvitteli saavansa siihen jonkinasteisen merituulen raikkauden kuten kotipuolessa konsanaan. Kosteaksi paita jäi, kun Pirkka ei malttanut Pirkostaan erossa olla. Hän napitti farkkupaitansa nepparit sukkelaan ja tunki helmat housunkauluksesta sisään. Vaikka paita oli kostea niin lämmin se oli ja tuntui Pirkasta miellyttävältä. Pirkka poistui siistiytyneenä, kopeloi taskujaan ja totesi vajaan kympin olevan vielä lantteja. Hän katsahti oliko Pirkolla vielä juotavaa, yli puoli mukia vielä näytti olevan. Niinpä Pirkka tilasi pelkästään itselleen voimajuomaa nimeltä GT kuten baarimikolle ilmaisi.
- Sinäpä viivyit, pelkäsin jo sinun karanneen, Pirkko tokaisi.
- Pirkko, niin tyhmää miestä ei maailmasta löydy, joka sinun luotasi karkaisi.
- Hmm...no minun mieheni karkasi...
- Ai niinhän se olikin, mutta kuule ei puhuta hänestä, tulee pian viivana takasin vaikka Borneolta saakka. Miehet kun eivät ole kovinkaan imarreltuja jos tyhmäksi mainitaan.
Pirkko käveli kohti esiintymislavaa. Pirkka ihasteli hänen kävelytyyliään, joka hänen mielestään oli huomattavasti tyylikkäämpää kuin kävelevien henkareiden catwalkilla. Pirkko sai karaoke-emännältä käsiinsä alttoviulun. Mitä ihmettä, Pirkka päivitteli...osaako Pirkko soittaa viulua ?
Pirkko katsahti Pirkkaan kirkkain, taivaansinisin silminsä ja hymyili valloittavasti. Hän asetti viulun kaulalleen kuin ammattilainen, eikä Pirkalla ollut enää epäilyksen häivää Pirkon soittotaidoista.
Niccolo Paganini | 5. viulukonsertto 3.osa |
Pirkka tunnisti kappaleen samantien. Niccolo Paganinin viides viulukonsertto, osa kolme. Pirkka rakasti klassista musiikkia vaikka ei yleensä tiennytkään kenen kappaleesta oli kysymys. Mutta tämä olisi herättänyt Pirkan vaikka olisi ollut koomassa. Hänellä oli tapana heikkoina hetkinään, joita ajoittain myös riitti, kuunnella juuri tätä Paganinin viidennen viulukonserton osaa. Se sai hänet aina hyvälle, kepeälle tuulelle. Aivan kuten nytkin. Pirkka ei malttanut pysyä paikallaan vaan paineli estradin edessä olevalle piskuiselle tanssilattialle. Pirkka esitti soolona sellaista pantomiimia, että alan katutaiteilijatkin olisivat kadehtineet. Pirkolla oli mennä pasmat ja rytmit sekaisin, mutta Pirkan loistaessa Pirkkokin sai soittoonsa ennenkuulematonta poljentoa. Yli kymmenen minuuttia Pirkka heilui ekstaasissaan kuin heikkopäinen. Soiton tauottua kyyneleet eivät valuneet, mutta hiki sitä vastoin. Pirkka kaappasi hengästyneenä Pirkon lavalta viuluineen ja suuteli tätä intohimoisesti. Pirkka oli jälleen kuosissa ja oma itsensä, lempi leiskui ja kukoisti. Pirkka kantoi Pirkon ravintolan mukavammalle puolelle ja istutti nojatuoliin. Pirkka päätti laittaa kaksikymppisensä kiertoon ja marssi hikipäissään baaritiskille, tilaten gintonicin ja alkoholittoman oluen. Baarimikko hymyili leveästi, vastaavaa showta hän ei ollut nähnyt milloinkaan vaikka uraa olikin takana reippaanpuoleisesti.
- Mitä sinä Pirkka nyt, eihän sinulla ole rahaa ?
- Pirkka Niksi on taikuri, parempi kuin kopperfiilti jos tarve vaatii...kippikset !
- No kippis !
Pirkalla oli oli armoton jano, hikeä pukkasi edelleeen pintaan ja Pirkan kauhtunut farkkupaita oli vaihtanut väriä märkyyden vuoksi. Pirkka kulautti GeeTeensä kerralla kurkkuunsa.
- Sopiiko Pirkkosein, että käyn miestenhuoneessa hieman siistiytymässä ?
- Toki, saanko minäkin tulla, kysyi Pirkko veikeästi.
- Pirkko-kulta, nyt on niin, että Pirkka Asterix Niksiltä on mehut puristettu, mutta jospa myöhemmin, jos tuota voimajuomaa vaan riittää.
- Voi Pirkka, kyllä varmaan riittää, minusta se ei ainakaan ole kiinni.
- Hetki vaan, et sitten karkaa minnekään...
- Voit olla vuoren varma, minua ei saa luotasi enää mikään.
- Malttaako tästä nyt ollenkan lähteä...
Pirkka nousi, upotti kätensä Pirkon paksuihin vaaleisiin hiuksiin ja suuteli. Pirkka oli viedä Pirkon mukanaan, mutta poistui kuitenkin yksikseen herrainhuoneeseen. Pirkka katseli itseään peilistä, tukka sojotti sinne tänne ja naama oli Pirkon huulipunasta kirjava. Hän riisui märän paitansa ja asetteli sen mopin nokkaan joka oli siivoojalta unohtunut, urakalla kun töitä puskivat. Urakalla ei tosin palkkaa maksettu, mutta pääasia että tekemistä riitti. Ja sitä riitti, ihmiset kun nykyään ovat varsin epäsiistejä. Pirkka kyhäsi mopin paitoineen puhalluslaitteen eteen ja painoi nappulaa johon sokeakin olisi osunut. Puhallin, yksi maailmanhistorian suurimmista keksinnöistä oli varsinaisesti niille harvoille tarkoitettu, jotka pesaisivat kätensä tarpeidensa jälkeen. Pirkka avasi hanan ja kauhoi vettä koko yläruumiiseensa, pesi kasvonsa ja lorotti vettä koko hiuskuontaloonsa. Hän kuivasi itsensä riuhtomalla metritolkulla pyyhettä automaatista. Pirkka haisteli kainaloitaan ja totesi tuoksun olevan ihan neutraalin. Pirkalla ei ollut kampaa, se ei jostain syystä kuulunut hänen varustukseensa vaikka viimeisen päälle herrasmies olikin. Hänen tapansa oli sukia hiuksensa sormillaan, luonnonmukaisesti neljän piikin kammalla. Pirkka huljutteli paitaansa kuivauspuhaltimen edessä ja kuvitteli saavansa siihen jonkinasteisen merituulen raikkauden kuten kotipuolessa konsanaan. Kosteaksi paita jäi, kun Pirkka ei malttanut Pirkostaan erossa olla. Hän napitti farkkupaitansa nepparit sukkelaan ja tunki helmat housunkauluksesta sisään. Vaikka paita oli kostea niin lämmin se oli ja tuntui Pirkasta miellyttävältä. Pirkka poistui siistiytyneenä, kopeloi taskujaan ja totesi vajaan kympin olevan vielä lantteja. Hän katsahti oliko Pirkolla vielä juotavaa, yli puoli mukia vielä näytti olevan. Niinpä Pirkka tilasi pelkästään itselleen voimajuomaa nimeltä GT kuten baarimikolle ilmaisi.
- Sinäpä viivyit, pelkäsin jo sinun karanneen, Pirkko tokaisi.
- Pirkko, niin tyhmää miestä ei maailmasta löydy, joka sinun luotasi karkaisi.
- Hmm...no minun mieheni karkasi...
- Ai niinhän se olikin, mutta kuule ei puhuta hänestä, tulee pian viivana takasin vaikka Borneolta saakka. Miehet kun eivät ole kovinkaan imarreltuja jos tyhmäksi mainitaan.
_ Osa 19
- Juu ei pilata iltaamme mokomalla, mutta menepä jotain naista tyhmäksi luokittelemaan...
- Pirkkoseni sellaista virhettä en menisi tekemään mistään hinnasta vaikka kuu taivaalta luvattaisiin, aika sassiin olisin taatusti kuutamolla kanttu vei .
- No kuules Pirkka, ihan varmaan.Pirkka kietaisi juomansa, alkoi jo hieman nousta lanttuunsakin, Pirkka kun ei ollut tottunut viinasten kanssa läträämään. Pirkko nousi tuolistaan.
- Mihin sinä nyt, Pirkka hätääntyi.
- Ole rauhassa, haen sinulle lisää voimajuomaa kuten lupasin.
- No mutta, passaahan se, jotenkin vaan voimat tuntuvat moukuista palaavan jopa lisääntyvän.
- Noin Pirkkasein, oleppa hyvä.
- No mutta, etkö itsellesi mitään ottanut ?
- Alkaapi vaan pissattamaan moinen olut...
- Ota jotain muuta, vaikka alkoholitonta konjakkia.
- Mutta Pirkka, eihän semmoista olekaan...
- Ei vielä, mutta saattaapi olla, että pian on...valikoimaa voisi laajentaa muihinkin viinaksiin. Suomalaisten kansallisjuomaa Koskenkorvaa jos saataisiin alkoholittomana niin loppuisi kaiken maailman lieveilmiöt pahemmista puhumattakaan.
- Oletko nyt Pirkka ihan tosissasi.
- Tietenkin. Pirkka Niksi on ideointivaiheessa aina tosissaan.
- Enhän minä tokikaan kyseenalaista ideoitasi, hurmaavia ovat, mutta eikös siitä Koskenkorvasta tule pelkkää vettä jos siinä ei ole alkoholia.
- Tulee, tulee, mutta juju onkin siinä, että on keksittävä mauste, jolla se saadaan maistumaan viinalle.
- Kuten tämä alkoholiton olut, oluelle ?
- Juuri niin. Sitä paitsi se maksaa enemmän kuin oikea olut, että katteetkin olisi sitä myöten kunnossa. Tarkemmin kun tässä miettii niin taidanpa vaihtaa alaa. Nikamien niksauttelu kun on ruumillista työtä, tässä pääsisi helpommalla. Pimeitä pullojakin voisi myydä laillisesti, saattasinpa saada kaikki raittiusseuratkin puolelleni. Alko, lääkärit ja poliisit ehkä paheksuisivat asiaa työpaikkojen menettämisen pelossa, kun asiakkaat ja työtehtävät vähenisivät. Sairastamiset ja mukiloimiset loppuisivat ja valtio menettäisi suuren osan verotuloistaan. On siis varauduttava vastustukseen.
- Voi Pirkka noita juttujasi...
- Toisaalta, mitäs niistä verotuloista kun säästöä syntyisi terveydenhuollosta ja poliisitoimista. Täytyypä ottaa johonkin poliittiseen päättäjään välittömästi kun viinamausteen olen keksinyt ja sille myös patentin saanut. Kansainvälisen sellaisen, mahdollisesti saisi sitten vientitukiaisiakin.
- Sinulla Pirkka tuo lanttu leikkaa...en voi kun ihailla.
- Mutta nyt täytyy jättää asia muhimaan, jonain päivänä resepti putkahtaa maailmaan kuin itsekseen. Vieläkö voimajuoman Pirkko tarjoat ?
- Noin upeista ideoista tarjoan aivan niin monta kuin maistuu.
- Kyllä Pirkko maistuu, sanot sitten jos olen liikaa maistissa.
Pirkko meni tiskille. Pirkka kaivoi puhelimensa ja soitti Topille pilapuhelun. Niin oli Pirkka innoissaan ideastaan, että oli löydyttävä rahoittajia hankkeeseen ja Topilla oli lämiskä omien sanojensa mukaan kunnossa. Pirkko toi geeteetä pöytään ja Pirkka selitti ideaansa kädet viuhuen. Baarimikko tarkkaili Pirkan touhuja miettien josko herralle enää tarjoilisi. Tiikerihaihin alkoi pikkuhiljaa virrata muitakin asiakkaita raskaan työpäivän päätteeksi. Pirkan nokialainen alkoi soittamaan Listin liebestraumia, rakkausunta, jota Pirkka todellakin näki.
- Anteeksi Pirkko, se on Topi. Järjestän vaan Topin kanssa tapaamisen koskien ideaani. Täällä on liikaa korvia, ideat varastetaan nykyää niin nopeasti. Pitää juunou olla varuillaan, ettei jää nuolemaan näppejään.
- Ymmärrän Pirkka.
- Sinä olet niin ymmärtäväinen...terve Topi !
- Terveppä terve, mikäs nyt hätänä ?
- Topi, Topi ei yhtikäs mikään. Mulla on loistoidea !
- Älä. No niitä sulla on aina riittänyt.
- Joo, joo, mutta nyt on ihan briljantti !
- No kerro, ihan oon pelkkää korvaa.
- Kauheesti en voi huudella. Sen verran on uteliaita ympärillä.
- No jos nyt jotain ympäripyöreätä kerrot, että oon edes maapallolla.
- Se on Topi niin, että viinanjuonti Suomessa loppuu ja jos vientiponnistelut onnistuu niin koko maailmasta. Semmonen on visio.
- Ootko Pirkka kännissä ?
- Kännissä, kännissä, mutta selvin päin.
- Juopotteluunko oot sortunut sillä kakskymppisellä, eihän se ole sun tapaistasi ollenkaan.
- Ei, ei kun meidän nyt sovittava tapaaminen. Selitän sulle sitten koko loistoidean.
- Okei, okei. Kaipa se on kuunneltava kun mies noin intoa puhkuu. Mites olisi ylihuomenna ? Justiinsa nyt on vähän kiireitä, pemarikin pajalla.
- Topi, sanot vaan missä ja milloin niin Pirkka Niksi on taatusti paikalla.
- No tuut vaikka mun luo, joskus iltapäivällä. Oon kyllä kotosalla.
- Selvän teki, viimeistään viisi yli kakstoista nähdään.
- Heh...no joo. Morjensta !
- Morjens !
JATKUU...
- Juu ei pilata iltaamme mokomalla, mutta menepä jotain naista tyhmäksi luokittelemaan...
- Pirkkoseni sellaista virhettä en menisi tekemään mistään hinnasta vaikka kuu taivaalta luvattaisiin, aika sassiin olisin taatusti kuutamolla kanttu vei .
- No kuules Pirkka, ihan varmaan.Pirkka kietaisi juomansa, alkoi jo hieman nousta lanttuunsakin, Pirkka kun ei ollut tottunut viinasten kanssa läträämään. Pirkko nousi tuolistaan.
- Mihin sinä nyt, Pirkka hätääntyi.
- Ole rauhassa, haen sinulle lisää voimajuomaa kuten lupasin.
- No mutta, passaahan se, jotenkin vaan voimat tuntuvat moukuista palaavan jopa lisääntyvän.
- Noin Pirkkasein, oleppa hyvä.
- No mutta, etkö itsellesi mitään ottanut ?
- Alkaapi vaan pissattamaan moinen olut...
- Ota jotain muuta, vaikka alkoholitonta konjakkia.
- Mutta Pirkka, eihän semmoista olekaan...
- Ei vielä, mutta saattaapi olla, että pian on...valikoimaa voisi laajentaa muihinkin viinaksiin. Suomalaisten kansallisjuomaa Koskenkorvaa jos saataisiin alkoholittomana niin loppuisi kaiken maailman lieveilmiöt pahemmista puhumattakaan.
- Oletko nyt Pirkka ihan tosissasi.
- Tietenkin. Pirkka Niksi on ideointivaiheessa aina tosissaan.
- Enhän minä tokikaan kyseenalaista ideoitasi, hurmaavia ovat, mutta eikös siitä Koskenkorvasta tule pelkkää vettä jos siinä ei ole alkoholia.
- Tulee, tulee, mutta juju onkin siinä, että on keksittävä mauste, jolla se saadaan maistumaan viinalle.
- Kuten tämä alkoholiton olut, oluelle ?
- Juuri niin. Sitä paitsi se maksaa enemmän kuin oikea olut, että katteetkin olisi sitä myöten kunnossa. Tarkemmin kun tässä miettii niin taidanpa vaihtaa alaa. Nikamien niksauttelu kun on ruumillista työtä, tässä pääsisi helpommalla. Pimeitä pullojakin voisi myydä laillisesti, saattasinpa saada kaikki raittiusseuratkin puolelleni. Alko, lääkärit ja poliisit ehkä paheksuisivat asiaa työpaikkojen menettämisen pelossa, kun asiakkaat ja työtehtävät vähenisivät. Sairastamiset ja mukiloimiset loppuisivat ja valtio menettäisi suuren osan verotuloistaan. On siis varauduttava vastustukseen.
- Voi Pirkka noita juttujasi...
- Toisaalta, mitäs niistä verotuloista kun säästöä syntyisi terveydenhuollosta ja poliisitoimista. Täytyypä ottaa johonkin poliittiseen päättäjään välittömästi kun viinamausteen olen keksinyt ja sille myös patentin saanut. Kansainvälisen sellaisen, mahdollisesti saisi sitten vientitukiaisiakin.
- Sinulla Pirkka tuo lanttu leikkaa...en voi kun ihailla.
- Mutta nyt täytyy jättää asia muhimaan, jonain päivänä resepti putkahtaa maailmaan kuin itsekseen. Vieläkö voimajuoman Pirkko tarjoat ?
- Noin upeista ideoista tarjoan aivan niin monta kuin maistuu.
- Kyllä Pirkko maistuu, sanot sitten jos olen liikaa maistissa.
Pirkko meni tiskille. Pirkka kaivoi puhelimensa ja soitti Topille pilapuhelun. Niin oli Pirkka innoissaan ideastaan, että oli löydyttävä rahoittajia hankkeeseen ja Topilla oli lämiskä omien sanojensa mukaan kunnossa. Pirkko toi geeteetä pöytään ja Pirkka selitti ideaansa kädet viuhuen. Baarimikko tarkkaili Pirkan touhuja miettien josko herralle enää tarjoilisi. Tiikerihaihin alkoi pikkuhiljaa virrata muitakin asiakkaita raskaan työpäivän päätteeksi. Pirkan nokialainen alkoi soittamaan Listin liebestraumia, rakkausunta, jota Pirkka todellakin näki.
- Anteeksi Pirkko, se on Topi. Järjestän vaan Topin kanssa tapaamisen koskien ideaani. Täällä on liikaa korvia, ideat varastetaan nykyää niin nopeasti. Pitää juunou olla varuillaan, ettei jää nuolemaan näppejään.
- Ymmärrän Pirkka.
- Sinä olet niin ymmärtäväinen...terve Topi !
- Terveppä terve, mikäs nyt hätänä ?
- Topi, Topi ei yhtikäs mikään. Mulla on loistoidea !
- Älä. No niitä sulla on aina riittänyt.
- Joo, joo, mutta nyt on ihan briljantti !
- No kerro, ihan oon pelkkää korvaa.
- Kauheesti en voi huudella. Sen verran on uteliaita ympärillä.
- No jos nyt jotain ympäripyöreätä kerrot, että oon edes maapallolla.
- Se on Topi niin, että viinanjuonti Suomessa loppuu ja jos vientiponnistelut onnistuu niin koko maailmasta. Semmonen on visio.
- Ootko Pirkka kännissä ?
- Kännissä, kännissä, mutta selvin päin.
- Juopotteluunko oot sortunut sillä kakskymppisellä, eihän se ole sun tapaistasi ollenkaan.
- Ei, ei kun meidän nyt sovittava tapaaminen. Selitän sulle sitten koko loistoidean.
- Okei, okei. Kaipa se on kuunneltava kun mies noin intoa puhkuu. Mites olisi ylihuomenna ? Justiinsa nyt on vähän kiireitä, pemarikin pajalla.
- Topi, sanot vaan missä ja milloin niin Pirkka Niksi on taatusti paikalla.
- No tuut vaikka mun luo, joskus iltapäivällä. Oon kyllä kotosalla.
- Selvän teki, viimeistään viisi yli kakstoista nähdään.
- Heh...no joo. Morjensta !
- Morjens !
JATKUU...